Teema

Miten saada murrosikäinen tekemään kotitöitä?

Monessa murrosikäisen perheessä otetaan säännöllisesti mittaa siitä, kuka siivoaa, mitä siivoaa vai siivoaako ollenkaan. Nuoren saaminen mukaan kotitöihin ei ole aina helppo tehtävä, ja pinna kiristyy usein riitelyksi asti.

Miten saada murrosikäinen tekemään kotitöitä, Mannerheimin lastensuojeluliiton auttavien puhelinten päällikkö Tatjana Pajamäki?

– Helpoimmalla pääsee, jos lapsi on tottunut tekemään kotitöitä jo pienestä asti. Siitä on silloin tullut luonteva osa hänen arkeaan. Ei ole silti myöhäistä aloittaa murrosiässäkään.

– Tärkeintä on keskustella asiasta nuoren kanssa malttiaan menettämättä, vaikka se tuntuisikin vaikealta ja turhauttavalta. Kun perustelee ensin itselleen, miksi jokaisen on kannettava vastuunsa kodin yhteisistä tehtävistä, pystyy perustelemaan asian paremmin myös nuorelle.

– Nuorta on hyvä muistuttaa, että tämä taito on tärkeä tulevaisuudessa ja että kaveripiirissä avuttomuus ei ole kovin hyvä suositus. Voi sanoa, että perheelle jää enemmän aikaa yhdessäololle, kun vastuu jakautuu. Töitä jakamalla yhden ei tarvitse kantaa vastuuta kaikesta ja olla sen vuoksi väsynyt ja kiukkuinen.

Mitkä kotityöt sopivat vastahakoiselle nuorelle?

– On järkevää neuvotella nuoren kanssa siitä, mitkä on sellaisia töitä, jotka sujuisivat häneltä helpoiten. Ei kannata teettää aina itsepintaisesti niitä töitä, jotka ovat nuorelle vastenmielisimpiä. Vanhemman pitää nähdä nuoren tilanne kokonaisuutena: välillä voi olla tarpeen joustaa, jos koulu ja harrastukset vaativat paljon energiaa. Nuoruusikä on kuluttavaa aikaa sekä henkisesti että fyysisesti.

Kannattaako kotitöiden tekemisestä maksaa?

– Perheen pitää päättää tämä asia itse. Jos nuori saa viikko- tai kuukausirahaa, siihen usein sisältyy velvollisuus hoitaa oma osuutensa kotitöistä.

Riikka Marjomaa