Jumanji – Next Level (Bio Rex). Ohjaus Jake Kasdan. Pääosissa Dwayne Johnson, Jack Black, Kevin Hart, Karen Gillan, Danny DeVito. 2 t 5 min. ★★
Steven Spielbergin seikkailusarja Indiana Jones on saanut kirjavia jäljittelijöitä, joista yksikään ei ole yltänyt likikään esikuvansa tasolle, varsinkaan klassisen ensimmäisen osan. Videopelipolvelle räätälöity Jumanji -sarja kuuluu joukkoon.
Maagisen peliohjelman kautta joukko nuoria tupsahtaa kovasti indianamaisiin maisemiin ja tunnelmiin. Hahmot tosin muuttuvat pelin logiikan mukaisesti aivan muuksi. Danny DeViton reilun metrin mittaisesta lonkkavikaisesta eläkeläisestä pyörähtää muskelijätti Dwayne Johnson , jota nuoret kaunottaretkin vilkuilevat. Jack Blackin keski-ikäisen turpean nörtin nahkoissa taas turhautuu komea musta atleettinuorukainen.
Kolmas osa Next Level vääntää asetelmasta vitsiä puoli elokuvaa. Suun paukuttaminen on keskeisessä roolissa muutenkin esikuvansa tapaan, mutta käsikirjoittamisen juhla jää enimmäkseen laihaksi simaksi.
Indianan hengessä karikatyyrimaiset tyypit ravaavat kieli vyön alla kiperästä tilanteesta toiseen tiuhaan vaihtuvissa eksoottisissa ympäristöissä. Viidakosta pupsahdetaan aavikolle jättimäisen strutsilauman jahdattavaksi. Seuraavaksi sekoillaan Game of Thronesia siteeraavassa juonittelijoiden esihistoriallisessa kaupungissa.
Mahdollisuudet ovat rajattomat, koska liikutaan pelimaailmassa. Vauhti ja vaaralliset tilanteet täyttävätkin seikkailuviihteen korkeat standardit.
Juoni ja yksittäisten kohtausten jäntevyys ovat kuitenkin pahvia Indianaan verrattuna. Spielbergin viihteellinen nerokkuus kirkastuu jäljittelijöiden rinnalla.
Fantasiasta tutun rekvisiitan ohessa parasta antia tarjoavat hyvät komedianäyttelijät Jack Black ja Kevin Hart , jotka heruttavat ajoittaiset naurut ohuista rooleista ja vitsintyngistä.
Painikehistä elokuvatähdeksi ponkaissut Dwayne Johnson on taustaansa nähden kohtalainen koomikko, joskin puutteellinen ammattikoulutus paistaa läpi.
Jumanjia vaivaa niin sarjan kuin itse kolmannen osan venyminen. Se kierrättää tähteiden makuisesti aineksiaan. Uudet miljööt ovat vain kosmeettinen muutos.
Mutta eiköhän tästä leivota kassahitti uskollisen kohdeyleisönsä turvin.