Teema

Tanssiryhmän miehistä on tehty 1,5 tunnin dokumentti – Syy taitaa olla supertähti Madonna

Dok: Strike a Pose

Hollantilais-belgialainen dokumentti miestanssijaryhmästä on niin pitkä (1,5 h), että tämän katsojan ajatus ehti lähteä harhailemaan katselun aikana moneen otteeseen.

En voinut olla pohtimatta, miksi tämä ohjelma on tehty. Vastaus on, että yksi dokumentin päähenkilöistä on supertähti Madonna, vaikkei hän ohjelmassa suoraan esiinnykään.

Dokumentti kertoo seitsemästä miestanssijasta, jotka olivat vuonna 1990 Madonnan Blond Ambition -maailmankiertueella ja esiintyivä Truth or Dare -dokumentissa, jota kuvattiin kiertueen aikana.

Yksi miehistä on kuollut, mutta kuusi heistä kertoo, millaista nuorten miesten oli nousta tuntemattomuudesta julkisuuden valokeilaan ja mitä sen jälkeen tapahtui.

Ehdottomasti kiinnostavinta antia on, kun tanssijat kertovat, kuinka läheiseksi heidän suhteensa Madonnan kanssa muotoutui. Ei kuitenkaan niin läheiseksi, että Madonna olisi suostunut suojelemaan tanssijoiden yksityisyyttä heidän pyytäessään.

Truth or Dare -dokumenttia seurasi oikeudenkäynti, jossa tanssijat syyttivät Madonnaa siitä, että tämä pakotti heidät tulemaan ulos kaapista oman ideologiansa pauloissa.

Ihmisoikeuskysymysten näkökulmasta dokumentti Strike a Pose toimii mielenkiintoisena muistutuksena siitä, kuinka häveliäästi homoseksuaalisuuteen on suhtauduttu vielä viime vuosituhannen lopulla.

Yle Teema & Fem sunnuntai 26.11. klo 22.00