Luonnosta hävinnyt guaminluhtakana palasi takaisin elävien kirjoihin.
Luonnosta hävinneeksi todettu lintulaji on äskettäin onnistuttu palauttamaan takaisin elävien kirjoihin vasta toisen kerran kautta aikain. Kyseessä on pienellä Tyynenmeren saarella elävä guaminluhtakana, jonka suojelutyöstä Birdlife tiedotti aiemmin tällä viikolla.
Saavutusta voi pitää historiallisena, sillä aikaisemmin kaliforniankondori on ollut ainoa luonnosta hävinnyt lintulaji, joka on onnistuttu palauttamaan menestyksellisesti takaisin.
Birdlifen mukaan lähes lentokyvyttömän guaminluhtakanan kohtaloksi oli monien muiden saarilajien tapaan koitumassa vieraslaji.
Tyynellämerellä sijaitsevalle Guamille kulkeutui toisen maailmansodan lopulla laivojen mukana ruskopuukäärme, joka hävitti kaikki saaren 12 kotoperäistä metsälintulajia. Viimeisen saarella eläneen guaminluhtakanan käärme tappoi vuonna 1987, kertoo Birdlife.
Määrätietoisella, 35 vuotta jatkuneella tarhausohjelmalla guaminluhtakana on kuitenkin onnistuttu palauttamaan läheiselle Kookossaarelle, johon ruskopuukäärme ei ole levinnyt. Saari on kooltaan alle 40 hehtaaria, joten guaminluhtakanan kanta on edelleen hyvin pieni ja laji luokitellaan korkeimpaan, äärimmäisen uhanalaisten lajien luokkaan.
Tuoreessa maailman lintujen uhanalaisuusarviossa kaikkiaan 35 lintulajia voitiin siirtää alempaan uhanalaisuusluokkaan, mutta entistä uhanalaisemmiksi luokiteltiin 26 lajia. Näiden joukossa ovat nyt hävinneiksi luokitellut poouli ja latvusorneero sekä luonnosta hävinneeksi luokiteltu siniara. Poouli on elänyt Havaijilla, latvusorneero ja siniara Brasiliassa. Eurooppalaisia lintulajeja ei tässä tarkastelussa arvioitu uudelleen. Maailmanlaajuisesti vaarantuneista lajeista Suomessa pesii tai havaitaan säännöllisesti yksitoista lajia. Näiden lisäksi viisitoista muuta lajia on arvioitu silmälläpidettäviksi. HÄSA