fbpx
Teema

Pihapelit ja -leikit ovat lapselle tärkeintä liikuntaa

Pihapelit ja -leikit ovat kaikkein tärkein liikuntamuoto lapselle. Ohjattu urheiluharrastus 1–3 kertaa viikossa ei yksin riitä täyttämään lapsen liikunnan tarvetta.

Näin sanoo kouluikäisten lasten liikunnasta väitöskirjaa Itä-Suomen yliopistoon tekevä Eeva-Kaarina Lampinen. Hän toimii opettajana Lapin urheiluopistolla ja tutkijana Lasten liikunta ja ravitsemus -tutkimuksessa.

Yleensä suositellaan, että lapsen tulisi liikkua vähintään kaksi tuntia päivässä. Lampisen mukaan se on liian vähän.

– Kun lasketaan kaikki liikkuminen, siis pelit, leikit, pyöräily, kävely, siivoaminen ja niin edelleen, liikuntaa pitäisi kertyä vähintään kolme tuntia päivässä.

Älylaitteiden käyttö ja pelaaminen eivät ole automaattisesti pois liikunnasta, Lampinen muistuttaa. Tutkimusten mukaan paljon liikkuvat lapset myös käyttävät älylaitteita.

Kännykkä ja some kannattaakin valjastaa auttamaan liikuntaa, opettaja ja tutkija vinkkaa. Peli- ja tanssisovellukset voivat innostaa liikkumaan, ja some on hyödyllinen työkalu, kun organisoidaan pihapelejä.

 

Vanhempien esimerkillä on erittäin suuri merkitys siinä, millainen liikkuja lapsesta kasvaa.

– Jos aktiivista liikuntamallia ei opi perheeltä tai lähipiiriltä, sellaisen omaksuminen myöhemmin päiväkodissa ja koulussa on hyvin vaikeaa, Lampinen kertoo.

Esimerkin näyttäminen lapselle ei tarkoita sitä, että vanhempi katoaa lenkkivaatteissa ulos. Pitää liikkua yhdessä lapsen kanssa.

Aluksi on tärkeintä, että lapsi ylipäänsä tottuu olemaan ulkona.

– Kannetaan lasta rinkassa ja otetaan hänet mukaan pyöräretkelle. Metsässä liikkuessa tulee samalla aloitettua luontokasvatus, Lampinen sanoo.

Vähän isomman lapsen kanssa voi lähteä leikkipuistoon. Vaikka vanhempi ei olisi innokas liikkumaan, kannattaa ottaa itseään niskasta kiinni ja näyttää lapselle mallia, miten telineissä roikutaan. Se tekee hyvää molemmille.

– Vaikka parivuotias ei vielä saa hirveän paljon irti telineistä, hän näkee, mitä muut lapset tekevät. Se inspiroi. Ja pienen lapsen kanssa voi keinua tai kokeilla eri tasapainojuttuja.

3–5-vuotiaalle lapselle leikkipuisto onkin sitten varsinainen paratiisi. Tässä iässä koordinaatio, tasapaino ja liikkuvuus kehittyvät hurjaa vauhtia. Puissa voi kiipeillä valvotusti. Lampinen korostaa, ettei alle kouluikäistä lasta pidä koskaan päästää pihaleikkeihin omin päin.

– Lapset voivat keksiä ihan mitä vaan ja kirjaimellisesti juosta auton alle.

 

Jo kaksivuotias oppii selkeitä ja yksinkertaisia pelejä. Hän kuitenkin jaksaa keskittyä yhteen asiaan vain hetken aikaa. Pienten lasten pelit pitää suunnitella huolellisesti etukäteen.

Jos pelin säännöt ovat liian monimutkaiset, niitä yksinkertaistetaan. Isommille lapsille pelissä pitää olla riittävästi haastetta. Muuten se ei kiinnosta.

Kun lapset kasvavat isommiksi, vanhempien ei välttämättä tarvitse organisoida jalkapallo- tai jääkiekko-otteluita lasten puolesta. Lampisen kokemuksen mukaan pelit syntyvät usein itsestään, jos asutaan lähellä luistinrataa tai jalkapallokenttää ja pelikavereita löytyy.

Läheskään aina näin ei ole. Silloin vanhempien on syytä tarttua toimeen.

– Olen pannut merkille, että tietynlainen positiivinen yhteisöllisyys on heräämässä uudestaan. Osa vanhemmista on hyvinkin aktiivisia ja organisoi naapuruston lapsille pihapelejä tai kyytejä urheiluharjoituksiin, Lampinen sanoo.

Menot