Teema

Makua talveen sipulihillokkeesta

Kokoon keitetty punaviini ja tumma sokeri antavat punasipulihillokkeelle paitsi tummanpunaisen sävyn myös vahvan maun.

Hilloke sopii liharuokien kanssa tarjottavaksi. Se maistuu mainiolta esimerkiksi rasvaisten lihojen, kuten pulled porkin lisukkeena.

Hilloketta kannattaa kokeilla myös juustojen seurana.

Pikkujoulukaudella hillokkeen maustamiseen voi käyttää esimerkiksi tähtianista tai neilikkaa rosepippureiden sijaan.

Jos hillokkeen haluaa valmistaa keltasipulista, kannattaa sipulit keittää valkoviini- tai omenaviinietikassa ja sokeriksi valita vaalea sokeri.

Sipulihilloke säilyy jääkaapissa useita viikkoja.

Punainen sipulihilloke

3 isoa (n. 500 g) punasipulia
6–8 valkosipulinkynttä
3 dl punaviiniä
1 dl muscovadosokeria
1 dl hunajaa
2 tl rosepippureita
1 tl suolaa
 
Kuori sipulit. Leikkaa ne ohuiksi renkaiksi. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet.

Laita sipulit kattilaan ja kaada päälle viini. Lisää joukkoon sokeri, hunaja ja mausteet.

Keitä hiljalleen, kunnes neste on lähes haihtunut. Se vie noin tunnin.

Tölkitä puhtaisiin purkkeihin. Säilytä jääkaapissa.