Teemajutut

Maisema ja puupinnat tekevät mökkimielen

Sisätilat eivät hurmanneet ja neliöitäkin tuntui olevan liikaa. Olisiko parempi kohde sittenkin naapurikylässä, ehdotti välittäjä.

Katri Mäkinen ja Miikka Frant lähtivät katsomaan.

– Olihan se uusi ja tosi hieno, mutta se oli kuin pientalo. Siinä ei tullut sellaista tunnetta, että se on mökki. Tämä tuntui mökiltä, Katri Mäkinen kuvailee.

Niinpä ensimmäinen kohde vei voiton, ja pariskunnasta tuli Kolarin Ylläsjärvellä sijaitsevan loma-asunnon uudet omistajat. Mökkitunnelman lisäksi vaikutuksen teki sijainti, sillä saman tien varressa oli lomailtu jo vuosia Frantin vanhempien mökillä.

 

Mökkiä lähdettiin tekemään omaksi tilaamalla sisustussuunnitelma. Työn teki Sirpa Arbelius, joka oli aiemmin suunnitellut Mäkisen asianajotoimiston sisustuksen Oulussa. Hänelle esitettiin toive puupinnoista ja tummasta sisustuksesta.

– En olisi itse osannut suunnitella kokonaisuutta, Katri Mäkinen perustelee suunnitelman tilaamista.

Lopputulos tuntuu omalta ja kotoisalta. Kaikkia suunnitelman yksityiskohtia ei ole toteutettu, vaan esimerkiksi tauluja ja pienesineitä Mäkinen on ostanut myös oman mielensä mukaan.

Tupakeittiön kattovalaisinten valinnassa Mäkinen taas kokee, että suunnittelija on osannut hahmottaa hyvin, mitä tila kaipaa. Samoin keittiön erinomaiseksi osoittautunut aamiaiskaappi oli Arbeliuksen ehdotus.

Remontin toteutti ennestään tuttu kirvesmies. Uudistuksen hinnaksi tuli 80 000 euroa, josta sisustussuunnitelmaan meni 5 000 euroa.

Sirpa Arbeliuksen mukaan Mäkisen ja Frantin loma-asunto oli mielenkiintoista vaihtelua valtavirtaan.

– Asiakkaalla oli toive tehdä tumma ja tunnelmallinen tila. Viime aikoina on tehty paljon vaaleita mökkejä, Arbelius sanoo.

 

Omasta vapaa-ajan asunnosta nauttimisen Mäkinen ja Frant aloittivat viime jouluna. Remontti oli vielä kesken, mutta niin oli tarkoituskin, sillä lomailun ohessa maalattiin talon alkuperäinen iso ruokapöytä ja sen tuolit. Myös sohvapöytä ja ovet saivat uuden värin.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan ovet ja tuolit oli tarkoitus vaihtaa, mutta pariskunta päätti, että uusi pintakäsittely riittää. Myös ikkunat ovat alkuperäiset, mutta muutoin mökki on laitettu lattiasta kattoon uusiksi.

Kun remontti valmistui, alkoi työn jäljestä nauttiminen. Huhtikuun alussa mökillä lomailtiin yhdessä muun muassa Mäkisen siskon perheen kanssa.

– Ei tämä enää tunnu yhtään liian isolta. Harvoinhan me täällä keskenämme olemme, Katri Mäkinen miettii.

Päiväkohtaisia uutisia

syyskuu 2018
ma ti ke to pe la su
« elo    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930