Teema

Maltillisesti harvennetut pensaat kestävät talven lumikuorman

Puiden ja pensaiden syysleikkauksilla voidaan valmistautua talvea varten, korjata kesän vaurioita ja poistaa rehottavat oksat. 

Syysleikkaukset kannattaa tehdä ennen kasvukauden päättymistä, sillä silloin kasvi ehtii parantaa haavansa ennen talvea. Paras aika syysleikkauksiin on alkusyksystä, mutta vielä ennen yöpakkasten tuloa ehtii siistimään ja leikkaamaan pihan puut ja pensaat, jotta ne ovat valmiita talveen.

Syyskuun jälkeen leikkaukset eivät kuitenkaan ole enää suositeltavia, ja silloinkin leikkaukset kannattaa ajoittaa poutaisiin ja mieluusti aurinkoisiin päiviin.

 

Mitä puita ja pensaita voi leikata syksyllä, Puutarhaliiton toimitusjohtaja Timo Taulavuori?

– Syysleikkaukset soveltuvat erityisen hyvin mahlaa virtaaville puille ja luumarjaisille puille, joita ei kannata leikata keväällä ollenkaan. 

– Syksyllä tai loppukesällä leikattavia ovat aina kivelliset hedelmäpuut kuten luumut ja kirsikat sekä vaahterat, koivut, tuomet, viiniköynnökset ja laikkuköynnös. Ne kärsivät kevätleikkauksista.

– Myös esimerkiksi tuijien ja muiden havukasvien uutta kasvua on helpompi leikata syksyllä kuin keväällä.

– Kaikenlaisia puita ja pensaita voi leikata syksyllä harventamalla ja poistamalla huonoja ja vanhimpia oksia. Maltillinen harvennusleikkaus sopii kaikille muille paitsi menestymisrajansa äärilaidalla kasvaville herkille kasveille. Niiden leikkaukset kannattaa jättää kevääseen.

– Osa kasveista on myös sellaisia, että ne eivät kuki seuraavana vuonna, jos ne leikataan edellisenä syksynä liian rajusti tai alas asti. Tällaisia kasveja ovat esimerkiksi juhannus- tai mökkiruusu, jotka kukkivat uusien versojen sijaan vanhoilla versoilla.

Miten syysleikkaukset pitää tehdä?

– Erityisesti kannattaa poistaa versoja kesän aikana liian tiiviiksi tai kookkaiksi kasvaneista pensaista ja puiden latvuksista. Kannattaa myös poistaa kesän aikana vaurioituneet oksat ja siistiä revenneet haavapinnat. 

– Tänä kesänä myrskyt ovat koetelleet kasveja, ja moni kasvi on saattanut saada repeytymiä tai muita haavoja. Syysleikkauksien avulla hoidetaan puita niin, että kuolleet, vioittuneet ja teräväkulmaiset oksat poistetaan. Näin oksan kuivettuminen ja kasvitaudit eivät pääse leviämään haavojen kautta puuainekseen.

Miksi puita ja pensaita kannattaa leikata?

– Kasveja voidaan nuorentaa poistamalla esimerkiksi pensaista vanhimmat, yli viisivuotiset oksat. Leikkauksilla voidaan myös vaikuttaa hedelmäpuista ja marjapensaista saatavan sadon laatuun ja kokoon. 

– Hedelmä- ja marjapensaat tuottavat laadukkaampaa ja kookkaampaa satoa, kun kasvusto on ilmava ja valo pääsee latvuksen sisälle ja läpi. Liian tiheät puut ja pensaat tuottavat pienempiä hedelmiä ja kypsyvät epätasaisemmin kuin harvennetut kasvit.

– Sopivasti harvennetut puut ja pensaat kestävät myös paremmin tulevan talven lumikuormaa.

Millaista vahinkoa voi saada aikaan, jos leikkaa kasveja väärin? 

– Liian raju leikkaus voi saada kasvin kasvattamaan paljon ohuita ja heikkoja versoja, ja esimerkiksi latvuksen tyly katkominen saa puun näyttämään huonolta. Turhia leikkauksia on hyvä välttää. Esimerkiksi koivun luontainen kasvutapa paranee vain harvoin leikattuna.

– Havukasveja ei saa leikata niin sanottuun vanhaan puuhun asti, sillä useat havut tekevät siihen huonosti uusia versoja. Pitkäksi jätetyt röpelöiset tapit taas voivat edistää kasvitautien leviämistä kasvin sisuksiin.

Entä jos ei huolehdi leikkauksista? Voivatko esimerkiksi puut olla turvallisuusriski?

– Vaurioituneet oksat ovat turvallisuusriski, ja tontin omistajan on huolehdittava niiden poistosta. Usein pienenä istutetut puut ovat kauniita talojen läheisyydessä, mutta kasvaessaan ne voivat vaurioittaa taloa, joten niitä on hyvä leikata tai kaataa kokonaan.