Vegaanisten jälkiruokien tekeminen ei ole vaikeaa. Se vaatii vain tarkkuutta raaka-aineiden kanssa. Pakkauksesta kannattaa tarkastaa, ettei tuote sisällä esimerkiksi voita, maitoa tai liivatetta. Suurin osa eläinperäisistä tuotteista on helposti korvattavissa.
Kikherneiden liemi jälkiruuassa voi kuulostaa hurjalta, mutta lopputuloksena on ilmava ja rapea herkku. Marenkimassaan lisätään ksantaania, joka pitää marengin kasassa uunissa. Ksantaania löytyy ruokakauppojen leivontatuotehyllystä.
Pavlova täytetään soijakermavaahdolla, vaahterasiirapilla ja juuri nyt sesongissa olevilla passionhedelmällä ja granaattiomenalla.
Pannacotta saa makunsa tuoreesta mangosta. Mangot kannattaa ostaa ajoissa kotiin kypsymään, sillä ne tuodaan raakoina Suomeen. Raaka mango kypsyy huoneenlämmössä noin viikossa.
Mango-pannacotta
kuudelle
3 mangoa
1 tlk (400 ml) kookosmaitoa
3/4 dl vaahterasiirappia
½ tl vaniljajauhetta
hyppysellinen suolaa
1 pss vegegeliä
koristeluun kookoslastuja
Kuutioi mango. Laita mangokuutiot, kookosmaito, vaahterasiirappi, vaniljajauhe ja suola blenderiin. Pyöräytä sileäksi soseeksi.
Kaada sose kattilaan ja lisää vegegel. Lämmitä keskilämmöllä kiehuvaksi koko ajan sekoittaen kunnes seos paksunee.
Kaada tarjoiluastioihin ja anna jähmettyä jääkaapissa ainakin kaksi tuntia. Koristele kookoslastuilla juuri ennen tarjoilua.
Pavlova
2 kpl Marenki :
1 ½ dl kikherneiden lientä (400 g säilykkeestä)
2 dl erikoishienoa sokeria
¾ tl ksantaania
1 rkl maissitärkkelystä Täyte :
5 dl vaahtoutuvaa soijakermaa
4 rkl vaahterasiirappia
10 passionhedelmää
1 granaattiomena
Valuta kikherneiden säilöntäliemi astiaan. Vatkaa voimakkaasti noin 10 minuuttia kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen koko ajan vatkaten. Vatkaa niin kauan, että vaahto on kovaa ja kiiltävää. Lisää lopuksi ksantaani ja maissitärkkelys ja vatkaa sekaisin.
Jaa vaahto kahdeksi pyöreäksi, halkaisijaltaan noin 20-senttiseksi levyksi öljytyllä leivinpaperilla peitetylle uunipellille. Tee reunoista hieman korkeammat. Kuivata 100-asteisessa uunissa 2–3 tuntia, kunnes levyt irtoavat helposti leivinpaperista.
Napsauta uuni pois päältä ja anna levyjen kuivua jälkilämmössä noin tunti. Laita puuhaarukka uuniluukun väliin, jotta kosteus pääsee haihtumaan.
Täytä pavlovat juuri ennen tarjoilua. Vaahdota kylmä soijakerma. Lusikoi kerma marengin päälle ja valuta päälle vaahterasiirappia. Koristele passionhedelmällä ja granaatinomenansiemenillä.
Suklaabrowniet
12 kpl
200 g tummaa vegaanista suklaata
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
2 dl sokeria
hyppysellinen suolaa
1 vaniljatanko
¾ dl rypsiöljyä
2 1/3 dl mantelimaitoa
Sulata 150 g suklaasta vesihauteessa. Paloittele suklaa kuumaa kestävään kulhoon. Kiehuta pienessä kattilassa vettä ja nosta pois liedeltä. Nosta kulho kattilan päälle ja sekoittele, kunnes suklaa on sulanut.
Sekoita vehnäjauhoihin leivinjauhe ja kaakaojauhe. Lisää sokeri ja suola. Raaputa vaniljatangosta siemenet ja lisää jauhoseokseen. Sekoita joukkoon öljy, mantelimaito ja sulatettu suklaa. Rouhi jäljelle jäänyt suklaa ja sekoita taikinan joukkoon.
Kaada taikina noin 33 x 21 cm -kokoiseen vuokaan, joka on sivelty öljyllä tai vuorattu leivinpaperilla. Paista 175-asteisessa uunissa noin 20–25 minuuttia. Brownie saa jäädä löysäksi keskeltä. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.
Mariannekakku
12 annosta Pohja :
200 g Oreo-keksejä
75 g vegaanista margariinia Täyte :
25 kpl Marianne-karkkeja
6 dl soijavispikermaa
350 g vegaanista leivontasuklaata
koristeluun Marianne-karkkeja ja Oreo-keksejä
Murskaa Oreo-keksit. Sulata margariini ja kaada keksimurskan joukkoon. Painele keksi-voiseos irtopohjavuokaan (halkaisija noin 22 cm), jonka pohja on peitetty leivinpaperilla. Laita jääkaappiin jähmettymään.
Murskaa Marianne-karkit. Vispaa kylmä kerma ja sulata suklaa vesihauteessa. Yhdistä kerma, sulatettu suklaa ja Marianne-murska. Kaada kakkupohjan päälle.
Anna jähmettyä pakastimessa ensin puolitoista tuntia ja siirrä sitten jääkaappiin. Koristele ennen tarjoilua Marianne-karkeilla ja Oreo-kekseillä.