Kiekko Urheilu

Petteri Sihvosen kommentti: Leijonille hopeaa – "Tämän enempää ei näistä pelaajista voinut repiä irti, ja se oli vähällä johtaa peräti maailmanmestaruuteen"

Kuva: Pekka Rautiainen
Kuva: Pekka Rautiainen

Leijonat sai haluamansa alun MM-finaaliin. Suomi pelasi kaikkiaan kuusi viivelähtöä ja Kanadan hataraa trapia sitä vastaan. Ensimmäinen erä antoi selvästi itseluottamusta suomalaisille.

Toisin kuin 2019 Bratislavassa tämä Leijonat-joukkue on tietoisesti tai osin tahtomattaan päätynyt pelaamaan kosolti siirtokiekkoja puolustusalueelta keskialueelle. Silti Leijonat kykeni finaalipelin ensimmäisessä erässä voittamaan oman siniviivan kuljettamalla tai syöttämällä 15 kertaa, ja Kanadan siniviivan 8 kertaa. Kanadan vastaavat luvut olivat 18 ja 13 kertaa.

Edellä mainitut luvut kuvastelivat sitä, että Kanada pelasi varsin hyvää hyökkäyspeliä, mutta Suomi onnistui puolustamaan organisoidusti ja taistellen, ja Jussi Olkinuora oli maalin suulla jälleen mies paikallaan.

Suomen 1–0-johtomaalin ylivoimapelin jälkeen tehnyt Mikael Ruohomaa paransi otteitaan lohkovaiheen jälkeen. Hän oli pelaaja, jota epäilin ennen turnausta ehkä kaikkein eniten. Sen sijaan Suomen ehkä heikoin pelaaja ensimmäisessä erässä oli nuori keskushyökkääjä Anton Lundell. Lundell oli niin vaisu oman alueen puolustuspelaamisessa, että pani miettimään, onko nuorukainen loukkaantunut turnauksen aikana? Ei tainnut olla.

Jäähyt toisen erän riesana

Toiseen erään Suomi oli aikeissa synnyttää pennaslainen kääntöpelaamisen meininkinsä, mutta erän alun jäähyt sotkivat Leijonien peliä. Jälleen nuori Lundell oli esillä negatiivisella tavalla, hänestä lähti käyntiin jäähyjen tapahtumaketju, joiden tiimoilta Kanada tasoitti pelin 1-1.

Myös siinä maalissa, joka Kanadalta syystä hylättiin paitsiona, Lundell ajoi myöhässä vastaan ja Kanada sai tasavoimaisen hyökkäyksen ja sen (hylätyn) maalinsa.

Ja, kuitenkin, siinä missä Lundellin taso putosi, vähintäänkin samassa määrin Ruohomaan nousi.

Mitä tulee finalistien hyökkäyspelaamiseen toisessa erässä siniviivojen ylittämisen osalta, Leijonat onnistui ylittämään oman siniviivansa syöttäen tai kuljettaen 14 kertaa, Kanadan siniviivan samoin toimin 10 kertaa. Kanadalla vastaavat lukemat kirjasin 13 ja 8. Tämän periodin joukkueet pelasivat aika identtistä lätkää, jossa Suomi jäähyistä päästyään olin hieman pelin virtauksen päällä.

Kolmas ja ratkaiseva erä

Kolmas erä oli aavistuksen Leijonien hallintaa. Näytti, että läpi turnauksen epätasaisemmin pelaajiaan peluuttanut Kanada oli suorastaan väsähtää.

Kanada taisteli kuitenkin pelin tasoihin 2–2 ja vei pelin jatkoerään ennen muuta sillä, että kanadalaisten ylivoima ja alivoima löivät täydellisesti laudalta Leijonien vastaavat. Läpi turnauksen nämä erikoistilanteet olivat olleet hieman kysymysmerkki Suomen pelaamisessa. Nyt ne pettivät kovimmassa mahdollisessa paikassa.

Leijonat ylitti kolmannessa erässä oman siniviivansa syöttäen tai kuljettaen 14 kertaa, Kanadan siniviivan 12 kertaa. Kanadan vastaavat kerrat 18 ja 12.

Kun oli pelattu 60 minuuttia ja taululla komeili maalit 2–2, voi sen sanoa harvinaisen hyvin kuvastelleen finaalipelin tapahtumia, joukkueet olivat varsinaisella peliajalla yhtä hyviä.

Jatkoerä kolmella kolmea vastaan

Uuden turnaussäännön mukaan maailmanmestaruus ratkaistiin hieman erikoisella tavalla eli pelaamalla ratkaisuun asti kolmella kolmea vastaan. Siinä pelimuodossa ei nykyään synny välttämättä kovinkaan monta maalitilannetta, jos pelaavat kolmikot eivät avaa peliään. Sitä se lähinnä oli Suomen ja Kanadan kesken.

Kanadan maailmanmestaruuden ratkaisseessa maalissa Petri Kontiola ensin voitti hyökkäysalueen aloituksensa, mutta sai vasta toisella kosketuksellaan yritetyksi tyrkätä kiekkoa taaksepäin puolustaja Kim Nousiaista kohti. Kanadalaiset katkaisivat Kontiolan syöttöyrityksen, pääsivät kahdella yhtä vastaan -hyökkäykseen ja tekivät vastustamattoman maalin.

Kaiken kaikkiaan Leijonat pelasi loistavan turnauksen Latviassa. Tämän enempää ei näistä pelaajista voinut repiä irti, ja se oli vähällä johtaa peräti maailmanmestaruuteen.