Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Järvenpää ja Kilpeläinen jatkavat Kalevan kierroksen kärkipaikoilla

Kuntokonnien Antti Järvenpää onnistui säilyttämään Kalevan kierroksen kärkipaikkansa lauantaina Keuruulla, vaikka neljäs osalaji eli 30 kilometrin mittainen soutu ei ihan parastaan hänelle tarjonnutkaan. Järvenpää jäi viimevuotisesta suorituksestaan yli 100 pistettä, kun sijoitus soudussa oli 20.. Järvenpään seurakaverit Jouni Nurminen ja Ossi Sippu vaihtoivat yhteispisteissä sijoitusta, kun Sipun ohittanut Nurminen sai toiseksi parhaat pisteet soudussa. Hänen aikansa yksinsoudussa oli 2.58.47. Sippu hävisi kuusi minuuttia ja kärkimies Järvenpää 18 minuuttia. Nurminen vaanii Järvenpäätä 49 pisteen päässä ja Pikkarainen 55 pisteen päässä. Hauhon Sisun Heikki Lindberg ja Jaakko Liukkala saivat myös hyvät soutupisteet, ja ovat kymmenen parhaan joukossa, kun Lindberg on kahdeksantena ja Liukkala yhdeksäntenä. Heikki Lindberg souti veljensä Lauri Lindbergin kanssa vuorosoudussa miesten yleisessä sarjassa toiseksi, Liukkala puolestaan Aki Ylitalon kanssa saman sarjan viidenneksi. Hämeenlinnan Hitaiden Erkki Lehtonen ja Pentti Vepsäläinen soutivat M60-sarjan vuorosoudussa hopeaa. Naisten sarjassa Kuusankosken Urheiluseuran Elina Kilpeläisen tahti on murskaavan ylivoimainen, kun hän johtaa yhteispisteissä toisena jatkavaa Pajulahden Kirsi Korpijärveä yli 400 pisteellä. Kolmanneksi nousi Pajulahden Johanna Herranen ohi neljänneksi pudonneen KK-Länsi-Uudenmaan Tiia-Maria Rauttolan . Hauhon Sisun Marja-Liisa Salosen sijoitus kokonaiskilpailussa on yhä yhdeksäs, mutta ikäsarjassaan N65 ykkönen. Soudussa hänelle tuli toinen sija parinaan Pirkko Pennala . HÄSA