Emmi Itärannan kauniskieliset romaanit syntyvät hitaasti. Palkittuun Teemestarin kirjaan pohjautuva elokuva Veden vartija saa ensi-iltansa perjantaina 2. syyskuuta.
Nuori nainen valmistaa itselleen teetä viimeisestä vesitilkasta. Mieleen noussut kuva sai kirjailija Emmi Itärannan, 46, aloittamaan Teemestarin kirjan neljätoista vuotta sitten. Pittoreskissa Canterburyn kaupungissa Englannissa syntyi suomeksi ja englanniksi kirjoittaen vuonna 2012 palkittu esikoisromaani, jonka tarina jatkuu tänä syksynä elokuvasovituksena Veden vartija.
– Kirjani lähtevät kasvamaan alkukuvista. Kaikissa kuvissa henkilö on sellaisessa tilanteessa, että minua kiinnostaa, miten hän on siihen joutunut ja päätynyt, kirjailija sanoo.
Vuonna 2008 ilmastonmuutos tai makeanveden varantojen riittäminen eivät olleet vielä päivänpolttavia teemoja kirjallisuudessa. Nyt teemat näkyvät jopa todellisuudessa: kuivuuden riuduttamassa Englannissa säännöstellään nyt kotitalouksien vettä.
– Yksi syy siihen, miksi lähdin kirjoittamaan Teemestarin kirjaa oli se, että halusin lukea kaunokirjallisuutta, joka nostaisi esiin huolen meidän planeetasta ja ilmastonmuutoksesta. Nythän näitä käsitellään kautta kaikkien taiteenlajien.
Takaisin Suomeen
Kirjailija Itäranta on uuden edessä. Neljäntoista Englannin-vuoden jälkeen hän muutti vuosi sitten takaisin Suomeen ja synnyinkaupunkiinsa Tampereelle, jonne asettui myös Itärannan espanjalainen puoliso.
– Olemme kotiutuneet hyvin. Muuttoa olin jo pohtinut pitkään– koronapandemia eristyksissä tiukoissa koronarajoituksissa oli päätöksen viimeinen niitti. Puolisoni jopa ehdotti Suomeen muuttoa. Suomi on tässä maailman ajassa meille fiksuin ja arjen kannalta toimivin asuinpaikka, enkä hetkeäkään ole katunut paluuta.
Itäranta on kirjoittanut kolme romaania Englannissa. Miten asuinpaikan vaihdos mahtaa vaikuttaa luovuuteen?
– Olen utelias näkemään. Toivottavasti ei huonolla tavalla, Itäranta nauraa.
– Joitain kuukausia tässä olen jo tapaillut uutta romaanina.
Kirja neljän vuoden välein
Teemestarin kirja, Kudottujen kujien kaupunki (2015), Kuunpäivän kirjeet (2020). Itäranta on julkaissut uuden romaanin noin neljän vuoden välein. Kirjailija ei kiirehdi sanottavaansa.
– Luontainen kirjoittamisrytmini on varsin hidas. Olen joskus yrittänyt kirjoittaa nopeammin ja todennut, että se ei vaikuta hyvällä tavalla lopputulokseen. Minun on annettava kirjoittamiselle se aika, minkä se vaatii.
Kahdella kielellä kirjoittaminen tekee myös kirjoittamisprosessista hitaampaa.
– Kirjoitan suomeksi ja englanniksi rinnakkain luku luvulta tarinan pysyessä samana kummallakin kielellä. Olen kokenut tämän tavan itselleni sopivaksi. Uskon, että se antaa myös uutta perspektiiviä juonen kuljettamiseen ja kirjoittamiseen siinä tekemisen mittaan.
Visuaalinen kirjoittaja
Itäranta kertoo olevansa hyvin visuaalinen kirjoittaja ja näkevänsä kirjojensa miljööt kuvina ja elokuvallisina kohtauksina.
– Käytän myös kuvia apuna kirjoittaessa. Kokoan kirjoista kuvakokoelmia, jotta hahmottaisin itsekin paremmin miltä kirjan maailma näyttää.
Millaisia ”alkukuvia” kahteen viimeiseen romaaniisi liittyi?
– Kudottujen kujien kaupungissa kuva oli nainen kutomassa ulkotilassa seinää, ei kangasta. Kuunpäivän kirjeissä näin puolestaan naisen, joka istui kahvilassa Kuussa, katseli Maahan ja ajatteli ettei voi palata sinne ikinä.
Itäranta aloitti Kuunpäivän kirjeiden kirjoittamisen ennen koronaa, mutta viimeisteli sitä maiden pistäessä pandemian vuoksi rajojaan kiinni.
– Se oli hurja uusi tunne, että jos jäänkin jumiin Englantiin enkä pystyisikään enää palaamaan Suomeen.
Kiinnostus tieteiskirjallisuuteen
Jokainen Itärannan romaani on visio tulevaisuudesta – viimeisimmässä eletään vuotta 2168.
– Tietoisesti en ole näin päättänyt, se on vain mennyt niin kirjakohtaisesti. Kiinnostus minulla tietenkin on tieteiskirjallisuuteen, jota olen ihan lapsesta saakka lukenut, ja katsonut tieteisleffoja ja tv-sarjoja.
Itärannan romaanit mahtuvat tieteiskirjallisuuden genreen ja niitä on kauniskielisinä luonnehdittu muun muassa runollisiksi dystopioiksi.
– Kyllä ne voi laittaa tieteiskirjallisuuden lajityyppiin, mutta en ole hirveän tarkka siitä, millä genremääritelmällä kirjoistani puhutaan. Pyrin kirjoittamaan ne tarinat, jotka mielestäni tuntuvat kertomisen arvoisilta.
Fiktiivisestä uskottavaa
Kirjailijalle tärkeää on tarinan uskottavuus, joka toteutuakseen vaatii runsasta taustatyötä.
– Haluan pitää huolen siitä, että fiktiivinen maailma, joka meidän reaalitodellisuuden näkökulmasta olisi mahdoton, tuntuisi lukijasta mahdollisimman uskottavalta. Taustatyötä voisin tehdä loputtomiin, mutta kirjoittaminenkin on aloitettava.
Vaikka Itärannan romaanit herättelevät näkemään, miten ihmisten toimet tuhoavat maapallomme, saarnaavaa tai alleviivaavaa otetta ei niistä löydy.
– Haluan ja en halua vaikuttaa. Taiteella ei tarvitse olla mitään toiminnallista funktiota vaan sillä on oikeus olla olemassa ihan itseisarvona. Toisaalta haluaisin ajatella, että kirjallisuudella ja muillakin taiteen lajeilla on mahdollisuus herättää ajatuksia. Kun se mahdollisuus on olemassa, miksi sitä ei tunnustaisi.
Teemestarin kirjan pohjalta tehty elokuva Veden vartija saapuu elokuvateattereihin 2. syyskuuta. Kirjailija kertoo nähneensä elokuvan, mutta ei halua paljastaa siitä liikaa ennen ensi-iltaa.
– Sen voin sanoa, että mielestäni elokuvan työryhmä on tehnyt onnistuneen työn. Siinä on eroja kirjaan, mutta niin kuuluu ollakin, koska kyseessä on elokuva, ei kirja.