Äärimmäinen avaruusmyrsky voi olla kulman takana – raju purkaus auringossa voisi kaataa sähköverkon ja pudottaa satelliitit taivaalta
Jättimyrsky on tapahtunut viimeksi sata vuotta sitten.
Eletään syyskuun alkua vuonna 1859. Yhdysvaltain Kalliovuorilla mainarit näkevät yön pimeydessä unia kultahipuista. Alitajuinen kimallus sekoittuu odottamatta todellisuuteen, kun taivas telttojen ulkopuolella räjähtää loistoonsa. Osa luulee jo koin koittaneen ja ryhtyy valmistamaan aamiaista. Mutta ei yö ohi ole. Valo tulee koko kirjokannen kattavasta säkenöivästä peitteestä, joka hohtaa kaikissa kuviteltavissa olevissa väreissä.