Teema

Liikkuuko urheileva lapsi myös aikuisena?

Liikuntatieteiden lisensiaatti Susanna Takalo on tuoreessa väitöskirjatyössään seurannut 10 vuoden aikajaksolla, miten lapsuuden liikuntatottumukset muuttuivat aikuisikään siirryttäessä. Hän haastatteli lapsia ensin heidän ollessaan 11-vuotiaita ja uudelleen 21-vuotiaina.

Muuttuivatko liikuntatottumukset paljon 10 vuodessa?

– Yhdenkään nuoren aktiivisuus ei pysynyt samana, vaan elämänkulkutarinat osoittivat liikunta-aktiivisuuden vaihtelevan läpi lapsuuden ja nuoruuden. Monella liikunta-aktiivisuus alkoi laskea murrosiässä, ollen matalimmillaan noin 18-vuotiaana. Yleensä liikunta lisääntyi tietyissä muutoskohdissa, kuten peruskoulun aloituksen ja elämän vakiintumisen myötä.

Oliko lapsuuden liikuntaharrastuksesta hyötyä aikuisiän liikunnallisuuteen?

– Kyllä. Lapsena harrastettu liikunta toimii kuin tehosterokote murrosiän jälkeen. Vaikka paljon liikkuneillakin aktiivisuus notkahti murrosiässä, liikunnan määrä lähti uudelleen nousuun opiskelun tai työelämän alkaessa.

– Lapsuudessa järjestettyyn liikuntaan osallistuminen madalsi myös kynnystä osallistua järjestettyyn liikuntaan myöhemmin.

Liikkumaan usuttavat koulut ja vanhemmat tekevät siis melko kauaskantavaa työtä?

– Kyllä. Sosiaaliset verkostot, kuten perhe, kaverit ja koulu vaikuttavat liikunta-aktiivisuuteen. Lapsuudessa perheen tuki ja ohjaus liikunnan pariin on merkittävä, nuoruudessa kavereiden merkitys kasvaa. Vanhempien merkitys ei katoa, vaan nuori arvostaa yhteisiä liikuntahetkiä vanhempien kanssa myös nuoruudessa ja varhaisaikuisuudessa.

– Koulun asemaa liikuntatottumusten rakentamisessa voitaisiin mielestäni vahvistaa. Koulu on kuitenkin se taho, joka tavoittaa kaikki lapset ja nuoret.

Oululainen Susanna Takalo väitteli aiheesta Jyväskylässä 9.12.

Milla Sallinen