Oscar-ehdokkaaksi pääsevät ensi kertaa myös elokuvat, joita ei ole esitetty elokuvateattereissa lainkaan. Oscarit jakava Yhdysvaltain elokuva-akatemia kertoi CNN:n mukaan tiistaina poikkeussäännöstä, joka koskee ainoastaan seuraavaa, helmikuun 2021 Oscar-gaalaa.
Normaalisti elokuvan pitää olla teatterilevityksessä Los Angelesin seudulla vähintään seitsemän päivän ajan, jotta se voidaan hyväksyä Oscar-ehdokkaaksi.
Nyt koronaviruspandemia on kuitenkin sulkenut elokuvateatterit ympäri Yhdysvaltoja. Joidenkin elokuvien, kuten uuden James Bond -elokuvan No Time To Dien ensi-iltaa on siirretty myöhemmäksi koronaviruksen takia, mutta toisaalta moni uutuuselokuva on julkaistu suoraan digitaalisissa jakelukanavissa tai suoratoistopalveluissa.
– Akatemia uskoo lujasti, että ei ole hienompaa tapaa kokea elokuvien taikaa kuin nähdä elokuva teatterissa. Sitoutumisemme siihen ei horju. Historiallisen traaginen covid-19-pandemia edellyttää kuitenkin tekemään tämän väliaikaisen poikkeuksen kelpoisuussääntöihimme, sanoi elokuva-akatemian puheenjohtaja David Rubin.
Vuoden 2021 Oscar-gaalassa palkitaan vuoden 2020 aikana julkaistuja elokuvia.
Pandemia uhkaa elokuvateattereita
Suoratoistopalveluita on pidetty jo pidempään uhkana elokuvateattereille. Akatemian nihkeää suhtautumista suoratoistopalveluihin on pidetty osasyynä siihen, että suoratoistojätti Netflixin tekemät elokuvat eivät ole menestyneet viime vuosien Oscar-gaaloissa erityisen hyvin, vaikka Netflix on täyttänyt vähimmäisvaatimukset näyttämällä elokuviaan lyhyen aikaa myös teattereissa.
Koronaviruspandemian on pelätty antavan kuolettavan iskun elokuvateattereille. Vaikka teatterit voitaisiin taas pandemian laannuttua avata, saattavat jotkut elokuvastudiot kiertää jatkossa teatterilevityksen kokonaan.
Esimerkiksi animaatioelokuva Trolls World Tour julkaistiin pääsiäisenä suoraan Apple TV:n kaltaisissa jakelukanavissa 19,99 dollarin vuokrahintaan. Elokuvan tuottanut Universal kertoi Trollsin rikkoneen ennätyksiä, ja Wall Street Journalin mukaan elokuva keräsi kolmessa viikossa peräti 95 miljoonan dollarin tuotot.
Lehden mukaan esimerkki on saanut Universalin pohtimaan, voisiko elokuvien digitaalinen levittäminen olla toimiva strategia myös pandemian jälkeen.
Perinteisesti elokuvat ovat pyörineet teattereissa muutaman kuukauden ajan ennen kuin niitä on julkaistu dvd:llä tai suoratoistopalveluissa.
Yhdysvaltain elokuvateatteriliitto kuitenkin varoitti vetämästä liian voimakkaita johtopäätöksiä. Liiton mukaan Trollsin menestys ei kerro välttämättä uudesta normaalista, vaan siihen vaikuttaa vahvasti se, että ihmiset ovat koronaviruksen takia jumissa kodeissaan ja kuluttavat suoratoistopalveluita selvästi tavallista enemmän.