Teema

Neljä viidestä on ankarampi itseään kuin muita kohtaan

Idiootti. Vitsi, mikä luuseri. Ei susta ole mihinkään. Oma sisäinen piiskurihan se siellä taas lempipuuhissaan.

– Sisäinen puhe on usein sellaista, mitä ei koskaan kehtaisi sanoa toiselle ihmiselle, työterveyspsykologi Ronnie Grandell sanoo.

Tutkimusten mukaan jopa neljä viidestä on tuomitsevampi itseään kuin ystävää tai muita ympärillä olevia ihmisiä kohtaan. Ilmiö on siis varsin inhimillinen.

Sopivassa määrin itsekriittisyys on hyvä asia. Ei ole tarkoituskaan, että vika etsitään aina muista.

– Kun ahdistusmoottori on sopivalla tasolla, se auttaa tekemään asioita. Virheiden löytämisen taito auttaa pääsemään hyviin lopputuloksiin, psykoterapeutti Katja Myllyviita toteaa.

Mutta rajansa itsensä sättimiselläkin.

– Joillakin itsekritiikki voi olla jatkuvaa ja erityisen ankaraa ja voimakasta. Puhe on sävyltään vihaista, pettynyttä, tuomitsevaa, jopa inhoavaa, Grandell sanoo.

Jatkuvalla itsensä mollaamisella on surkeat seuraukset.

Grandellin mukaan kova itsekritiikki heikentää stressinsietokykyä ja altistaa esimerkiksi masennukselle, ahdistushäiriöille ja syömishäiriöille. Itsensä soimaaminen on yhteydessä myös työuupumukseen.

Joskus ankaraan itsekritiikkiin voidaan hakea selitystä menneisyydestä.

Ehkä vanhemmat ovat olleet tuomitsevia tai hyväksyntää on saanut vain silloin, kun on suoriutunut hyvin. Tai voi olla, että opettajilta on saanut itsetunnolle pönkitystä koulumenestyksestä, kun elämä muuten on ollut takkuista ja sosiaaliset suhteet hankalia.

Aina selittävää tekijää ei löydy, mutta tämänkaltaiset kokemukset voivat Myllyviidan mukaan jättää aivoihin oppimisjäljen, jota ihminen automaattisesti toistaa vielä aikuisenakin. Ihminen hakee täydellistä suoritusta kerta toisensa jälkeen.

Myllyviita nostaa erityisesti kaksi ihmistyyppiä, jotka ovat itseään kohtaan usein ankarampia kuin muut: vastuunkantajat ja perfektionistit.

– Kun asiat eivät suju niin kuin niiden pitäisi, niin kuin elämässä usein käy, itseään kritisoiva ihminen alkaa heti miettiä, mitä on itse tehnyt väärin. Vastuuta otetaan enemmän kuin omalle tontille kuuluisi.

Silloin voi alkaa tunnistaa oman vastuunsa rajoja. Päättää tehdä voitavansa ja antaa muiden hoitaa oman osansa.

Myös perfektionismi tuottaa jatkuvaa tyytymättömyyttä. Asiat eivät koskaan ole täydellisesti vaan aina keskeneräisiä.

– Perfektionisti muistaa aina vain virheet, mikä on tosi surullista. Silloin on vaikea nauttia työn hedelmistä, Myllyviita sanoo.

Itsensä soimaamisen voivat sysätä liikkeelle myös todelliset ikävät tapahtumat.

– Sijoitat vaikka paljon rahaa ja kaikki haihtuu savuna ilmaan. Silloin on aika luonnollista kritisoida itseään: Kuinka en tajunnut tätä? Grandell sanoo.

Tavallista on myös, että ihminen alkaa suuren työkuorman alla moittia itseään riittämättömyydestä, vaikka todellinen syy ei ole huonoudessa vaan liiallisessa työmäärässä.

Vastalääkkeenä itsekritiikille toimii itsemyötätunto. Sillä tarkoitetaan itsensä kohtelemista myötätuntoisesti. Ideasta saa kiinni, kun miettii, kuinka suhtautua vaikealla hetkellä itseen samoin kuin hyvään ystävään.

Grandellin mukaan voi ajatella, että sisäinen kriitikko on kuin vihainen urheiluvalmentaja. Hänellä on todennäköisesti ihan hyvät pyrkimykset, mutta ilmaisutapa on äärimmäisen huono. Tällöin viesti ei myöskään mene perille.

– Mieti, miten joku sydämellinen tai myötätuntoinen ihminen sanoisi samat ajatukset rakentavasti.

Grandell on vakuuttunut itsemyötätunnon hyvistä vaikutuksista ihmisen elämään.

– Itsemyötätuntoa on tutkittu noin 15 vuotta, ja siitä on tehty jo yli tuhat tutkimusta. Minusta se kertoo siitä, että sen hyödyt on huomattu.

Tutkimustulokset osoittavat, että myötätuntoinen suhtautuminen itseen lisää stressinsietokykyä sekä vähentää masennusta ja ahdistusta.

– Ylipäätään tyytyväisyys elämään ja parisuhteeseen paranee, Grandell sanoo.

Grandell haluaa myös poistaa kuvitelman, että ihminen saisi vähemmän aikaan vaihtaessaan itsensä piiskaamisen itsensä rohkaisemiseksi. Tutkimusten mukaan vitkuttelu vähenee.

Päivän lehti

25.5.2020