Teema

Vauvan kanssa valtameren tuolla puolen

Lomamatka New Yorkissa alle vuoden ikäisen kanssa sujuu, kun ei tee turhan tarkkoja suunnitelmia. Vanhemmat näkevät suurkaupunkia samalla, kun vauva nukkuu vaunuissa.

“Lähtekää ihmeessä, jos matkakuume vaivaa. Vauvat sopeutuvat”, tuttavat rohkaisevat, kun kysyn mantereen yli lentämisestä alle vuoden ikäisen kanssa.

New Yorkiin on lähdettävä nyt, jos koskaan, sillä Leo liikkuu vasta ryömien.

Viikkoa ennen matkaa alan jännittää. Mitä jos vauva vain huutaa lennolla, kiemurtelee sylissä tai heittäytyy poikittain koneen käytävälle? Kuinka selviämme mieheni kanssa lennosta, jos emme saa unta?

Tutut kertovat lentokoneen hurinan rauhoittavan lapsia.

Leo on lähes kymmenen kuukautta, kun lähdemme matkaan. Suurin matkalaukku on täynnä hänen tavaroitaan, vanhempien vaatteet mahtuvat yhteen pieneen kassiin. Pakkaan mukaan vauvanruokia ja vaippoja, jotta sopivia ei tarvitsisi etsiä ensimmäisinä päivinä.

Jännittää, tuleeko lennosta huutokonsertti. Poika ei nuku junamatkalla tai lentokentällä, vaikka lykimme häntä rattaissa pari tuntia. Hän kurkkii hyväntuulisena vaunuverhon takaa ja kikattaa vastaantulijoille.

 

“Hyvin se menee”, lentoemäntä kannustaa.

Kun koneen pyörät irtoavat maasta, Leo alkaa itkeä. Laulamme Saku Sammakkoa yhä uudestaan, ja yritämme hauskuuttaa tutuilla leikeillä. Ensijärkytyksestä selvittyään Leo alkaa tarkkailla ympäristöä. Hän vilkuttaa takanamme istuville matkustajille.

Onneksi koneessa on tilaa. Viritämme pojalle istumapaikan meidän väliin. Tyynyillä ja huovilla penkistä saa mukavan sopen. Lopulta Leo nukahtaa puoleksi tunniksi, juuri siksi aikaa, että me vanhemmat saamme syödä.

Lopun matkaa keskitymme siihen, että vauva pysyisi tyytyväisenä. Mies kävelee pojan kanssa edestakaisin käytävää. Näytämme piirrettyjä, ja katsomme samaa kuvakirjaa kymmenettä kertaa. Ruoka ei maistu ja rintamaitokin vain pienissä määrin. Mies vilkuilee sivusilmällä elokuvaa, mutta juoni menee ohi.

 

Welcome, baby! Tervetuloa, vauva!

Maahantulotarkastuksessa kello on kotona jo yli puolenyön. Normaalisti poika väsähtää viimeistään seitsemältä.

Pikkuinen sinnittelee yhtä vähillä unilla kuin me aikuiset, mutta nukahtaa metroon. Yliväsynyt lapsi herää hotellilla ja hätääntyy, kun ei tunnista paikkaa, minne hänet on viety.

Ensimmäisenä yönä heräämme tunnin välein. Korttelin toisella puolella on sekä poliisi- että paloasema. Pillit ulvovat taukoamatta.

Mies käy kysymässä aamukolmelta, voisimmeko vaihtaa huonetta. Hetken mietin, oliko viisas ajatus lähteä näin pienen kanssa New Yorkiin.

Ensimmäinen päivä menee horroksessa, kun olemme kaikki väsyneitä aikaerosta.

 

Gourgeous baby! So cute. Upea vauva! Niin söpö.

Leo saa paljon huomiota newyorkilaisilta. Hotellin vastaanoton virkailija käy aamuisin lirkuttelemassa pojalle, ja ovimies toivottaa hänet tervetulleeksi kotiin, kun palaamme hotellille.

Joissakin kaupunginosissa vauvoja ei juuri näy, ja vaaleahiuksinen vauva on oikea nähtävyys. Näen vain kerran äidin imettävän, huomaamattomasti lelukaupan nurkassa. Itse syötän poikaa missä milloinkin, kerran vaatekaupan sovituskopissa.

Annan pojalle kotoa kuljetettua vauvanruokaa suoraan purkista. Hän sulkee suunsa tiukasti ja kääntää päänsä pois.

Kokeilen pari kertaa uudelleen, mutta tuloksetta. Kylmä Piltti ei maistu, kun on tottunut lämpimään kotiruokaan.

Poika elää lomamatkan äidinmaidolla, tuoreilla hedelmillä ja soseilla sekä puurolla.

 

Kolmantena päivänä olemme suurkaupungin rytmissä. Leo nukkuu 12 tunnin yöunet, ja myös me vanhemmat heräämme pirteinä.

Päivät kuluvat vauvan ehdoilla. Aamiaisen noudamme lähikahvilasta hotellihuoneeseen. Poika oppii hurjaa vauhtia uusia taitoja: jalat pitävät kokolattiamatolla, ja hän harjoittelee konttaamista.

Leo nousee ensimmäistä kertaa itse seisomaan matkalaukkua vasten. Hän hihkuu, kun isä on koko ajan paikalla. Joinakin aamuina Leo pääsee jatkamaan uniaan isän kainaloon.

 

“Me emme enää kulje metrolla”, mieheni sanoo neljäntenä päivänä.

Pari ensimmäistä metromatkaa oli päättynyt kesken, koska vauva oli alkanut itkeä metron ryskeessä. Kadun ääniin poika tottuu parissa päivässä. Kun päiväunet sujuvat New Yorkin vilkkailla kaduilla, hän nukkuu missä vain.

Kaupunkilomasta tulee urheiluloma. Kävelemme jopa 18 kilometriä päivän aikana, Manhattania edestakaisin. Leo nukkuu päiväunia, ja me näemme kaupunkia joka kohdasta ja voimme piipahtaa matkan varrella missä haluamme.

Hotellille palaamme viimeistään kuudeksi, jotta vauva pääsee iltapuurolle. Mekin nukahdamme jo yhdeksän maissa.

 

Siinä on oikea reissumies! Paluumatkalla Leo selvästi tietää, missä olemme.

Koneen noustua ilmaan hän nukahtaa syliini. Me vanhemmat torkumme vain pieniä hetkiä. Katselen pientä poikaamme, joka tuhisee sylissäni posket punaisina. Kannatti lähteä!

Kun valvoo 31 tuntia putkeen, maa jalkojen alla keinuu.

Mutta mitä vastaisin ihmiselle, joka empii pikkuisen kanssa maailmalle matkustamista? Lähtekää ihmeessä. Vauvat sopeutuvat – ja jopa nauttivat suurkaupungin sykkeestä.