Tietokirjailija Johanna Ruohosen julkaisemassa kirjassa Naisten laji paneudutaan lajin epätasa-arvoon
Miehille 20 miljoonaa, naisille 250 000 euroa. Miehille 371 miljoonaa, naisille 16. Miesten ottelusta 540 euroa, naisten ottelusta 135 euroa.
Ensimmäiset luvut ovat jalkapallon Mestarien liigan voitosta ansaitut palkintorahat tänä vuonna. Sitten tulevat miesten viime kesän EM-turnauksen ja naisten tämän kesän EM-kilpailujen palkintorahat yhteensä. Viimeisenä ovat miesten ja naisten liigan päätuomarin palkkiot Suomessa vuonna 2022. Riippuu siis asiayhteydestä, arvotetaanko miesten jalkapallo noin neljä vai lähes sata kertaa arvokkaammaksi kuin naisten.
Viime vuosina naisten asemaa jalkapallossa on pyritty parantamaan. Euroopan jalkapalloliitto Uefa esimerkiksi tuplasi naisten EM-kisojen kokonaispotin tälle vuodelle. Silti miesten kisoissa jaettiin vuosi sitten palkintorahaa yli 23-kertainen määrä.
Jalkapalloa naisten näkökulmasta käsittelevän kirjan Naisten laji toukokuussa julkaissut Johanna Ruohonen sanoo, että lukujen vertailu on jopa tylsää.
– Luvut ovat niin poskettomia. Karkeasti ajatellen yhden Valioliigan miespelaajan palkalla pyöritetään naisten koko joukkuetta Englannin liigassa, hän vertaa.
Palkkiokeskustelu lietsoo yleensä joukon ihmisiä kertomaan, että jokainen laji ja urheilija saa tasan sen, minkä ansaitsee. Heidän mukaansa tienestien kuuluu olla suorassa suhteessa siihen, miten paljon laji kiinnostaa maksavia katsojia.
– Jalkapallossa naisille ei ole annettu yhtäläistä mahdollisuutta ansaitsemiseen, Ruohonen sanoo.
Naisilta kielletty laji
Jalkapallo oli pitkään laajalti naisilta kiellettyä joko lajiliittojen säännöissä tai jopa laissa. Uefa ohjeisti vasta 1970-luvun taitteessa jäsenjärjestöjään ottamaan naisten futiksen osaksi ohjelmaa. Naiset olivat järjestäytyneet omiin liittoihinsa, ja Uefa totesi, että on parempi ottaa naiset osaksi omaa toimintaa, ettei laji kehity ”villisti”. Mutta tukea naisten jalkapalloon ei juuri osoitettu, Ruohonen tietää.
– Jalkapallo on kuulunut tosi vahvasti miehiseen elämänpiiriin. Toki montaa muutakin lajia on pidetty naisille sopimattomana, mutta jalkapallossa naisten ulossulkeminen on ollut poikkeuksellisen voimallista, hän sanoo.
Useissa yksilölajeissa naiset ja miehet ovat palkkioilla mitaten huomattavasti tasa-arvoisempia kuin jalkapallossa. ”Kuningaslaji” tulee tasa-arvoasioissa vuosikymmeniä myös monia muita palloilulajeja perässä. Lentopallossa ensimmäiset naisten MM-kilpailut järjestettiin vuonna 1952, koripallossa vuotta myöhemmin.
Norjalainen naisjalkapalloilun pioneeri Bente Skogvang kävi toukokuussa puhumassa Jyväskylässä järjestetyssä Pohjoismaiden jalkapallokonferenssissa. Skogvang huomautti, että Pohjoismaat toimivat 1970-80-luvuilla tärkeinä tienraivaajina.
– Suomen, Ruotsin ja Norjan maajoukkueet kävivät 1980-luvulla Kiinassa pelaamassa kansainvälisiä turnauksia. Silloin alettiin raivata polkua naisten arvokilpailuille, Skogvang muistutti.
Ensimmäiset naisten EM-kisat käytiin 1984. Kaksi vuotta myöhemmin Norjan liiton johtokunnan jäsen Ellen Wille oli ensimmäinen nainen, joka puhui Fifan kongressissa. Wille esitti naisten MM-kilpailujen järjestämistä. Ensimmäiset järjestettiin Kiinassa vuonna 1991. Olympialaisten ohjelmaan naisten jalkapallo pääsi Atlantassa 1996 – finaalin tuomitsi Skogvang.
– Se, että nainen sai ensimmäisen kerran puheenvuoron maailmanlaajuisen organisaation kongressissa 1980-luvulla, kertoo, miten mielettömästi jäljessä jalkapallo on ollut muun yhteiskunnan kehityksestä ja tasa-arvopyrkimyksistä, Johanna Ruohonen sanoo.
Naisten lyhyt historia lajissa näkyy monissa asioissa. Esimerkiksi Kansallisen liigan joukkueiden valmennustiimeissä on yhteensä 47 valmentajaa, joista kuusi on naisia. Näistä HPS:n Mari Savolainen on ainoa päävalmentaja.
– Pidän tätä historiaan peilaten aika ymmärrettävänäkin kehityskulkuna. Jalkapallo ei ole kovin pitkään tarjonnut naisille mielekästä uravaihtoehtoa, Ruohonen huomauttaa.
– Mutta Englannin naisten Superliigan päävalmentajista noin puolet on naisia, mikä on kiinnostavaa. Italiassa taas vain noin yksi prosentti valmentajista on naisia, hän sanoo.
Palloliiton tavoite nostaa naisten osuutta
Suomen noin 141 000 rekisteröidystä pelaajasta reilut 37 000 eli noin 26 prosenttia on tyttöjä ja naisia. Palloliiton tavoite on nostaa naisten ja tyttöjen osuus kolmannekseen. Palloliiton seuraparlamentin 33 jäsenestä kuusi ja liiton hallituksen kahdeksasta jäsenestä kaksi on naisia. Kummankin elimen puheenjohtaja on mies ja varapuheenjohtaja nainen. Myös naisten vähäiseen määrään päättävissä rooleissa Ruohonen tarjoaa selitystä.
– Palloliitto on parantanut tässäkin asiassa, mutta usein vedotaan siihen, ettei naisia hakeudu tehtäviin. Mielestäni voitaisiin nähdä vähän vaivaa ja etsiä asiantuntijanaisia. Nykytilanne valitettavasti näyttää siltä, että ajatusta diversiteetistä ei ole pidetty kauhean tärkeänä, Ruohonen pohtii.
Hän korostaakin, että pelkän sukupuolten välisen tasa-arvon sijaan keskustelu pitäisi ulottaa monimuotoisuuteen laajemmin.
– Pitäisi miettiä, miten saataisiin erilaisista taustoista tulevia ihmisiä organisaatioiden johtoon. Useiden selvitysten mukaan se parantaa johtamista. Mutta toki on varmaan helpompaa ja turvallisempaa toimia homogeenisellä joukolla, Ruohonen sanoo.
– Jos kasvattaa diversiteettiä, voi joutua avaamaan keskustelua sellaisille aiheille, joista ei ole aiemmin tarvinnut keskustella. Voi olla organisaatiolle työläskin prosessi kohdata suurempaa diversiteettiä, hän arvelee.
Puheenjohtajistoon aina valittu miehiä
Suomen Palloliiton 115-vuotisen historian kaikki puheenjohtajat ovat olleet miehiä. Norjan 120-vuotias liitto taas sai hiljattain Lise Klavenessista ensimmäisen naispuheenjohtajansa. Ellen Willen hengessä hän asteli maaliskuussa Fifan kongressissa puhujapönttöön ja laukoi sellaista tekstiä demokratiasta, tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista, että useat miesjohtajat – esimerkiksi Qatarin MM-kisojen toimitusjohtaja Hassan Al Thawadi – nousivat takajaloilleen.
Klaveness, 41, sai puheestaan myös The Fritt Ord Tribute -sananvapauspalkinnon. Myöhemmin Klaveness nosti The Guardianin haastattelussa esiin mielenkiintoisen huomion. Hänen mukaansa hyvin usein urheilijanaisten haastattelut käsittelevät muuta kuin urheilua itseään. Ruohonen tunnistaa ilmiön.
– Suomalaisia naisfutaajia koskevat jutut käsittelevät usein esimerkiksi hyvinvointia, mielenterveyden tabuja tai palkkatasa-arvoa. Artikkeleja, joissa analysoitaisiin vaikkapa jonkun pelaajan tai naisten joukkueen kautta, ei juuri ole. Johtuisiko tämä siitä, että naisista pitää kertoa heidän tarinansa, koska nämä eivät ole ennestään tuttuja, Ruohonen pohtii.
Tuomaripalkkioissa räikeää epätasa-arvoa
Laajemmin Suomen media heräsi käsittelemään jalkapallon tasa-arvoa toukokuussa, kun Helsingin Sanomat kertoi, että poikien otteluista maksetaan tuomareille suurempia korvauksia kuin tyttöjen matseista. Ero perustellaan sillä, että poikien otteluiden tuomitseminen on vaativampaa. Miesten liigan päätuomaripalkkio taas on nelinkertainen naisten liigaan verrattuna.
Tuomareista puheenollen: Qatarissa miesten MM-kisoissa nähdään ensimmäiset naispäätuomarit. Ranskalainen Stephanie Frappart, ruandalainen Salima Mukansanga ja japanilainen Yoshimi Yamashita pääsevät jakamaan oikeutta MM-viheriöillä.
– Onkohan tämä jokin katala juoni! Halutaan saada jotain eettistä hyvää esiin niissä kisoissa, Ruohonen nauraa.
Tuskin on sattumaa, että Pohjoismaissa ollaan tänä päivänäkin sukupuolten välisen tasa-arvon edelläkävijöitä. Norja, Suomi ja Ruotsi olivat ensimmäisiä maita, joissa naisille alettiin maksaa maajoukkue-edustuksista yhtä suuria palkkioita kuin miehille. Hiljattain vastaava päätös tuli myös Yhdysvalloista.
Bente Skogvangin mukaan Norjassa naisten jalkapallo on saanut muutoinkin tuulta siipiensä alle. Monessa seurassa miesten ja naisten edustusjoukkueet kuuluvat samaan organisaatioon, ja naisten pääsarjan Toppserienin tv-oikeudet on myyty sievoisella summalla. Muutoinkin sponsorisopimuksia on saatu kasvatettua. Lisärahan turvin Norjan naisten pääsarjan jokainen pelaaja pääsee nauttimaan ammattilaispäivistä.
– Jokaiselle pelaajalle on taattu viikossa vähintään yksi päivä, jolloin tämä saa olla täysin ammattilainen. Eli vaikka pelaaja opiskelisi tai kävisi muissa töissä, näinä päivinä pelaajalle maksetaan palkka jalkapallosta. Tällöin he myös toimivat täysin ammattilaisten tavoin. Monilla pelaajilla näitä päiviä on useampi viikossa, Skogvang kertoo.
Norjassa naisten pääsarjaseurojen parantuneet talousresurssit aiheuttivat myös yllättävän käänteen.
– Sarjaan oli tullut enemmän naisvalmentajia, mutta kun rahaa tuli lisää, trendi kääntyi. Kun päävalmentajapaikoista tuli taloudellisesti houkuttelevampia, miesvalmentajien määrä lisääntyi, Skogvang kertoo.