Teema

Mielletäänkö syömishäiriöt yhä tyttöjen sairauksiksi?

ODL Liikuntaklinikan ja Oulun yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan joka neljäs ylipainoinen kutsuntaikäinen poika kärsii syömishäiriöoireilusta.

Millaisia ovat poikien syömishäiriöoireet, tutkija, laillistettu ravitsemusterapeutti Marjukka Nurkkala ODL Liikuntaklinikalta?

– Pojilla korostuu pakonomainen, runsas liikunta. Sillä voidaan kompensoida ahmimista tai pyrkiä lihaksikkaaseen, urheilulliseen ulkomuotoon. Tutkimuksessamme yleisimpiä oireita olivat esimerkiksi hermostuneisuus makeisia ja hiilihydraatteja syödessä, jatkuva laihduttamisen ajattelu ja vääristynyt käsitys oman kehon koosta.

Onko poikien oireilu lisääntynyt ja mistä se johtuu?

– Jos pakonomainen lihaksikkuuden tavoittelu ja siihen liittyvä säntillinen ruokavalio luokiteltaisiin syömishäiriöksi, se voisi olla yleinen syömishäiriöoireilun muoto. Vaikka pojat eivät täytä syömishäiriöiden diagnostisia kriteerejä, se ei tarkoita sitä, etteivätkö he oireilisi syömisellään.

– Nykyinen kauneusihanne korostaa hoikkuutta, mutta myös urheilullista kehoa, jossa rasvan osuus on vähäinen. Tämä vaatii kovan treenaamisen lisäksi usein myös säntillistä ruokavaliota. Kurinalaiseen syömiseen pyrkiminen voi lisätä houkutuksia ja johtaa ahmimiseen.

– Tutkimuksemme mukaan syömishäiriöoireilu oli kuitenkin erityisen yleistä ylipainoisilla. Toistuvat, äärimmäiset laihdutuskokeilut voivat altistaa syömishäiriöoireilulle, ja pahimmillaan paino vain nousee entisestään. Poikienkin kanssa on tärkeää keskustella syömisestä.

Mielletäänkö syömishäiriöt yhä tyttöjen sairauksiksi?

– Pojat eivät hakeudu kovinkaan herkästi hoitoon syömishäiriöoireilun vuoksi. Ehkä syömishäiriöt edelleen mielletään tyttöjen sairauksiksi eivätkä pojat kehtaa hakea apua – tai tunnistavatko edes syömishäiriöoireiluaan.

Silja Aitoaho

Päivän lehti

3.6.2020