Teema

Uudet perunat ovat parasta pellosta

Uusia perunoita helpompaa kesäruokaa on vaikea keksiä. Vastanostetun perunan lähes olematon kuori lähtee kevyellä huuhdonnalla ja sormien hieraisulla paljastaen kauniin valkoisen mukulan, joka ei kaverikseen suolaa ja voinokaretta kummempaa kaipaa.

Perunat maistuvat perinteisesti keitettynä sillin ja savukalan kupeessa. Uuden sadon peruna soveltuu myös uunissa paahtamiseen. Grillissä saa näppärästi tuunattua tähteeksi jääneet perunat. Pujota perunat vartaaseen ja grillaa niihin kaunis pinta.

Tilli on perinteinen yrtti perunan kanssa, mutta kannattaa kokeilla myös persiljaa, basilikaa, lipstikkaa, kirveliä, timjamia ja minttua. Ne kaikki rakastavat perunaa.

Peruna kaipaa suolaa reiluhkolla kädellä. Kannattaa vaihtaa jodioitu suola hienoon merisuolaan tai merisuolahiutaleisiin, jolloin saadaan puhtaampi maku.

Marinoitu peruna- oliivisalaatti

kahdeksalle lisukkeeksi

1 l uusia perunoita
1–2 sitruunan mehu (1 dl)
2 dl oliiviöljyä
3 valkosipulinkynttä
2 ruukkua tuoretta persiljaa
180 g mustia, kivettömiä kalamata-oliiveja
suolaa, mustapippuria
Pese ja keitä uudet perunat. Anna jäähtyä haaleiksi.

Sekoita keskenään sitruunamehu, öljy, puristetut valkosipulinkynnet ja hienoksi silputtu persilja. Sekoita perunoihin. Lisää valutetut oliivit. Viimeistele suolalla ja pippurilla.

Murskatut perunat

kuudelle lisukkeeksi

1 l napakoiksi keitettyjä uusia perunoita
4 dl kirsikkatomaatteja
suolaa, mustapippuria
50 g voita
½ dl tuoretta timjamia
2 palloa mozzarellaa (á 125 g)
½ dl tuoretta basilikaa
Aseta uuni lämpiämään 200 asteeseen.

Nostele keitetyt perunat ison leivinpaperilla vuoratun uunivuoan tai leivinpellin päälle. Paina perunat yksi kerrallaan rennosti lyttyyn käyttämällä apuna vaikkapa tukevan juomalasin pohjaa.

Puolita kirsikkatomaatit ja asettele perunoiden lomaan leikkauspinta ylöspäin. Rouhi pintaan suolaa ja mustapippuria ja leikkaa voista pieniä nokareita perunoiden päälle. Ripottele päälle silputtu timjami.

Revi mozzarellapallot suupaloiksi ja levittele sinne tänne paistoksen pinnalle. Paahda uunissa, kunnes juusto ja perunat saavat aavistuksen kullanväriä pintaansa eli noin 20 minuuttia. Ripottele pinnalle tuoretta basilikaa.

Perunat, kylmäsavulohi ja saaristolaistahna

12 kpl

12 napakaksi keitettyä uutta perunaa
150 g kylmäsavulohta
ohjeen mukainen annos saaristolaistahnaa
Kylmäsavulohirullat valmistuvat näppärästi rullaten. Levitä leikkuulaudalle reilu pala tuorekelmua. Aseta kylmäsavuviipaleet matoksi kelmun päälle. Levitä alareunaan saaristolaistahnaa ja kiedo sitten tiukahkolle rullalle kelmun avulla.

Kiedo kelmu tiukasti rullan ympärille ja pistä rulla odottamaan pakkaseen 15 minuutiksi, jotta sitä on helpompi leikata.

Leikkaa hiukan jähmeä rulla sopiviksi suupaloiksi. Aseta tikunnokkaan peruna ja saaristolaistahnalla täytetty kylmäsavulohirullan pala.

Saaristolaistahna:

3 siivua Maalahden limppua
1 kovaksi keitetty kananmuna
1 tl dijonsinappia
1 rkl ranskankermaa
½ dl silputtua tilliä
½ dl silputtua ruohosipulia
suolaa
Leikkaa leivästä kuoret (joita ei käytetä) ja hienonna leipä veitsellä. Kuori ja hienonna kananmuna. Yhdistä leipä, kananmuna, sinappi, ranskankerma ja yrtit ja sekoita huolellisesti tahnaksi. Jos haluat sileämpää tahnaa, voit käyttää tahnaan sauvasekoitinta. Tarkista suola, mutta muista, että kylmäsavulohikin on suolaista.

Parempi kesäkeitto

kuudelle

1 l vettä
1 kasvisliemifondi
1 l uusia perunoita
1 pieni uuden sadon kukkakaali
3–4 uuden sadon porkkanaa
2–3 varhaissipulia
1 dl kuivaa valkoviiniä
2–3 dl tuoreita, perattuja herneitä
1 dl kuohukermaa
tuoretta silputtua tilliä
suolaa
Kuumenna vesi kiehuvaksi, lisää kasvisliemifondi ja pestyt perunat, pienet sellaisinaan, suuremmat suupaloiksi pilkottuna. Anna kiehua lempeästi 5 minuuttia.

Erittele kukkakaali pienempiin kukintoihin ja pieni porkkanat suupaloiksi. Uuden sadon porkkanoita ei tarvitse kuoria, pesu riittää. Voit myös jättää niihin pienen pätkän naattia. Silppua sipulista valkoiset ja vaaleanvihreät osat. Laita kaikki kattilaan ja lorauta valkoviini perään. Anna kiehua 10–15 minuuttia, kunnes kasvikset ovat napakan kypsiä.

Lisää lopuksi herneet ja kuohukerma ja kuumenna kiehuvaksi. Ota kattila liedeltä, lisää reilusti tuoretta, silputtua tilliä ja mausta suolalla tarpeen mukaan.

Tarjoile ruisleivän ja voin kera.