Teema

Virpi ja Mika Billing remontoivat unelmiensa maalaistalon, katso vinkit – “Tämä on tavallisten ihmisten koti, jota ei ole tehty suurella rahalla”

Kun lapset aikuistuivat, Virpi ja Mika Billing toteuttivat pitkäaikaisen haaveensa vanhasta pohjalaistalosta. Vanha maalaistalo on remontoitu ja sisustettu vanhaa kunnioittaen, mutta järkevästi. Vatupassiakin uskallettiin käyttää lattioita suoristettaessa. Lue Billingien vinkit vanhan talon uudistamiseen.
Mika ja Virpi Billing remontoivat taloaan noin neljä vuotta. Olohuoneen valtavan leveät lankut löytyivät puuvajasta. Ne käytiin sahauttamassa saman paksuisiksi, mutta paikalleen sovittelu oli iso urakka. Hirsiseinä on maalattu harmaalla kalkkimaalilla. Mustan kaapin alaosa on ollut perheessä pitkään. Nyt Virpin isä nikkaroi siihen yläosan, jonka ovina ovat vanhat ikkunat – ja arvokkaannäköinen astiakaappi oli valmis. Sohvapöytä on vanha patinoitunut ruokapöytä, jonka jalat sahattiin lyhyiksi. Kuva: Paula Kaskimaa

Kaava on aina sama. Virpi Billing saa idean. Puoliso Mika Billingiä ei huvita aluksi ollenkaan, mutta sitten hän ryhtyy hommaan, innostuu itsekin ja löytää ratkaisut. Kekseliäisyyttä ja hyvää yhteistyötä on...

Kun lapset aikuistuivat, Virpi ja Mika Billing toteuttivat pitkäaikaisen haaveensa vanhasta pohjalaistalosta. Vanha maalaistalo on remontoitu ja sisustettu vanhaa kunnioittaen, mutta järkevästi. Vatupassiakin uskallettiin käyttää lattioita suoristettaessa. Lue Billingien vinkit vanhan talon uudistamiseen.

Haluatko lukea tämän jutun?

Samalla tilauksella saat käyttöösi Kanta-Hämeen kiinnostavimmat uutiset, asiaa ja viihdettä kotimaasta ja maailmalta.

Tilaa 3kk digiä 30 eurolla

Oletko jo tilaaja?

Kirjaudu sisään