fbpx
Teema

Valehtelija haluaa harhauttaa, usein myös itseään

Vaihtoehtoinen fakta, valkoinen valhe, kaunistelu, kavaltaminen, vilppi ja varkaus. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Valehtelu kuuluu ihmiselämään, halusimmepa tai emme.

– Se, joka sanoo, ettei valehtele, valehtelee, sosiaalipsykologi Janne Viljamaa toteaa.

Kun esimies esimerkiksi kysyy, sopiiko kamala kolttu hänelle, se on luonnollisesti nappivalinta.

– Kohteliaisuuskin on usein valehtelua, Viljamaa väittää.

Mutta mikä saa ihmisen valehtelemaan?

Pomon asuvalintaan liittyvässä esimerkissä valheen taustalla voi olla halu miellyttää, pyrkimys pysyä esimiehen kanssa hyvissä väleissä tai pelko työpaikan menettämisestä.

– Ihminen valehtelee saadakseen itselleen jotakin etua, harhauttaakseen tai luodakseen asioista todellisuutta kauniimman kuvan, Viljamaa toteaa.

Monesti valehtelija on joutunut haastetuksi tai tehnyt jotakin sellaista, joka ei ole hyvää. Joutunut toisin sanoen pinteeseen muiden edessä.

– Silloin valehtelu on yritys päästä kuiville. Puolustautuminen valheella on varsin tavallista, emeritusprofessori Markku Ojanen sanoo.

Joskus valehtelun taustalla voi olla kokeilun- tai vaihtelunhalu. Tämä korostuu Ojasen mukaan etenkin netissä.

– Voi olla vain jännittävää ja kiinnostavaa esiintyä jonakin muuna kuin mitä aidosti on, hän sanoo.

Sosiaalinen media houkuttaa yhdenlaiseen valehteluun.

– Kuvaamme syömämme ihanat herkut ja jälkiruoat, emme koskaan tarjousmaksalaatikkoa. Tahdomme luoda illuusion itsestämme, Viljamaa kuvaa.

Aika usein ihminen valehteleekin lähinnä itselleen.

– Haluamme pitää itsestämme vireillä hyvää kuvaa ja käytämme sen edistämiseen ja puolustamiseen usein hiukan kyseenalaisia keinoja, Ojanen toteaa.

– Meillä on taipumus ajatella itsestämme vähän liikaa, koska se pönkittää arvokkuuttamme ja itsetuntoamme.

Yhtenä syynä tähän Ojanen pitää työelämän kovia vaatimuksia.

– Meidän täytyy jatkuvasti osoittaa, että todella pärjäämme ja olemme taitavia. Tämä synnyttää tarpeen uskoa myös omia liioitteluja, pieniä valheita ja kaunisteluja.

Valehtelevatko ihmiset sitten enemmän kuin ennen?

– Vaikea sanoa, mutta ainakin netti tarjoaa paljon mahdollisuuksia esittää valheita, kun jokainen voi tunkea oman näkemyksensä julki lähes ilman kontrollia, Ojanen toteaa.

Netissä on myös helppo toimia nimettömänä, jolloin valheiden esittäminen on huomattavasti helpompaa kuin tunnistettavana.

– Tämä on varmasti uutta verrattuna perinteisiin yhteisöihin, joissa ei juurikaan ole tilaa valehtelulle, kun kaikki tuntevat ja tietävät toisensa, Ojanen sanoo.

Kaikki eivät kuitenkaan kaipaa valehteluun nimettömyyden suojaa.

Ojanen julkaisi valehtelusta syksyllä kirjan nimeltä Vaihtoehtoisia faktoja. Esimerkkejä siihen ei hänen mukaansa ollut vaikea löytää.

– Media tuottaa koko ajan materiaalia, joka jotenkin sivuaa valehtelua tai moraalia.

Kavallukset, katteettomat mainokset, harmaa talous tai osaamisen liioittelu työhaastattelussa ovat esimerkkejä valehtelusta.

Etenkin politiikassa häikäilemättömät lupaukset, katteeton imartelu ja vastustajista valehtelu löytävät yleisönsä.

Yksi tämän hetken räikeimmistä esimerkeistä löytyy rapakon takaa.

– Trumpin käyttäytyminen on sellaista myllytystä, jota on vaikea ymmärtää ja analysoida, Ojanen toteaa.

– Joka tapauksessa se sisältää hurjasti valhetta, valheellisia lupauksia, valheellista mielistelyä ja valheellisia kuvia vastustajista.

Vanhan sanonnan mukaan valheella on lyhyet jäljet, mutta onko todella näin?

– Yhteisössä, jossa tunnemme toisemme, valheella on yleensä melko lyhyet jäljet. Mutta kyllä trumpit, putinit ja brexitit panevat ajattelemaan, että valheet voivat olla joskus hyvinkin kestäviä, Ojanen sanoo.

Valheiden lisääntyminen lisää varautuneisuutta ja kyynisyyttä. Osittain tämä näkyy Ojasen mukaan suomalaisissakin.

– Vaikka suomalaiset luottavat yhä esimerkiksi poliisiin, perinteiseen mediaan ja ystäviin, esimerkiksi politiikassa ja kaupankäynnissä suomalaisten luottamus on tutkimusten mukaan heikentynyt.

Menot