Teema

Ole rehellinen: Käytätkö sinäkin kännykkää mielialalääkkeenä? Se latistaa tunnekokemuksiamme ja vie tilaa luovuudelta, sanoo tylsyystutkija

Nykyihminen kestää tylsyyttä niin huonosti, että olemme hyvää vauhtia päätymässä kohti duracellpupujen yhteiskuntaa, sanoo tylsyydestä kirjan kirjoittanut Juha T. Hakala.
Tylsyyden väistelyn sijaan se kannattaisi opetella kohtaamaan, sanoo Juha T. Hakala.

Kuinka monta puhelimeensa uppoutunutta ihmistä näet, kun katsot ympärillesi kadulla, bussissa tai kassajonossa? Miten helposti tartut itse puhelimeen tai sorrut surffailemaan nettiin, jos työt eivät edisty?

– Moderni elämä tarjoaa niin paljon helppoja mahdollisuuksia kampeutua pois tylsyyden tilasta, että tulemme hyvin usein tarttuneeksi näihin mahdollisuuksiin, sanoo kasvatustieteilijä, filosofi ja Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professori Juha T. Hakala.

Se on sääli, sillä tylsyyttä kannattaisi hänen mielestään ehdottomasti opetella sietämään.

Itse asiassa Hakala on niin vakuuttunut tylsyyden tärkeydestä, että on kirjoittanut siitä Tylsyyden ylistys -nimisen kirjan, joka julkaistaan lokakuussa.

Kirjassaan hän kysyy, voisiko olla niin, että samalla kun pyrimme kaikin keinoin poistamaan tylsyyttä elämästämme, tulemme samalla eliminoineeksi itseltämme myös mahdollisuuden luovaan ideaan?

– Yksi kirjani väitteistä on: voisi. Väitän, että tylsyyden kokemus voi olla tietyissä rajoissa hyvä ja jopa tavoiteltava asia, Hakala sanoo.

Tylsistyneet peittosivat rennot pikaritestissä

Tuoreet tutkimukset vahvistavat näkemystä, jonka mukaan keskeltä tylsyyden kokemusta voi nousta uuden idean, jopa luovuuden itu.

On tehty tutkimuksia, joissa tylsyyttä puolen tunnin ajan tunteneet henkilöt ovat löytäneet enemmän käyttötapoja tyhjille muovipikareille kuin henkilöt, jotka ovat olleet riemuissaan tai rentoja.

– Mielemme ei ole näennäisessä tylsyydessäkään pysähtyneessä tilassa, vaan se työstää jotain, jatkuvasti. Ellei se työstä vaikkapa sosiaalisen median tarjoamia virikkeitä, se etsii ihan itse raaka-aineensa.

Tämä tietysti edellyttää, että maltamme jättää havainnointiamme häiritsevät asiat, erityisesti tekniset vempaimet sivuun.

Moni ei uskalla kuulla tylsyyden viestiä

– Tylsyys ei ole aina sitä, miltä se päällisin puolin näyttää. Sillä on vissi merkitys inhimillisenä tunteena. Tylsyys ikään kuin “puhuu” meille koettaen saada viestinsä perille. Meidän tehtävämme olisi koettaa ymmärtää tuo viesti ja kohdata tylsyyden tunne, Hakala sanoo.

Monella meistä vain on tähän keskimäärin melko surkeat valmiudet.

Kyse on itseään voimistavasta ongelmasta. Mitä vähemmän olemme tylsiä tilanteita kohdanneet, sitä neuvottomampia olemme niiden äärellä.

– Olemme alkaneet käyttää mobiilia teknologiaa hieman samassa merkityksessä kuin mielialalääkkeitä. Molemmat litistävät tunnekokemuksiamme. Jos turvaat aina puhelimeesi, nettiin tai sosiaaliseen median antiin, et koe ympäristöäsi etkä koe sisimpäsi hiljaisempia, kenties hyvinkin merkityksellisiä ääniä, Hakala lataa.

Tylsyyden sieto puutteellista työelämässä

Elämä on loppujen lopuksi aika tylsä juttu, eikä vain elämä, vaan työelämä ja vaikkapa uuden oppiminen, opiskelu on sitä. Tätä pitäisi Hakalan mielestä oppia sietämään.

– Tässä suhteessa me ihmiset olemme ilmeisen erilaisia. Toiset sietävät tylsyyden tunnetta ja pitkästymistä selvästi paremmin kuin toiset. Tylsyyden puuskassa on tehty jopa selittämättömiä väkivallantekoja.

Myös työelämässä tylsyyden sietokyvyn puute on – näin Hakala väittää – suurempi kuin arvataankaan.

– Jatkuvasti tapahtuu vaikkapa työtapaturmia, joiden syyksi on voitu kirjata ”huolimattomuus” tai ”tarkkaamattomuus”. Monissa näistä todellisempi selitys on ollut juuri tylsyyden tunne, ikävystyminen. Lyhytjänteiset henkilöt saattavat muita herkemmin kaivaa vaikkapa liikenteessä puhelimensa esille.

Mikä ilmiö johtaa duracellpupujen yhteiskuntaan?

Hakala sanoo pelkäävänsä, että jos nykymeno jatkuu, edessämme on jonkinlainen duracellpupujen yhteiskunta. Sen taustalla on hänen mielestään lyhytjänteinen, keskittymiskyvytön vanhemmuus.

– Olen kasvatustieteilijä, mutta myös isä, opettaja ja opettajien kouluttaja. Olen kuullut opettajien usein valittavan, että esimerkiksi ekaluokkalaiset tulevat nykyään kärsimättömiksi jo viidentoista minuutin hiljaisen työskentelyn jälkeen. Onpa jopa suomalaislasten matematiikan taitojen heikkenemistä selitetty sillä, ettei nykylapsilla ja -nuorilla ole enää sinniä.

– Eräs psykologiasta kumpuava selitysmalli lähtee sitä oletuksesta, että esimerkiksi lasten ja nuorten lisääntyneet käyttäytymishäiriöt voisivat olla seurausta suorastaan epätoivoisesta tylsyyden kokemuksen pakenemisesta, hän sanoo.

Viisas vanhempi antaa lasten myös “käydä”

Vanhempien pitäisi Hakalan mukaan oivaltaa se, ettei lapsia, kuten ei kellojakaan, pidä jatkuvasti “vetää”. Lasten pitää antaa myös ”käydä”.

Kaikkein vähiten vanhempien pitäisi potea syyllisyyttä siitä, jos lapsi valittaa tylsyyden tunnetta. Missä tämä taito opitaan, ellei kotona ja lapsuudessa?

– Monet nykylapsista sijoittuvat aikanaan työelämään, jota leimaa tylsyys. Ei tuleva työelämä – kaikessa trendikkyydessään – tule olemaan pelkkää iloista pöhinää kukkuroillaan oleva mainostoimisto. Kaikki merkit näyttävät, että myös jatkossa on tarjolla varsin tylsiä tehtäviä ja niistä kaikista ei suinkaan selvitä roboteilla.

Juha T. Hakala: Tylsyyden ylistys. (Alma Talent).

Opettele sietämään tylsyyttä

Hyväksy se, että tylsyys on ikävä tunne, mutta se voi samalla olla myös hyvä asia. Tylsyys voi synnyttää sinussa jotain, mitä ei tapahtuisi ilman tylsyyden kokemusta.

Kirjailija Joseph Brodsky on puhunut tylsyydestä “yksitoikkoisuuden loistona”, joka voi tarjota meille “ikkunan äärettömyyteen”. Kun tätä miettii, joutuu kysymään, millainen se ikkuna on tänään? Älä hätäile. Malta odottaa vastausta.

Kun seuraavan kerran mieleesi tulee rentoutua puhelimesi tai netin avulla, älä teekään niin, vaan kuuntele, millaiset kellot päässäsi alkavat soittaa. Kysy, mitä pääsi on juuri nyt synnyttämässä? Tulos voi olla masentava tai synkän yksinpuhelun kaltainen valitus, mutta se voi myös yllättää iloisesti.

Vain tylsyyttä kohti käymällä oppii käsittelemään tylsyyttä. Pakoon juoksemalla ahdistumme, emmekä opi yhtään mitään.