Teema

Naurislyhty valaisi arki-iltoja keskiajalla

Kynttilälyhdyt ovat tunnelmallisia valonlähteitä. Sisustustavaroiden historiaan perehtynyt Tarja Tuulikki Laaksonen kertoo lyhtyjen kehityksestä teoksessaan Kuka keksi haarukan – Arkiesineiden ihmeellinen historia.

Ensimmäinen valonlähde pimeällä olivat nuotioon kastetut tulisoihdut, jotka oli helppo ottaa mukaan tietä valaisemaan.

Jo antiikin aikana käytettiin mehiläisvahakynttilöitä, kun taas keskiajalla kynttilät valettiin useimmiten eläinten talista. Talikynttilät olivat kuitenkin hyvin arvokkaita, joten niitä käytettiin säästeliäästi.

Arkisin rasva paloi esimerkiksi naurislyhdyissä tai eläinten henkitorvesta tehdyissä niin sanotuissa kurkkulampuissa. Kansa suosi pitkään päreitä ja uunivalkeoita, jotka toivat pirttiin tarvittavaa valoa syys- ja talvi-iltoina.

Sen sijaan kirkoissa oli valoisaa pimeälläkin. Keskiaikaisten kivikirkkojen kattoihin ripustettiin komeita kynttiläkruunuja, jotka loimottivat moninkertaisesti valoa yksittäisiin kynttilöihin verrattuna. Kun ne levisivät aateliskoteihin, valotehoa kasvatettiin entisestään lisäämällä kruunuihin heijastavia kristalleja.

Laaksosen mukaan iso hyppy kohti nykyaikaa tapahtui 1800-luvulla, jolloin kehitettiin valopetroolilla toimiva öljylamppu. Ne valaisivat selvästi kynttilöitä ja tavallisia öljylamppuja kirkkaammin.