Teema

Todellinen juoksun ilo löytyi vasta kuuden maratonin jälkeen

Mikä on tärkeintä juoksemisessa?

Tarja Virolainen ehti juosta ensimmäisenä suomalaisena naisena World Marathon Majorsin eli kuuden maailman suurimpiin lukeutuvan maratonkilpailun kokonaisuuden, ennen kuin se kirkastui hänelle kunnolla viime kesänä.

Palataan kuitenkin Budapestiin lokakuuhun 2012, jossa kaikki alkoi. Siellä nuoresta asti lenkkeillyt Virolainen osallistui ensimmäiselle maratonilleen yhdessä miehensä kanssa.

Lähtöviivalla päällimmäisiä tunteita olivat paniikki ja täydellisen epäonnistumisen pelko.

Virolainen on kirjoittanut kokemuksistaan Juoksijan sielu -kirjan, joka julkaistiin tammikuun alussa. Siinä hän kuvaa sitä, miten päätös osallistua ensimmäiselle maratonille muutti elämää enemmän kuin hän olisi osannut arvata.

Ensimmäistä kertaa elämässä oli selkeä tavoite, jota kohti kulkea. Omien halujen ja toiveiden sanoittaminen oli aina tuntunut tarpeettomalta.

– Maraton näyttäytyi mustana aukkona myös siitä näkökulmasta, etten tiennyt yhtään miltä tuntuisi päästä maaliin, Virolainen kuvaa.

Lopulta ensimmäinen maraton osoittautui tajunnanräjäyttäväksi kokemukseksi, joka muutti juoksun harrastuksesta elämäntavaksi.

– Juostessa pää tyhjeni kaikesta turhasta ja sillä hetkellä kun ylitin maaliviivan, koin olevani vapaa ja puhdas. Sen kokeminen oli jotain sellaista, jota halusin toistaa ja joka motivoi myös harjoittelemaan, hän kertoo.

Tulevina vuosina maratonharrastus imaisi voimalla mukaansa. Juoksemisesta muodostui iso ja tärkeä osa identiteettiä ja vastapaino työelämälle.

Virolainen harjoitteli määrätietoisesti ja sitkeästi 5–6 kertaa viikossa ja osallistui maratoneille eri puolilla maailmaa.

– Teen paljon ajatustyötä päätteellä. Juoksu toi elämään fyysisyyttä ja maratonien kautta myös mitattavuutta ja mahdollisuuden seurata kehittymistäni, pitkään kustannusalalla toiminut ja nykyisin asiakkuusjohtajana työskentelevä Virolainen sanoo.

Maratonin hienous on Virolaisen mielestä siinä, miten suuren haasteen se asettaa. Jokaisella maratonilla tulee hänen mukaansa hetkiä, jolloin juoksu tuntuu niin vaikealta, että päällimmäinen ajatus on se, onko tässä mitään järkeä.

– Suurin kysymys onkin se, missä vaiheessa antaa periksi. Kun huomaa pystyvänsä viemään itsensä oman kestävyytensä äärirajoille, se kasvattaa uskoa itseen.

Määrätietoinen maratonharrastaja ehti selvittää Tokion, Bostonin, Lontoon, Berliinin, Chicagon ja New Yorkin maratonit, mutta lopullisesti juoksun tärkeysjärjestykset kirkastuivat vasta juoksuleirillä Kenian Itenin kylässä viime kesänä.

Siellä huippuluokan juoksijoita valmentavan Brother Colm O´Connelin luennolla ja varsin karuissa olosuhteissa harjoitellut Virolainen havahtui siihen, että juoksussa tärkeintä on hyväksyä nykytilanne ja ymmärtää omat rajansa.

– Ymmärsin, että suorittamisen sijaan pitäisi opetella luottamaan omaan tunteeseen ja että juoksun pitää ennen kaikkea tuntua kivalta. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin etsiä motivaatiota itsestään, ei muista.

Sitä ennen harjoittelua olivat määritelleet ja ohjanneet toisenlaiset tavoitteet ja tunteet.

– Taistelin suorittamisen kanssa aivan viime vuosiin saakka. Olin sykemittarin orja.

– Nyt olen oppinut nauttimaan henkistymisen tunteesta ja siitä, että voin kuunnella kehoani ja juosta välillä myös matalan sykkeen lenkin. Aina ei tarvitse vetää täysillä, eikä se ole niin vakavaa.

Virolaisen näkemykset saavat vastakaikua Jarmo Liukkoselta, Jyväskylän yliopiston liikuntapedagogiikan professorilta ja liikunnan ja hyvinvoinnin dosentilta.

Liukkonen sanoo, että on olemassa kahdenlaista motivaatiota, sisäistä ja ulkoista.

Ulkoinen motivaatio, esimerkiksi lääkärin kehotus aloittaa kuntoilu, saattaa saada aloittamaan liikuntaharrastuksen, mutta se ei välttämättä johda sitoutumiseen pitkällä aikavälillä.

Sitoutuminen taas on yhteydessä sisäiseen motivaatioon, jonka voi löytää, kun toiminta itsessään tuottaa iloa ja onnistumisen tunteita.

– Kun matka on pitkä, pitää oppia nauttimaan matkan tekemisestä, myös psykologisen valmennuksen konsulttina muun muassa urheilijoille toimiva Liukkonen toteaa.

Nykyään tämä onnistuu myös Virolaiselta, joka sanoo aiemmin juosseensa pakoon elämäänsä ja muita ihmisiä.

– Nyt maratonin lähtöviivalla koen, että olen osa tätä juoksijoiden yhteisöä ja että meillä on yhteinen tavoite ja päämäärä.

Myös seuraava maratonia koskeva tavoite on jo asetettu.

– Unelmani on juosta maraton kaikilla mantereilla, ennen kuin täytän 50 vuotta vuonna 2023. Olen oppinut, että asioita voi hyvinkin alkaa tapahtua, kun ne sanoo ääneen.

Päivän lehti

29.11.2020

Fingerpori

comic