Teema

Ryhdy itutarhuriksi

Jos mielikuvasi idättämisestä on tunkkainen ja hankala ja peräisin batiikkipaitojen muotihuipun ajoilta, nyt on aika tuulettaa muistikuvia. Oikeasti idättäminen on helppoa ja inspiroivaa.

Tarvitset oikeastaan vain tyhjän lasipurkin ja pari ruokalusikallista siemeniä. Parissa päivässä saat satoja siemeniä kasvamaan. Sen lähempää tullutta lähiruokaa et löydä yhdestäkään kaupasta.

Idättää voi lähes mitä tahansa papuja, siemeniä ja linssejä. Idättäminen lisää siementen ja papujen vitamiini- ja kivennäisainepitoisuuksia, kun horrostilassa olevassa siemenessä heräävät eloon kaikki kasvua varten tarvittavat ravintoaineet. Ne ovat huikeita terveyspommeja ja elävää ravintoa parhaimmillaan.

Seuraavissa resepteissä iduille on annettu tärkeä sivurooli, mutta ituja voi ujuttaa melkeinpä minne vaan: smoothien joukkoon, keiton koristeeksi, leivän päälle.

Aamiaispita kylmäsavulohi-juustotäytteellä

(kahdelle)

2 pitaleipää
noin 100 g maustamatonta tuorejuustoa
noin ¼ tl wasabia
salaattia
100 g kylmäsavulohta
10 cm:n pala kurkkua viipaleina
iso kourallinen ituja (sinimailanen ja sarviapilan idut ovat ihanan mausteisia tässä)
sitruunamehua
mustapippuria
suolaa

Kostuta pitaleipien pintaa aavistuksen verran vedellä ja paahda ne leivänpaahtimessa tai lämmitä uunissa. Näin ne pysyvät mehevinä.

Leikkaa pitaleivät kokonaan auki. Voitele alakansi reilusti tuorejuustolla ja sipaise päälle makusi mukaan vähän wasabitahnaa.

Nosta seuraavaksi päälle pari salaatinlehteä, pari kylmäsavulohiviipaletta, ohuiksi viipaleiksi leikatut kurkut ja lisää lopuksi päälle kourallinen ituja. Viimeistele ripauksella sitruunamehua, mustapippuria ja suolaa.

Laske leivän toinen puoli päälle kanneksi ja nauti heti. Tämä on täydellinen brunssi- tai aamiaistarjottava.

Avokadot seesami-iduilla

(neljälle alkupalana)

2 rkl hunajaa
2 rkl soijakastiketta
2 rkl seesaminsiemeniä
1 rkl sitruunamehua
noin 2 dl ituja (tässäkin parhaita ovat mausteiset sarviapilan ja sinimailasen idut, mutta kokeile myös linssin ituja tai vehnänituja)
2 avokadoa
ripaus kuivattua chiliä

Sekoita hunaja, soijakastike, sitruunamehu ja seesaminsiemenet keskenään. Lisää idut kastikkeen joukkoon ja anna maustua muutama minuutti.

Halkaise avokadot, poista kivet ja koverra sisus varovasti irti lusikalla. Halkaise puolikkaat vielä kerran ja nosta lautaselle.

Lisää jokaisen lohkon päälle kasa ituja ja kastiketta. Ripottele päälle vielä kuivattua chiliä. Tarjoile alkupalana tai kevyenä iltapalana leivän kanssa.

Itu-pistaasipesto

(neljälle)

2 dl mungpavun ituja (tai muita ituja)
1 pieni valkosipulinkynsi
reilu kourallinen basilikaa tai muuta vihreää yrttiä
noin 1 dl kuorittuja pistaasi­pähkinöitä
50 g parmesaania raastettuna
0,5 dl oliiviöljyä
tilkka sitruunamehua
suolaa
mustapippuria

Huuhtele idut. Kuori valkosipulinkynsi. Lisää kaikki ainekset tehosekoittimeen tai mortteliin ja jauha tahnaksi.

Basilikaa kannattaa lisätä reippaasti, sillä se antaa pestolle vihreän värin.

Vesimeloni-fetasalaatti

(kahdelle lisukkeena)

noin ¼ vesimelonia
2 dl ituja (sinimailanen toimii tässä hyvin hennon rakenteensa ja makunsa ansiosta)
10 kalamataoliivia
100 g fetajuustoa
tuoretta minttua
1 rkl sitruunamehua
3 rkl oliiviöljyä
mustapippuria

Kuori vesimeloni, leikkaa kuutioiksi ja kokoa lautaselle. Huuhtele idut hyvin ja nosta vesimelonikuutioiden päälle. Halkaise oliivit ja lisää salaatin päälle. Murustele päälle fetajuusto.

Koristele mintunlehdillä. Valuta päälle sitruunamehu ja oliiviöljy ja rouhi päälle vielä mustapippuria. Jos haluat salaatista ruokaisamman, lisää joukkoon vaikka kikherneitä.