Teema

Teräs taipuu, muttei katkea - katso video

Esko Strömsholm on voittanut kaksi kertaa Havaijin Ironman-kilpailun veteraanisarjan. Kaksi aivoinfarktia ovat hidastaneet, mutta eivät pysäyttäneet teräsmiestä.

Sanotaan, että on vain yksi teräsmieskilpailu, Havaijin Ironman. Kaikki sen jälkeen syntyneet ovat vain triathloneja.

Lauantaina tarunhohtoinen klassikko kilpaillaan 40:nnen kerran.

Kautta aikojen menestynein suomalainen Havaijilla on ollut Pauli Kiuru. Hän sijoittui 1990-luvun alussa kerran toiseksi ja kaksi kertaa kolmanneksi. 

Kymmenen parhaan joukkoon ovat suomalaisista yltäneet myös Teemu Vesala (yhdeksäs 1992), Mika Luoto (kahdeksas 2002, kymmenes 2003), Tom Söderdahl (kahdeksas 2005) ja Kaisa Sali (o.s. Lehtonen, viides 2016).

Nämä hienot suomalaissaavutukset ovat kirjautuneet aikakirjoihin, mutta vähemmän tunnettu tosiasia on, että yksi suomalainen voittajakin Havaijin Ironman-kilpailun historiasta löytyy.

Merikarvialainen Esko Strömsholm voitti ikämiessarjassa (50–59-vuotiaat miehet) Havaijin teräsmieskilpailun kaksi kertaa, vuosina 1997 ja 1998.

Kuka hän on?

Jos suomalaisen kirjallisuuden hahmogalleriasta Juhani Peltosen luoma Elmo,Tuomas Kyrön luoma Mielensäpahoittaja ja Kari HotakaisenJuoksuhaudantien päähenkilö, kotirintamamies Matti Virtanen risteytettäisiin, tuloksena olisi Esko Strömsholm.

Elmoa Strömsholmissa on monipuolisuus. Hän on voittanut Suomen mestaruuksia neljässä lajissa: melonnassa, pyöräilyssä, triathlonissa ja duathlonissa. 

Siinä missä Elmo voitti kultaa Andien talvikisoissa 50 kilometrin hiihdossa, vaikka otti torkut kesken kisan, Strömsholm voitti duathlonissa veteraanien SM-kultaa Kokkolassa vuonna 2003, vaikka häneltä katkesi akillesjänne kesken kilpailun.

– Matkaa maaliin oli vain kilometri, ja johdin kisaa. Akillesjänteen katkeaminenhan ei tuota kovaa kipua, joten en edes harkinnut keskeyttämistä. Nilkutin maaliin, Strömsholm muistelee.

Kuukautta myöhemmin Strömsholm sai aivoinfarktin. Hän oli kymmenen päivää teho-osastolla. Kun Strömsholm kotiutui sairaalasta, lääkärit kehottivat ottamaan rauhallisesti.

Ohjeet kaikuivat kuuroille korville.

Kyllä en ota rauhallisesti. Aina olen urheillut ja niin urheilen nytkin, Strömsholm ajatteli mielensäpahoittajamaisella logiikalla.

– Että voi ihminen olla tyhmä. Klöntti lähti taas liikkeelle, ja sain toisen aivoinfarktin, Strömsholm päivittelee nyt, neljätoista vuotta myöhemmin. 

– Selvisin hengissä, mutta sairaalassa meni kuukausi ja kilpaurheilu loppui siihen.

Juoksuhaudantie-kirjassa kotirintamamies Virtanen menetti perheensä, vaikka oli vaippoja vaihtava, ruokaa tekevä ja muutenkin kotitöihin osallistuva moderni isä. Virtasen ongelma oli pakkomielteinen luonne.

Tätä luonteenlaatua löytyy reipas annos myös Strömsholmilta, äärimmäisyysihmiseltä. Hänellä on ollut aina pakkomielteinen tarve urheilla, ja nuorena pakettiin kuului myös pakkomielteinen tarve juoda.

Kolme vaimoa on lähtenyt. 

– Kaksi ensimmäistä avioliittoa kaatui viinan takia. Sitten korkki meni kiinni. Vuosi oli 1970.

Kolmannen avioeron jälkeen Strömsholm huomasi olevansa yksinhuoltaja.

– Meillä oli 9- ja 11-vuotiaat lapset, kun päätimme vuonna 1992 muuttaa Tampereelta Merikarvialle. Sitten vaimo ilmoitti, että hän jää pois muuttokuormasta.

Strömsholm vaikuttaa mieheltä, joka ei vähästä hätkähdä. Silloin oli kuitenkin kiperä tilanne.

Merikarvialla Strömsholm pyöritti pientä kirjapainoa. Kokopäivätoiminen työ, huippu-urheilu ja yksinhuoltajuus on kova yhtälö.

Moni olisi vastaavassa tilanteessa tinkinyt urheilusta, mutta se ei luonnollisestikaan ollut Strömsholmille vaihtoehto.

Onnekseen hän on myös äärimmäisen järjestelmällinen ihminen. Triathlonisti rakensi tilanteeseensa optimaalisesti sopivan päiväohjelman ja noudatti sitä tinkimättömästi.

– Kello 6 uimahalliin uimaan ja 7.30 kotiin tekemään lapsille aamupala. Sitten juosten töihin ja neljältä juosten kotiin. Työmatka oli sopivasti kymmenen kilometriä suuntaansa.

– Kuljin lenkkini niin täsmällisesti, että ihmiset olisivat voineet tarkistaa siitä kellonsa. 

Viideltä hän teki kotona perheelle ruoan ja vetäytyi sen jälkeen talon yläkertaan rakentamaansa kuntosaliin harjoittelemaan.

– Siellä poljin kuntopyörää tai juoksin juoksumatolla. Vaikken ollut lasten seurassa, he kuulivat, että isä on kotona ja heillä oli turvallinen olo.

– Yhtään yötä en ollut pois kotoa. Näin jälkikäteen ajatellen se oli elämäni onnellisinta aikaa, Strömsholm sanoo.

Nuorena Strömsholmin päälaji oli melonta. Siinä hän halusi tulla maailmanmestariksi.

Tätä tavoitetta hän haki harjoitusmetodeilla, jotka kuulostavat extreme-urheilulta. Strömsholm varttui Helsingissä, ja talvisin hän teki lajiharjoituksia laivaväylillä.

– Kävelin kanootin kanssa Lauttasaaresta jäätä pitkin Pihlajasaaren taakse, mistä laivat kulkivat ja meri oli auki. Siellä sitten meloin, ajan hengen mukaisesti tietysti ilman pelastusliivejä, paljain käsin. Kai se oli siihenkin aikaan aika eksoottista, koska pääsin Helsingin Sanomien etusivulle.

– Ei ollut etelänleirejä siihen aikaan.

Strömsholmista ei tullut melonnan maailmanmestaria. EM-kisoissa hän sijoittui parhaimmillaan neljänneksi ja MM-kisoissakin kymmenen parhaan joukkoon. Suomen mestaruuksia hän voitti juniorisarjan mukaan lukien noin 50. Vuoden melojaksi Strömsholm valittiin 1961 ja 1962.

Aika hyvin alkoholistilta.

– 1960-luku oli sellaista aikaa, että kilpailukauden jälkeen join syksystä jouluun. Tammikuussa alkoi harjoittelu ja keväällä kilpailukausi. Silloinkin join, mutta vähemmän.

Strömsholm lopetti melonnan vuonna 1980. Pian sen jälkeen hän innostui triathlonista, joka oli uusi laji Suomessa.

Ensimmäinen triathlon-kilpailu järjestettiin Joroisilla vuonna 1983. Laji sai heti paljon huomiota. Hiihdon ja pitkän matkan juoksun luvatussa maassa uudenlaiselle kestävyysurheilulajille oli tilausta.

Strömsholm aloitti lajin nelikymppisenä ja lähti takamatkalta: aloittaessaan triathlonin hän osasi uida vain sammakkoa.

Ensimmäisen täyspitkän triathlon-kilpailun hän veti läpi vuonna 1987. Seuraavana vuonna, 46-vuotiaana, hän taittoi matkan jo aikaan 9.30.

Triathlonin ajat eri kilpailuissa eivät ole vertailukelpoisia, koska reitit ovat erilaisia. Myös pyöräilykalusto ja tankkausmetodit ovat kehittyneet huimasti sitten 1980-luvun.

Kestävyysurheilua yhtään ymmärtäville 1980-luvulla tehty kokonaisaika 9.30 kertoo kuitenkin, että kysymys on huippu-urheilijan suorituksesta. Strömsholm ui 3,8 kilometriä ajassa 1.13, pyöräili 180 kilometriä reilussa viidessä tunnissa ja juoksi päälle maratonin ajassa 3.07.

 

Vuonna 2003 Strömsholmilla loppuivat sekä kilpaurheilu- että työura. Lapsetkin olivat jo aikuistuneet ja muuttaneet omilleen.

Miten Strömsholmin kaltainen ihminen selvisi urheilu-, perhe- ja työelämän jättämästä tyhjiöstä?

– Lapset ja urheilukaverit ostivat minulle koiran. Sen kanssa aloin tehdä systemaattisesti pitkiä kävelylenkkejä. 

Koira ja mies kuntoutuivat tasatahtia.

– Pian teimme jo 25 kilometrin päivälenkkejä, kerran jopa 46 kilometriä.

– Minähän en osaa elää kuin suorittamalla.

Strömsholmin oikeasta jalasta on mennyt tunto polvesta alaspäin, ja oikeasta kädestä on voima paennut niin, ettei maitotölkkikään nouse. Silti hän on kuntoillut tänä vuonna 426 tuntia – kaikki harjoitukset on kirjattu paperilehtiöön. 

Sehän on 75-vuotiaalle miehelle hyvä määrä, keskimäärin yli puolitoista tuntia vuoden jokaisena päivänä.

– Hah! Se ei ole mitään.

Havaijin Ironman-kilpailu lauantaina 14.10.