Kiekko Urheilu

Kommentti: Antti Pennasen Nuorten Leijonien prosessi hakee uomaansa

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Nuoret Leijonat otti päävalmentaja Antti Pennasen komennossa vakuuttavan 4–1-voiton nuorten MM-kisojen toisessa ottelussaan Sveitsistä. Suomalaiset olivat sunnuntain ottelussa oikeastaan kaikessa edellä sveitsiläisiä.

Pidän kuitenkin ongelmallisena sitä, että Pennanen lähetti joukkueensa pelaamaan sellaista nopeaa kiekkokontrollilätkää, jolla ei välttämättä ole käyttöä turnauksen kolmesta seuraavasta pelistä ainakaan kahdessa jälkimäisessä. Tässä katsannossa Nuoret Leijonat hukkasi yhden pelin oivan tilaisuuden harjoitella pelitapaansa koko turnausta silmällä pitäen.

Lyhyessä turnauksessa – etenkin nyt kun koronaolosuhde on vienyt Nuorilta Leijonilta tilaisuuksia harjoituspeleihin – oikeastaan jokaisen ottelun olisi palveltava sitä, että joukkueen pelaaminen edistyy ilman sivupolkuja ottelusta seuraavaan kohti haluttua pelillistä päämäärää. Tämä tavoite sai kolhun kylkeensä.

 

Seuraavassa matsissa, kun vastaan asettuu Slovakia, näkisin kernaasti, ettei Nuoret Leijonat viipota ja höyryä hyökkäyspelissään liian äkkinäisesti kohti vastustajan kenttäpäätyä. Kyse on myös mentaalipuolen asiasta. Mielestäni turha koohottaminen omalta alueelta yli keskialueen on jäänyt päälle hyökkäysalueella sikäli, ettei siellä ole onnistuttu rauhoittumaan ja pelaamaan kunnolla pitkiä hyökkäyksiä sen enempää Saksaa kuin Sveitsiäkään vastaan.

Jos Saksa-pelissä puolustajat toimivatkin pelinrakentelussa enemmän parina työskennellen, Sveitsiä vastaan tämä yhteistoiminta irtosi paikoin ja pahoin liitoksistaan.

Pakit alkoivat viljellä viisikkopelistä irrallisia soolojaan. Slovakiaa vastaan pitäisi tältä osin palata tiiviimpään yhteistyöhön kera keskushyökkääjien, koska tuon kolmikon yhteistyön on onnistuttava sitten nappiin neljännessä pelissä Kanadaa vastaan, puhumatta viidennestä matsista eli puolivälieräottelusta.

Sveitsi olisi vastustajana ollut oikea makupala harjaannuttaa kyseisen kolmikon kera laitureiden sekä pienten syöttösiirtojen paineenpurkupeliä että erilaisia pysähdyksistä lähteviä kontrollilähtöjä. Se sauma hukattiin, kun Pennanen oli – tämähän on kieltämättä paradoksi – luonut liian oivallisen pelisuunnitelman yksinkertaisesti lyödä kategorisella pelinopeudella käkikellomaan poikien prässin, jatkopaineen ja organisoinnissaan myöhästyneen trapin. Sama konsti ei valitettavasti päde kovempia vastustajia vastaan.

 

Olen odotellut, että Nuoret Leijonat pelaisi hyökkäysalueella pennaslaisittain vyörytellen. Tosin näyttää, ettei päävalmentaja itse ole päätynyt tälle kannalle. Voi olla, että Pennasen analyysi on, ettei hänen pelaajillaan ole siitä riittävästi aiempaa kokemusta, joten saattaa olla oikea ratkaisu olla avaamatta pelikirjan sitä lukua ensinkään.

Se olisi Pennasen puolelta nerokas ajatus, jos hän vain antoi pelaajiensa hieman päästellä höyryjään Sveitsiä vastaan, ottaa ottelusta komea voitto ja itseluottamus mukaan jatkoa silmällä pitäen. Ja kun usko yhteiseen voitokkaaseen tekemiseen kasvoi, päävalmentajalla olisi parempi vara säätää taktinen ruuvi takaisin sävyisemmäksi mutta tiukemmalle koko turnauksen loppuajaksi.

Jos (ja kun) näin ei kuitenkaan ole, ihmettelen, miksi Pennanen lähetti pelaajansa pakottamaan peliä sen sijaan, että olisi pelattu, mitä peli pyytää pelaamaan.