Maailman tunnetuimpiin yhtyeisiin lukeutuva Pink Floyd julkaisee uutta musiikkia ensimmäistä kertaa liki kolmeen vuosikymmeneen. Hey Hey Rise Up -kappaleella kerätään rahaa Ukrainan sodan uhreille.
Kappaleessa on mukana laulamassa myös ukrainalaiseen Boombox -yhtyeeseen kuuluva Andriy Khlyvnyuk. Khlyvnyuk pani helmikuussa Instagramiin videon, jossa hän laulaa protestilaulua Kiovan keskustassa. Pink Floydin kitaristi David Gilmour otti lauluosuuden tältä videolta.
Katso video:
Khlyvnyuk lopetti kiertueensa kesken ja palasi puolustamaan maataan. Hän on parhaillaan sairaalahoidossa Kiovassa haavoituttuaan kranaatinsirpaleesta.
– Soitin hänelle pätkän kappaleesta puhelimessa, ja hän antoi luvan julkaista sen. Ehkäpä voimme tehdä jotain yhdessä tulevaisuudessa, Gilmour sanoi lehdistötiedotteen mukaan.
Pink Floydin edellinen julkaisu on vuonna 1994 ilmestynyt Division Bell -levy.