Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Verkatehtaan syksyssä kuullaan kokonaista liutaa ulkomaisia esiintyjiä

Verkatehtaan konserttisyksyssä kuullaan useita kansainvälisiä esiintyjiä. Gabacho Maroc esiintyy marraskuussa.

Jos Verkatehtaan konserttisyksyn tiivistäisi yhteen sanaan, viestintäkoordinaattori Eveliina Koski käyttäisi määrettä “kansainvälinen”.

– Toinen sana olisi “monipuolinen”. Syksyllä Verkatehtaalla on niin klassista musiikkia kuin Suomen populaarimusiikin huippuja, Koski sanoo. Kansainvälisiin vieraisiin lukeutuvat niin syyskauden jo viime viikolla aloittanut tenori Lawrence Brownlee kuin joulukuussa esiintyvä yhdysvaltalainen a cappella -yhtye Take 6. Koski itse odottaa myös marraskuussa esiintyvää Gabacho Marocia, jonka musiikissa “länsi kohtaa aavikon”.

– Konsertti tulee Verkatehtaalle yhteistyössä Etnosoi!-festivaalin kanssa.

Kosken mukaan syksyn tarjonta on tänä vuonna erityisen runsasta. Tällä kertaa esimerkiksi monen kotimaisen artistin kiertue ajoittui syksyyn.

– Määrässä on aina pieniä nyansseja, mutta tarjonta on nyt ilahduttavan monipuolista. On stand upia, poppia, klassista ja maailmanmusiikkia. Syksyn ohjelmistoon voi vielä tulla lisäyksiäkin.

Vanaja-salin ohjelmistossa on myös teatteria, operetti ja balettiesitys.

Verkatehtaan syksy rakentuu ennen kaikkea tarjonnan ja eri yhteistyökuvioiden mukaan. Esimerkiksi Sinfonia Lahden vierailut Verkatehdas kuitenkin järjestää entiseen tapaan Hämeenlinnan kaupungin puolesta. Sinfonia Lahti tuo syyskuussa johtajakseen ja oboesolistikseen Alexei Ogrintchoukin ja italialaisen teeman. Marraskuussa se esiintyy yhdessä kamarimusiikkiyhtye Friggin kanssa Jaakko Kuusiston johdolla, ja joulukuussa juhlitaan perinteisesti Jean Sibeliusta säveltäjän syntymäpäivänä. Silloin orkesteria johtaa Dima Slobodeniouk .

Muuta klassista ohjelmistoa edustavat esimerkiksi Helsingin Barokkiorkesteri ja Suomalainen Barokkiorkesteri, joita kuullaan syyskuussa ja marraskuussa.

Yleisö on jo alkanut herätä uuteen syksyyn. Kosken mukaan muutama tapahtuma on jo myyty loppuun. Joukossa on Helsingin kaupunginteatterin ikisuosikki Kiviä taskussa. – Myös stand up on suosittua, samoin Juha Tapio ja Jarkko Tamminen show, Koski luettelee.

Näyttävimmin Verkatehtaan syksy käynnistyy tämän viikon perjantaina, kun sen alue täyttyy Taiteiden yön tapahtumista. Vanaja-salissa esiintyy silloin Helsinki-Cotonou Ensemble eli suomalais-beniniläisen yhteistyön hedelmä.

Yhtye tekee tanssittavaa musiikkia, jossa yhdistyvät voodoo-perinnerytmit, afrobeat, jazz ja funk. Taiteiden yön konserttiin on vapaa pääsy. – Verkatehtaalle on tärkeää osallistua tämänkaltaisiin tapahtumiin. Taiteiden yössä olemme olleet mukana alusta asti, Eveliina Koski sanoo. HÄSA