Teema

Uteliaat ja älykkäät siat tuntevat ainakin surua, pelkoa ja mielihyvää – Jouluporsaan tunteita täytyy tosin tulkita jostain ihan muualta kuin silmistä

Lännen Median nimikkopossu Hilla on lihonut parissa kuukaudessa 30 kiloa, ja se on nyt iso sika, joka tykkää harrastaa possuraveja ja leikkiä oljissa. Suurta persoonaa siitä ei ole kasvanut, vaan Hilla on melko tavallinen ”keskiarvopossu”. Eläinten hyvinvoinnin tutkimuskeskuksen professori kertoo, miten siat eroavat toisistaan luonteeltaan. Katso videolta, kuinka Hilla ja muut luomutilan jouluksi teurastettavat porsaat telmivät pahnoillaan ja osoittavat tunteitaan.
Suurin osa sioista on Timo Kolin mukaan keskenään hyvin samantyyppisiä, mutta joukkoon mahtuu myös uteliaita yksilöitä, joilla "tuntuu olevan aina jotain asiaa". Timon sylissä Saara Koli. Kuva: MEERI UTTI

Taivas on harmaa, ja pellot ovat puinnin jäljiltä sängellä. Syksy on vienyt maisemasta kirkkaat sävyt, ja tilalla on harmaan sävyistä metsää ja peltoa. Myös Kiven Säästöpossun luomusikatilalla on tapahtunut muutoksia....

Lännen Median nimikkopossu Hilla on lihonut parissa kuukaudessa 30 kiloa, ja se on nyt iso sika, joka tykkää harrastaa possuraveja ja leikkiä oljissa. Suurta persoonaa siitä ei ole kasvanut, vaan Hilla on melko tavallinen ”keskiarvopossu”. Eläinten hyvinvoinnin tutkimuskeskuksen professori kertoo, miten siat eroavat toisistaan luonteeltaan. Katso videolta, kuinka Hilla ja muut luomutilan jouluksi teurastettavat porsaat telmivät pahnoillaan ja osoittavat tunteitaan.

Haluatko lukea tämän jutun?

Samalla tilauksella saat käyttöösi Kanta-Hämeen kiinnostavimmat uutiset, asiaa ja viihdettä kotimaasta ja maailmalta.

Tilaa 3kk digiä 19 eurolla

Oletko jo tilaaja?

Kirjaudu sisään