Moni koiran tai kissan kanssa matkustava yllättyy, kun tulli kysyy lemmikiltä passia Suomeen tultaessa.
Tullin havaintojen mukaan kaikki lemmikkieläinten omistajat eivät tiedä, että lemmikkien maahantuloon liittyy useita vaatimuksia, jotka olisi pitänyt selvittää jo ennen reissuun lähtöä.
– Kuulemme rajanylityspaikoilla, kuten satamissa ja lentokentillä, liian usein lemmikkien omistajilta, etteivät he tienneet, että lemmikillä pitäisi olla EU-lemmikkipassi tai terveystodistus, tai että terveystodistuksen pitää olla tietyn mallinen, tulliylitarkastaja Tiia Sulander-Seppänen kertoo Tullin lehdistötiedotteessa.
Kissojen, koirien ja frettien Suomeen tuomiseksi tarvitaan erilaisia asiakirjoja, todistuksia ja rokotuksia.
Vaatimukset vaihtelevat sen mukaan, mistä maasta lemmikin kanssa tullaan Suomeen. Jopa EU-maiden ja Pohjoismaiden välillä on eroja, puhumattakaan EU:n ulkopuolisista maista.
Esimerkiksi käsittely ekinokokkoosia vastaan tarvitaan koiralle, kun tullaan Ruotsista Suomeen: koirat tarvitsevat käsittelyn vähintään 1 vuorokautta ja korkeintaan 5 vuorokautta ennen Suomeen saapumista.
Vaatimusten avulla varmistetaan, että vaaralliset taudit eivät pääse leviämään Suomessa eläimiin tai ihmisiin.
– Jos lemmikin maahantulovaatimukset eivät täyty, se joudutaan palauttamaan lähtömaahan. Jos palauttaminen ei onnistu, lemmikki joudutaan lopettamaan, koska Suomessa ei ole karanteenimahdollisuutta, Sulander-Seppänen painottaa.
Lemmikin säilytys Tullin eläintiloissa ennen palautusta lähtömaahan on maksullista, kuten myös lemmikin lopettaminen. Omistaja vastaa näistä kuluista.
Ulkomailla eläinlääkäreillä voi olla vääriä käsityksiä Suomen vaatimuksista, Tullin tiedotteessa huomautetaan. Nämä kannattaakin varmistaa Ruokaviraston verkkosivuilta.
Jos lemmikki tulee Suomeen korkean raivotautiriskin maasta, täytyy mukana olla myös raivotautivasta-ainetutkimuksen tulos. Pelkkä todistus saadusta raivotautirokotuksesta ei siis riitä.
Kaikki matkustavat lemmikit pitää olla tunnistusmerkitty mikrosirulla, joka on laitettu ennen raivotautirokotusta. Selkeästi luettava tatuointi hyväksytään, jos se on tehty ennen 3.7.2011.
– Toivomme todella, että lemmikkien omistajat ymmärtävät, että on heidän vastuulla selvittää vaatimukset hyvissä ajoin, ja siksi näistä myös muistutamme säännöllisesti, Sulander-Seppänen sanoo.