Teema

Porvoota muistuttava pikku-kaupunki Tonavan mutkassa

Kun lähdet Tonavan vartta Budapestista pohjoiseen, saavut ennen pitkää Szentendreen. Viehättävä pikkukaupunki käy hyvin päiväretkikohteeksi.

Kesäsesonkina perille pääsee jokilaivalla, mutta talvisin helpoin väline on lähijuna HÉV, joita lähtee säännöllisesti Budapestin Batthyányn asemalta. Junamatka kestää noin 40 minuuttia.

Pienellä pääteasemalla ensivaikutelma on hieman epämääräinen, mutta kymmenen minuutin kävelyn jälkeen huomaa saapuneensa pittoreskiin, hieman Porvoota muistuttavaan kaupunkiin.

Szentendren 1700-luvun talot reunustavat mukulakivisiä katuja ja kauniit kirkontornit kurottavat korkeuksiin. Padat höyryävät, kojuista tarjoillaan paahdettuja kastanjoita ja muita herkkuja, putiikeista saa paikallisia käsitöitä.

Mukaan tarttuu ”Kaukasuksen nomadien” kutoma matto, josta saa tingityksi sopuhinnan paikalliselta mattokauppiaalta. Talvisena lauantaina tunnelma on mukavan verkkainen Budapestin ihmisvilinään verrattuna.

Jos alkaa hiukoa, osoitteesta Janko Janos Fo ter 15 löytyy Dorothea Bistro Café. Paikka on kuin pubin, ravintolan ja olohuoneen kotoisa yhdistelmä. Listalla on muun muassa pienpanimo-oluita, glögiä ja ylitsepursuavia antipastolautasia. Päiväretki saa arvoisensa huipennuksen.

Jussi Palmén