Teemajutut

Luetko sinä? Osa 2/3 – Näkymätön

Huoneessa, johon olin päätynyt kätellessäni kuningasta, oli sänky ja oljilla täytetty patja sekä peili, joka seisoi nurkassa omilla jaloillaan.

Niin kuin aina peilin nähdessäni halusin tarkistaa vaivihkaa peilikuvani.

En nähnyt peilistä kasvojani. Sen sijaan näin huoneen, jossa oli tyhjä säkkituoli ja sen vieressä hylätty pleikkaohjain.

Minun huoneeni.

Kuulin koputuksen. Ennen kuin ehdin sanoa mitään, ovi avautui ja eteeni astui esiliinaan ja koristeelliseen mekkoon pukeutunut nainen.
Hän jätti sängyn päälle pinollisen vaatteita ja peruutti niiaillen ovelle.

Mitä minä näillä teen?” kysyin, mutta nainen – ilmeisesti palvelija – oli poissa.

Yritin kasata ajatuksiani. Olin ollut äsken huoneessani pelaamassa uutta peliäni, ja nyt olin tuntemattomassa paikassa ja minun toivottiin ilmeisesti vaihtavan vaatteita.

Ajattelin, että kaikki oli osa peliä, aika erikoista ja hyvin todentuntuista peliä.

Nipistin käsivarttani.

En ollut unessa. Olin jossain, mutten tiennyt, missä.

Sängyllä oli asetakki, rautapaita, rintapanssari, metallirenkaista punottu huppu, nahkasandaalit, säärisuojukset ja kypärä.

Asettelin asusteet ylleni. Yrittäessäni katsoa uutta ulkomuotoani peilistä en nähnyt taaskaan kuvajaistani vaan äitini, joka seisoskeli huoneessani viinilasi kädessään ja mutisi tyytymättömänä.

– Jan. Missä se poika oikein on?

– Täällä minä olen, sanoin ja vilkutin, mutta äiti ei kuullut eikä nähnyt mitään, aivan kuin olisin ollut hänelle näkymätön.

Koputin peiliin. Sitten yritin työntää käteni sen läpi. Järkeilin, että päästäkseni takaisin huoneeseeni minun olisi astuttava peilin sisään, yhtä rohkeasti kuin olin mennyt telkkarin ruudun läpi kuninkaan pyynnöstä.

Suljin silmäni ja otin askeleen eteenpäin, mutta löin vain polveni peiliin ja kaaduin asepuvussani kivilattialle.

Minut haettiin huoneestani ja kuljetettiin pitkää käytävää pitkin portaikkoon, joka laski isoon aulaan ja siitä kattokruunuin koristeltuun juhlasaliin. Ja sitten minä tapasin kuninkaan.

– Jan Vento, sinä et taida tietää, miksi olet täällä.

Levitin vaivalloisesti käsiäni. Metallipuku oli raskas.

– En todellakaan.

Kuningas nousi valtaistuimeltaan ja tuli luokseni.

– Jan, sinä olet minun poikani. Poikani, joka on ollut pitkään kateissa. Vihdoinkin olet luonani.

Minulla oli isä. Ja hän oli kuningas. Hänellä oli valtakunta, jota kiipesimme katsomaan linnan tornista: muureja, joiden suojassa oli vieri viereen rakennettujen kivitalojen muodostama kaupunki ja ympärillä viljelysmaita ja peltoja halkova joki.

Kaukana taivaanrannassa loimusi aika ajoin lieskoja, ja kun kysyin niistä isältäni, hän meni vakavaksi.

– Tulet tietämään kyllä niistä, hän sanoi ja vaihtoi puheenaihetta.

Saapumiseni kunniaksi linnassa järjestettiin juhlat, johon kutsuttiin kaikki Solituden tärkeimmät ihmiset.

Tulet paloivat tervasoihduissa, kokonaiset siat mustuivat vartaissa, viini virtasi ja ryyppyjä kaadettiin ja musikantit viihdyttivät vieraita, jotka hakkasivat yön tullessa pulloja toistensa päähän.

Äitini oli sanonut, että minun isäni ei ole oikein mikään, pelkkä tyhjäntoimittaja vain, mutta kenellä tahansa tyhjäntoimittajalla ei ole linnaa ja sataa palvelijaa.

– Jan, minä etsin sinua kaikkialta, isäni sanoi eräänä iltana.

– On mukava, että olet vihdoin täällä.

– On mukava olla täällä, minä sanoin, vaikken tiennyt, pitikö se paikkansa.

En myöskään tiennyt, olisiko minun pitänyt halata isääni tai hänen minua.

– Jan, sanoi isä.

– Isä, sanoin minä.

– On yksi asia, joka sinun pitää tietää.

– Mikä? minä kysyin isältäni, joka näytti yhtäkkiä murheelliselta.

– Kun kuninkaan poika täyttää viisitoista vuotta, hän joutuu taisteluun.

– Taisteluun, minä toistin ja hymähdin.

– Ketä vastaan muka?

– Horlizia”, isäni vastasi.

– Olet nähnyt hänen lieskansa.”

– Mikä on Horliz?

– Eräänlainen soturi, isä sanoi vaisusti.

– Se on tuotu luolasta laitumelle, ja se odottaa kohtaavansa sinut.

– Lieskansa? minä toistin kysyvästi.

– Horlizilla on hevosen ruumis ja liskon pää, jolla se syöksee tulta. Jan, sinun on tapettava se.

– Entä jos en onnistu?

– Sitten se tappaa sinut ja Solituden valtaa pimeys.

Jukka Behm

Lue novellin ensimmäinen osa – klikkaa tästä!

Novellin viimeinen ja kolmas osa julkaistaan perjantaina.
Luetko sinä? on Sanomalehtien liiton kampanja kahdeksasluokkalaisille.

Päiväkohtaisia uutisia

syyskuu 2018
ma ti ke to pe la su
« elo    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930