Teema

Teräsmies syntyi 200 päivässä

Radiojuontaja Miia Kahila katseli elokuussa 2014 yllättyneenä ympärillään olevia taviksia. Hän oli kuuluttajana triathlonkisoissa kotikaupungissaan Vaasassa. Hän oli kuvitellut triathlonistien olevan yli-ihmisiä.

– Näin kisassa, että jestas, täällä on mattimeikäläisiä. He olivat kaikenkuntoisia ja kaikenkokoisia. Kaikilla oli todella hauskaa!

Hän oli itsekin juossut maratoneja ja ultrajuoksukisoja, mutta kärsinyt polviongelmista. 86 kilometrin Vaarojen ultrajuoksu Kolilla oli vanhalle vammalle liikaa.

– Jouduin vähentämään juoksumääriä jalan vuoksi ja mietin, että mitäs nyt, Kahila kertoo.

UIMAHALLI PELOTTI, mutta Kahila päätti käydä kokeilemassa uintia.

– En pelkää vettä, vaan tykkään läträtä, mutta kynnys uimahalliin oli todella korkea.

Hän kävi uimahallissa pari kertaa syksyllä 2014, mutta räpiköinti tuntui epämukavalta.

Siitä tuli taas ajankohtaista viime vuoden helmikuussa. Kahila ilmoittautui Twitter-yllytyksen seurauksena triathlonkilpailuihin ja palkkasi uimaopettajan opettamaan vapaauintia. SITTEN KAHILA päätti osallistua lyhyempien matkojen lisäksi myös triathlonin täysmatkalle Tahkolla. Tavoite oli 200 päivän päässä. Triathlonissa on neljä eripituista matkaa. Usein sprinttimatkassa on 750 metriä uintia, 20 kilometriä pyöräilyä ja viisi kilometriä juoksua. Sitä pidempi on perus- eli olympiamatka. Kolmanneksi pisin on puolimatka.

Vaativin on täysmatka eli teräsmiesmatka. Siinä on 3,8 kilometriä uintia, 180 kilometriä pyöräilyä ja 42,2 kilometrin maraton.

Kahila alkoi harjoitella noin 12 tuntia viikossa. Hänellä on pieni poika ja useita töitä radiojuontajana, jääkiekkokuuluttajana ja henkilökohtaisena valmentajana.

– Kun perhe oli uimarannalla, menin uimaan. Välillä poljin töihin kiertokautta. Jos mentiin anoppilaan, hyppäsin pois kyydistä ja juoksin loput 10 kilometriä.

Hän osti märkäpuvun sekä triathlonpyörän, mutta on nähnyt kisoissa mummopyöriäkin.

Uinti vaati eniten harjoitusta. Ulkovedet lämpenivät vasta heinäkuussa, mutta Kahila viihtyi niissä heti. Usein hän lähti kaverinsa kanssa Vaasan Strömsön rannasta ja ui esimerkiksi 40 minuuttia tai kaksi kilometriä johonkin suuntaan ja takaisin.

– Kerran joutsenet pesivät 20 metrin päässä. Aurinko laski saariston taakse. Tyyni vesi oli kaunista verrattuna kaakelihalliin.

KISAT MENIVÄT hyvin sprintti-, perus- ja puolimatkoilla, mutta sitten Kahila sairastui flunssaan. Hän päätti silti lähteä Tahkon täysmatkalle rauhassa nauttien.

Triathlonissa uintiosuuden yhteislähtöä sanotaan pesukoneeksi, koska ruuhkassa jalat voivat osua päihin ja uimarit törmäillä toisiinsa. Sen lisäksi täysmatkan kisassa Tahkolahdessa oli aaltoja.

– En ollut ikinä uinut aalloissa. Kokeneet pystyvät hyödyntämään ne, mutta itse olin vain niiden vietävänä, Kahila kertoo. Hän ei silti antanut aaltojen väsyttää itseään.

UINTIA SEURASI pyöräily. 20 kilometrin jälkeen häntä alkoi sattua niskaan ja hartioihin pyörän huonojen säätöjen vuoksi. Lyhyiden matkojen pyöräilijöitä meni ohi oikealta ja vasemmalta.

– Tunsin polkevani tyhjää, eivätkä kilometrit kuluneet. Tuli tippa silmään, Kahila kertoo. Viimeinen kääntöpaikka oli 40 kilometrin päässä maalista.

– Ajattelin, että jos mieheni on siellä, keskeytän, ja hän saa taluttaa pyörän pois. Mutta eihän se pirulainen ollut siinä.

Oli pakko jatkaa. Kahila teki ensimmäisen ohituksen, lauleskeli, ja lopulta 180 kilometrin pyöräily oli ohi. Jäljellä oli enää maraton, mikä tuntui mukavan tutulta pyöräilyn jälkeen. Sitten polvi alkoi vaivata. Pyöräillessä kipeytyneen takapuolen heiluminen sattui aina, kun jalat tömähtivät maahan.

– Oli pakko pitää kiinni kipeästä pyllystä, että se ei hylly siellä perässä.

Olo maalissa oli yli 13 tunnin jälkeen mahtava mutta tyhjä.

– Matkalla on ihan yksin ja käy syvissä mietteissä. Muut asiat elämästä tulevat mieleen. Olen ollut alisuorittaja monissa muissa asioissa elämässä enkä ole selviytynyt kaikista vastoinkäymisistä voittajana, mutta tästä selvisin. En ole sama, vaan olen vahvempi ja voimakkaampi.