Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tuntematon sotilas ei päässyt mitaleille – Kriitikot valitsivat 2010-luvun parhaat kotimaiset elokuvat

Myös päättyvän vuosikymmenen merkittävimmät suomalaiset rock-albumit on listattu.

Näinä päivinä eletään niitä aikoja, jolloin listataan päättyvän vuosikymmenen merkkitekoja: parhaita niitä ja näitä. Elokuvakriitikot ja elokuvatoimittajat ovat esimerkiksi valinneet Ylen kyselyssä 2010-luvun parhaan kotimaisen fiktioelokuvan. Se ei ole yleisön suosikki Tuntematon sotilas vaan J uho Kuosmasen Hymyilevä mies . Vuonna 2016 ensi-iltaan tullut elokuva kertoo tarinan nyrkkeilijä Olli Mäen elämästä. Kakkoseksi 34 kriitikon raati nosti Miia Tervon tänä vuonna valmistuneen Auroran ja kolmoseksi Aleksi Salmenperän Jättiläisen vuodelta 2016. Sen paremmin Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas (2017) kuin Aki Kaurismäen Le Havre (2011) tai Toivon tuolla puolen (2017) eivät yltäneet mitalisijoille.

PMMP oli ykkönen albumeissa

Vuosikymmen tärkeimmät kotimaiset rock- ja pop-albumit listattiin jo marraskuussa Soundi-lehden äänestyksessä. Valinnoista vastasi 60 musiikkitoimittajaa.

Kärkeen nousivat PMMP:n Kovemmat kädet (2005), Liekin Korppi (2003) ja Riston Aurinko aurinko plaa plaa plaa (2006). Perässä seurasivat Pepe Willbergin Pepe & Saimaa , Litku Klemetin Juna Kainuuseen , Jukka Nousiaisen Ei enää kylmää eikä pimeää , Pää Kiin Pää Kii , J. Karjalaisen Et ole yksin , Radiopuhelimien Oulu on kaupungin nimi ja Disco Ensemblen First Aid Kit.

Juttua muokattu 20.12.2019 kello 13.21: Lisätty Yle-siteeraus.