Teema

Sarekin alue Ruotsin Lapissa on Euroopan suurimpia erämaita

Muutaman päivän vaeltamisen jälkeen aikakäsitys vähitellen hidastuu ja muuttuu sykliseksi.

Päivät kiertyvät ympäri samanlaisina. Toistuvia toimia ovat leirin purku, siirtyminen seuraavaan paikkaan ennen pimeän tuloa, leirin pystytys ja ruokailut.

Aurinko nousee ja aurinko laskee. Valo määrää rytmin.

– Kokemusten ja tunteiden kirjo valtaa kehon ja mielen. Alkaa tuntua kuin eläisi samaa päivää ikuisuuden. Niin käy pitkillä vaelluksilla, sanoo seikkailija ja kirjailija Timo Polari.

Timo Polari on retkeillyt eri puolilla Eurooppaa, mutta yhteen paikkaan hän on palannut yhä uudelleen ja eri vuodenaikoina. Se on Sarekin kansallispuisto Pohjois-Ruotsissa.

– Australialainen ystäväni Chris Weyers sanoi osuvasti, että se on kuin arktinen Edenin puutarha.

Sarekissa on kymmeniä liki kahden kilometrin korkeuteen kurottavia teräviä vuorenhuippuja ja useita jäätiköitä. Maisemat vaihtelevat äärestä laitaan. On myös polveilevaa tunturimaisemaa.

– Jos ajatellaan luonnonkauneutta, se on mahtava paikka. Ensin kävelet vihreässä laaksossa ja kun nouset ylös, olet jäätiköllä.

Kun Polari ajattelee Sarekia, hän näkee silmissään Rapadalenin jokilaakson 1 179 metriä korkean Skierffen huipulta katsottuna.

Horisontissa on lumihuippuja, alhaalla suisto ja tunturikoivikkoa, joka näyttää korkeuksista katseltuna sammalmatolta.

Juuri tuon näkymän ruotsalaisen Sveriges Natur -lehden lukijat äänestivät viime vuonna Ruotsin kolmanneksi kauneimmaksi luontokohteeksi.

– Se on ainutkertainen. Suistoalue on hyvin erikoinen.

Sarekin erämaassa voi vaeltaa viikon näkemättä muita ihmisiä.

– Hiihtovaelluksella viime maaliskuussa ei näkynyt ketään muuta yhdeksään päivään. Viime syksyn vaelluksella ensimmäinen vastaantulija nähtiin viiden päivän jälkeen.

Polarille pitkät, eli vähintään kymmenen päivän vaellukset ovat tapa rauhoittua. Vaeltaja keskittyy elämään hetkessä. Puoli päivää voi hurahtaa pilvien liikkeitä ihmetellessä. Näennäisessä tapahtumattomuudessa tilanteet vaihtuvat koko ajan.

– Olet vuorilla, ja koko laakso on täysin pilvien peitossa. Kun jostakin alkaa näkyä jotakin, sinne rynnätään heti kameran kanssa.

Luonnonolosuhteet tulevat iholle ja pakottavat ratkomaan vaihtelevia tilanteita.

– Miten pääsen tuon joen yli? Miten saan vaatteet kuiviksi? Miten saan teltan pystytettyä talvella kovassa viimassa?

Ääripääkokemukset tuntuvat voimakkaina. Ponnistelua seuraa palkinto. Kun peseytyy kylmässä jokivedessä, on mahtavaa päästä sen jälkeen lämpimään makuupussiin.

Erämaisuutensa vuoksi Sarek on vaativa vaellusalue. Polari ei suosittele sitä ihan aloittelijan vaelluskohteeksi.

– Kannattaa ensin mennä Karhunkierrokselle, Helvetinjärvelle tai Lappiin sellaisille tunturialueille, joissa kulkee ihmisiä.

Sarekissa ei ole tupia tai muita retkeilypalveluita, ei edes merkittyjä reittejä. Kansallispuisto halutaan säilyttää erämaisena. Kulkijoiden jäljiltä on toki syntynyt polkuja, mutta ne haarautuvat ja katoavat suo- ja ylityskohdissa.

– Jos osaa suunnistaa ja leiriytyä, vaaroja ei ole sen enempää kuin Suomenkaan Lapissa.

Eteneminen on paikoin hidasta. Turvallista tai edes mahdollista ylityspaikkaa voi joutua hakemaan parikin päivää.

– Satelliittipuhelin tai vastaava pitää olla mukana, että saa hälytettyä apua tarvittaessa.

Viime syyskesän reissulla Polarin retkikunta säästi aikaa ja lensi Stora Sjöfalletista helikopterikuljetuksella Aktsen tunturiasemalle Rapadalenin jokilaakson itäpäähän.

– Helikopteri jätti meidät puiston ulkopuolelle, mutta pääsimme laakson tuntumaan. Skierffe oli ääressä.

Paluu Stora Sjöfalletin tunturiasemalle kesti patikoiden kymmenen päivää, matkaa kertyi sata kilometriä.

Pitkän vaelluksen vaikutukset kestävät Polarin kokemuksen mukaan muutaman viikon. Sitten kaupunkielämä saa taas otteen.

– Mutta ydin jää, kokemus siitä, että on etuoikeutettu, kun on päässyt näkemään sellaisia paikkoja. Siihen voi palata uudelleen kuvien ja videoklippien kautta.