Teema

Vaikka muisti katoaa, tunteet jäävät jäljelle

Jouluaattoiltana Toivo Luhtala, 77, ponkaisi sohvalta ja noitua pärskäytti.

– Minä muutan Isoonkyröön nyt justiinsa.

Aikansa sai vaimo Eila, 79, vakuutella, ettei lapsuudenkotiin ole enää menemistä.

Isoonkyröön oli mies lähdössä silloinkin, kun nousi yöllä ja lähti ulos 20 asteen pakkasessa. Hätiin hälytetyt poliisit löysivät hänet onneksi vartissa ja toivat takaisin kotiin vaasalaiseen palvelutaloon.

Alzheimer on edennyt kuudessa vuodessa vähitellen. Etenkin alkuvaiheessa oli raskasta.

– Toivo epäili minua kaikesta, Eila Luhtala sanoo.

Aika on muuttanut molempia.

– Pitää ottaa toista huomioon ja pitää toisesta huolta ja keskustella, Toivo Luhtala sanoo.

Luhtala tunnistaa tutut ja keskustelee mielellään päivittäisistä asioista. Yhä useammin mieli kuitenkin vaipuu muistoihin.

Hän kertoo, kuinka lapsuudenkodin vieressä virtasi joki.

– Rannalla oli savusauna. Siitä oli mukava pistäytyä uimassa.

Toivon uppoutuminen lapsuusaikaan saa Eilankin välillä pohtimaan menneisyyttään. Joskus asioista jutellaan. Usein Eila antaa puolisonsa miettiä rauhassa mietteitään.

– Jotkut asiat on parempi niin.

VAIKKA IHMISEN kyky muistaa, oppia ja puhuakin häviäisivät, tunteet ja tarpeet eivät katoa.

– Itse asiassa muistisairas on hyvinkin tunneherkkä, TunteVa-kouluttaja Hillervo Pohjavirta Tampereen kaupunkilähetyksestä sanoo.

Tunnetasolla tapahtuva kohtaaminen synnyttää hänen mukaansa luottamusta muistisairaan ja hoitajan välillä. Tämä puolestaan rauhoittaa ja helpottaa arkisia askareita.

TunteVa pohjautuu yhdysvaltalaisen Naomi Feilin kehittelemään validaatiomenetelmään. Feil oli havainnut, että muistisairaan palauttaminen nykytodellisuuteen usein vain lisää hänen ahdistustaan.

Tampereen Kaupunkilähetys on kehittänyt menetelmää Suomen oloihin 1990-luvulta lähtien.

Vetäytyminen menneisyyteen ei Pohjavirran mukaan ole harhaisuutta vaan se, mitä muistisairaalla on jäljellä.

– Jos muistisairas kohdataan hänen ajassaan ja paikassaan, hän saa voimaa olla läsnä nykypäivässä.

Vaikka juttu tuntuisi olevan puuta heinää, sen taustalla on usein vahva tunnemuisto. Pohjavirran mukaan tämä on syytä ottaa todesta.

– On luonnollista, että läheinen haluaisi nopeasti piristää muistisairaan mieltä ja palauttaa hänet todellisuuteen. Mutta hänen logiikkansa ei toimi niin. On otettava toiset keinot käyttöön, jotta yhteys säilyy.

GERONTOLOGIAN dosentti Ulla Eloniemi-Sulkava täsmentää, että kun vanhus puhuu menneistä, hän sanoittaa nykykokemustaan. Viestiin sisältyy symboliikkaa.

– Jos hän kaipaa äitiä, hän kertoo tarvitsevansa turvaa ja hellyyttä. Toisinaan ahdistus kertoo fyysisestä kivusta.

Mitä paremmin läheisensä tuntee, sitä paremmin pääsee jäljille viestin sisältämästä tarpeesta.

– Jos hän kertoo tavanneensa merkkihenkilöitä, ehkä hän haluaisikin itse kokea olevansa arvostettu, Pohjavirta sanoo.

– Jos hän kyselee, mitä kello on, se voikin olla vanha luvallinen tapa aloittaa keskustelu.

 

Väsymyksen saa sanoa muistisairaalle ääneen

Hengähdystauoista huolehtiminen auttaa muistisairaan omaista jaksamaan arkea sairaan rinnalla.

– On tärkeää päästä välillä irti ja käydä vaikka lenkillä tai kampaajalla, gerontologian dosentti Ulla Eloniemi-Sulkava sanoo.

Hän kehottaa tiettyyn itsekkyyteen jo muistisairauden alkuvaiheissa, jo ennen kuin väsymys on täysin ehtinyt kaapata otteisiinsa.

– Myös vertaistuki on tärkeää. Kokemuksia on hyvä päästä jakamaan.

Eloniemi-Sulkava ei pidä pahana, vaikka muistisairaan herättämä ärtymys tuiskahtaisi välillä sanoiksikin.

– Muistisairaan lähellä on tärkeää pysyä omana itsenään. Jos ottaa päähän, sen voi sanoa. Voi jopa itkeä tai todeta, että nyt en enää kestä tätä. Sairaudesta saa puhua.

Eloniemi-Sulkava perustelee näkemystään sillä, että samassa suhteessa, oli se sitten vaikkapa parisuhde tai äiti–tytär-suhde, on toimittu ennenkin niin.

– Muistisairas aistii tunnelmia. Jos omainen koittaa kovasti olla jotakin muuta kuin on, sekin voi aiheuttaa huonovointisuutta.