fbpx
Teema

Miten tunnistat ylirasitustilan?

Miten ylirasitustilan voi huomata itsessään, personal trainer Aleksi Hentilä?

– Kuulostelemalla oloaan. Olet väsynyt tai huomaat, ettet jaksa treenissä samalla tavalla kuin ennen. Sinusta voi tuntua, että et saa liikunnasta enää samaa energiaa kuin aikaisemmin. Voit tuntea olosi jopa entistä väsyneemmäksi suorituksen jälkeen.

– Ylikunnon oireet ovat yksilöllisiä. Fyysisiä oireita ovat suorituskyvyn heikkenemisen lisäksi vastenmielisyys liikuntaa kohtaan, lisääntynyt hikoilu, sydämen rytmihäiriöt, kohonnut syke ja verenpaine, vapina, unihäiriöt ja muutokset ruokahalussa. Tavallisimpia psyykkisiä oireita ovat masennus, hermostuneisuus, ahdistus ja ärtyneisyys.

Miten tilaan on päästy?

– On harjoiteltu liian lujaa, laiminlyöty riittävä lepo ja ravinto tai sekä että. Ylikunto voi laueta myös kuntoon nähden liian kovan rasituksen seurauksena.

– Fyysisen harjoittelun aiheuttama stressi ei kuitenkaan ole yleensä ainoa ylikunnon syy. Myös psykologiset tekijät kuten opiskelusta, työstä ja ihmissuhteista aiheutuneet stressitekijät voivat lisätä ylikunnon riskiä.

Mitä ylikunto tekee vastustuskyvylle?

– Se heikentää sitä, jolloin flunssat ja muut virusten ja bakteerien aiheuttamat sairaudet tarttuvat helpommin. Kohtuullinen liikunta suojaa virussairauksilta, mutta liian raskas liikunta lisää niitä selvästi.

Onko ylikunto vain urheilijoiden ja aktiiviharrastajien vaiva?

– Ikäihmisen kohdalla ylikunnon mahdollisuus tulee harvoin mieleen. Mitä enemmän ikää on kertynyt ja mitä huonompi on peruskunto, sitä pienempi rasitus kuitenkin laukaisee ylirasitustilan.

Menot