fbpx
Teema

Tällä sähköautolla voi ajaa yhdellä latauksella yli 750 kilometriä – Mercedes EQS lähestyy jo dieselauton toimintamatkaa

Mercedes-Benz haluaa muuttua kokonaan ilmastoneutraaliksi ja myydä vain sähköautoja. Suomessa tilanne on mutkikkaampi. Dieselmoottori ei suinkaan ole kuollut voimaratkaisu pitkien etäisyyksien maassa.
EQS:n sukkulamainen muoto, matala kaareutuva tuulilasi, suljettu keularakenne ja tasainen pohja vaikuttavat kaikki samaan suuntaan: ilmanvastus ja kulutus pienenevät. Kuva: Kari Pitkänen

Autoilun sähköistyminen etenee nyt sellaista vauhtia, että uutuusmalleja sinkoaa tarjolle melkein viikoittain. Autoala näet kamppailee kirjaimellisesti henkiinjäämisensä puolesta.

Kuluttajien ympäristötietoisuus läntisissä maissa vain kasvaa. Yksityisautoilun asemaa kyseenalaistetaan ja autoteollisuuden tuotantoa ohjaillaan yhä selkeämmin EU-normeilla ja kansainvälisillä sopimuksilla.

Mercedes-Benzin uusi sähköautomalli EQS on oiva osoitus vauhdin huumasta. EQS ehdittiin tuskin esitellä yleisölle, kun jo seurasi jatkoa Münchenissä syyskuussa pidetyssä IAA-autonäyttelyssä. Lavalla komeili uusi ”taksiautoluokan” EQE, isomman EQS:n pikkuveli.

Molemmissa hyödynnetään valmistajan uutta EVA 2 -perusrakennetta, joka on räätälöity nimenomaan sähköautoille. Samalle pohjalle valmistetaan jatkossa vielä ainakin kolme uutta mallia.

Mersulla on nimittäin kiire. Stuttgartin tähti on sitoutunut julkisesti hiilineutraaliin tuotantoon ja kokonaan sähköisiin uusien autojen mallistoihin vuoteen 2030 mennessä – siis niillä markkina-alueilla, joilla sähköisten menopelien kysyntä on vankinta ja yhteiskuntien valmiudet kunnossa.

Tällaisia maita saattavat olla esimerkiksi Hollanti, Belgia, Tanska ja Norja. Suomessa ja Ruotsissakin tilanne on mutkikkaampi, koska etäisyydet ja ajomatkat ovat pidemmät. Latausverkoston kehitys ja sähkön hinnoittelu ratkaisevat.

Kyse autoilun ylimmästä laatuluokasta

Mercedes-Benzin perinteinen S-sarja on vuosikymmeniä ollut niin sanotun premium-tason henkilöauton esikuva. Kyse on siis autoilun ylimmästä ja parhaiten varustellusta laatuluokasta. Nyt Mersu haluaa tehdä saman sähköautorintamalla EQS:llään.

Mallinimen kirjaimet EQ kertovat, että kyseessä on sähköauto. Viimeinen kirjain ilmaisee auton kokoluokan.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Lasikatto lisää valoa ja avaruutta matkustamossa. Etupenkeissä on pehmeät, istuma-asentoon mukautuvat niskatyynyt. Kuva: Kari Pitkänen

Lasikatto lisää valoa ja avaruutta matkustamossa. Etupenkeissä on pehmeät, istuma-asentoon mukautuvat niskatyynyt. Kuva: Kari Pitkänen

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Takapenkkitilat ovat ylelliset, sillä EQS-sähköauton akseliväli on vielä pidempi kuin perinteisessä Mercedes-Benzin S-sarjan pitkäakselivälisessä mallissa. Kuva: Kari Pitkänen

Takapenkkitilat ovat ylelliset, sillä EQS-sähköauton akseliväli on vielä pidempi kuin perinteisessä Mercedes-Benzin S-sarjan pitkäakselivälisessä mallissa. Kuva: Kari Pitkänen

Uuteen töpselimalliin on pakattu ajanmukaisin huipputekniikka, mukavuus ja turvavarustelu, joka valmistajalta löytyy.

Lisäksi auto on muotoiltu äärimmäisen kauniiksi ja linjakkaaksi. Ilmanvastuskerroin onkin ennätysalhainen, vain 0.20.

Akkukokoja on kaksi, 90 ja 107,8 kWh. Takavetomalliin (EQS 450+) saa molemmat vaihtoehdot, nelivetoiseen autoon (EQS 580 4Matic) vain isomman. Akkujen ohjausjärjestelmä pysyy ajan tasalla langattomien OTA-päivitysten avulla.

Takavetomallin toimintamatka suomalaisissa vakiovarusteissa on pisimmillään 756 kilometriä ja WLTP-mitattu keskikulutus 16,7 kWh sadalla kilometrillä. EQS:n nelivetoversiossa sähkö riittää noin 670 kilometrin ajoihin.

Saksassa ilmoitetaan suurempikin kilometrimäärä, mutta siellä vakiovarustelu on hieman kevyempi.

Suurin suomalaiselle autonostajalle koituva etu on Avustinpaketti Plus, joka kuuluu vakiovarustukseen. Paketti sisältää esimerkiksi jalankulkijan ja pyöräilijän tunnistuksen ja hätäjarrutuksen tarvittaessa. Auton tutka-anturit reagoivat jopa potkulautoihin.

Etumatkustajalle oma informaatioruutunsa

Sisältä EQS on parasta A-ryhmää. Koko kojelaudan levyinen MBUX hyperscreen -näyttö on yksinkertaisesti upea ilmestys. Itse asiassa kyse on kolmesta rinnakkaisesta, saman peitelasin alle jäävästä erillisnäytöstä. Siten etumatkustajallekin on oma viihde- ja informaatioruutunsa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Upea MBUX hyperscreen -näyttökokonaisuus peittää koko auton A-pilarien välisen osuuden. Kuva: Kari Pitkänen

Upea MBUX hyperscreen -näyttökokonaisuus peittää koko auton A-pilarien välisen osuuden. Kuva: Kari Pitkänen

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Näyttövalikot tarjoavat paljon ajotilaan, ajamiseen ja kulutukseen liittyvää tietoa, johon kannattaa tutustua ajan kanssa. Kuva: Kari Pitkänen

Näyttövalikot tarjoavat paljon ajotilaan, ajamiseen ja kulutukseen liittyvää tietoa, johon kannattaa tutustua ajan kanssa. Kuva: Kari Pitkänen

Nelivetomallissa hyperscreen on vakiovaruste. Takavetoisissa autoissa on keskellä kookas pystynäyttö. Näyttökokonaisuuden saa niihinkin lisävarusteena varsin viiltävällä 9 500 euron hinnalla.

Vaikka EQS:ssä riittää ihmeteltävää ja teknisiä hienouksia, mikään vaikea auto se ei ole. Starttinappula löytyy keskíkonsolista ja vaihteet Mercedesin tapaan ohjauspyörän oikeasta viiksestä.

Sitten vain ajamaan. Kyyti on tasaista, hiljaista ja vaivatonta. Äänieristys on sitä tasoa, että kuljettaja voi rauhassa sulkeutua omaan kuplaansa.

Auton tiedonhallintajärjestelmän sisältöihin ja valikoihin kannattaa tutustua ajan kanssa. Runsaiden toimintojen selaaminen kesken ajamisen syö liikaa huomiota tärkeimmältä – siltä ajamiselta.

Vakiovarusteisiin kuuluu myös nelipyöräohjaus eli 4,5 tai (lisävarusteena) jopa 10 astetta kääntyvät takapyörät. Järjestelmä toimii alle 60 kilometrin nopeuksissa ja ketteröittää isoa autoa erityisesti taajamaliikenteessä, sillä kääntöympyrä pienenee metrillä.

Hinnasto alkaa 118 300 eurosta

Täyssähköinen EQS on selvästi halvin Mercedes-Benzin S-sarjaan kuuluva automalli. Takavetoisen ja perusvarustellun 450+-version hinnasto alkaa 118 300 eurosta.

Se on melkein 30 000 euroa vähemmän kuin nelivetoisen auton myyntihinta, mutta edelleen huima summa rahaa. EQS kilpaileekin lähinnä kaikkein vakavaraisimpien sähköautoentusiastien suosiosta vaihtoehtona kalleimmille Tesloille sekä BMW:n ja Audin isoille malleille.

Auton hinta sisältää Mercedesin räätälöimät laajennetut latauspalvelut. Yhdellä ja samalla sovelluksella Suomessa saa käyttöön Ionityn, Virran, K-Latauksen ja Fortumin Rechargen tarjoamat latausmahdollisuudet. Ionityn latureista voi ”tankata” ensimmäisen vuoden ajan ilmaiseksi.

Akun latausaika tyhjästä täyteen (AC-vaihtovirtalataus) vaihtelee 5–10 tuntiin sen mukaan, onko auto varustettu 11 vai 22 kW:n sisäisellä laturilla. Jälkimmäinen on lisävaruste.

DC-tasavirtalaturista akku täyttyy jopa runsaassa puolessa tunnissa, jos latausteho on maksimaaliset 200 kW.

Tässä ideaalitilanteessa vain vartissa voisi ladata energiamäärän, joka riittää noin 300 kilometrin ajomatkaan.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Sähköautossa on perinteinen liftback-takaluukku. Perusmuotoinen tavaratila vetää 610 litraa. Kuva: Kari Pitkänen

Sähköautossa on perinteinen liftback-takaluukku. Perusmuotoinen tavaratila vetää 610 litraa. Kuva: Kari Pitkänen

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Konepeltiä ei saa lainkaan itse auki, vaan se aukaistaan vasta korjaamolla. Tuulilasinpesunesteen täyttöaukko löytyy kuljettajan oven edestä. Kuva: Kari Pitkänen

Konepeltiä ei saa lainkaan itse auki, vaan se aukaistaan vasta korjaamolla. Tuulilasinpesunesteen täyttöaukko löytyy kuljettajan oven edestä. Kuva: Kari Pitkänen

Tekniikka

Mercedes-Benz EQS 580 4Matic

Sähkömoottorit: 2 synkronimoottoria

Teho: 385 kW/524 hv

Vääntö: 855 Nm

Kiihtyvyys 0–100 km/h: 4,3 s.

Huippunopeus: 210 km/h

Yhd. kulutus: 18,4–21,1 kWh/100 km

Pituus/leveys/korkeus: 521,6/192,6/151,2 cm

Omapaino/akseliväli: 2585 kg/321 cm

Tavaratila: 610-1770 l.

Vapaa autoetu/käyttöetu: 1990/1945 e/kk

Hinta: 147 205 euroa

Täydet viisi tähteä

Plussat:

Muotoilu, varustelu, suorituskyky, toimintamatka, näyttökokonaisuus

Miinukset:

Auton ulkomittojen hahmottaminen, sivupeilien koko

Arvio

*****

Menot

Uusimmat