Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

NHL:n parhaaksi maalivahdiksi ehdolla olevan Juuse Saroksen kausi päättyi, kun nilkassa "tuntui posahdus" – lopullinen varmistus myös MM-kisaspekulaatioille: "Ei tällä kertaa"

Nashville Predatorsin paidassa kautensa loukkaantumiseen Juuse Saros kertoo Hämeen Sanomille lopullisen vahvistuksen, että nilkkavamma estää myös MM-matkan.

NHL:n parhaaksi maalivahdiksi ehdolla oleva Juuse Saros kertoo Hämeen Sanomille lopullisen vahvistuksen, että pienimmätkin spekulaatiot hänen mahdollisesta osallistumisestaan MM-kisoihin voidaan lopettaa.

Saros loukkaantui huhtikuun lopulla ottelussa Calgary Flamesia vastaan ja joutui jättämään ottelun kesken – ja lopulta myös koko loppukauden välistä.

– Ehkä salailun voi jo lopettaa, kun kausi on ohi. Alivoimalla kaveri ampui ohi maalista ja laidan kautta kiekko kimposi toiselle puolelle. Yritin liukua takatolpalle tilanteessa, joita tulee yleensä monia pelissä. En nähnyt kiekkoa, niin koetin peittää myös etukulmaa, jos kiekko tulisi läpi. Rojahdin kiusallisesti ja tunsin saman tien nilkassa sellaisen posahduksen, Saros taustoittaa.

– Nousin pystyyn ja ajattelin ensin, ettei se ole niin paha. Mutta joka kerta kun menin polvilleen ja koetin nousta ylös, tiesin heti, että ei tämä olekaan ihan parin päivän vamma.

Tällä hetkellä vamman toipumisajaksi on Saroksen mukaan ennustettu noin kaksi viikkoa.

– Ainakin pari viikkoa tässä menee ja voi mennä kuukausikin. Vamma palautuu yksilöllisesti. Pystyn kävelemään melko normaalisti ja jos sitä ei väännä, ei kipuakaan juuri tunnu. Sillä lailla se on jo suhteellisen hyvin parantunut.

MM-kisoista on turha edes puhua.

– No joo, tällä kertaa on huono ajoitus loukkaantumisen kanssa. Valitettavasti ei tällä kertaa onnistu, Saros vahvistaa.

Lue lisää Saroksesta kaudesta ja Vezina-ehdokkuudesta tästä linkistä.