Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Steelers syttyi liian myöhään - kolme maalia reilussa viidessä minuutissa ei riittänyt

EräViikingit piti pintansa kotikentällään.

Hämeenlinnan Steelers pääsi maalien makuun vasta päätöserässä salibandyliigan keskiviikon Vantaan ottelussaan. Kolme maalia reilussa viidessä minuutissa eivät kuitenkaan horjuttaneet riittävästi kotijoukkue EräViikinkejä, joka juhli lopulta voittoa numeroin 5–3 (1–0, 2–0, 2–3). Steelersin tehopiikki käynnistyi ajassa 49.07. Ville Lastikka vastasi ensimmäisestä osumasta (maalin syötti Aleksi Kulmala ), ja seitsemän sekuntia myöhemmin asialla oli Niko Einiö ( Jose Takala ). Maalin päähän Steelersin toi puolestaan Takala ( Atte Lahti ) ajassa 54.12.

Hämeenlinnalaisten pyristely päättyi kuitenkin 14 sekuntia ennen loppusummeria vantaalaisten iskettyä viidennen maalinsa tyhjiin. – Tämä oli kolmas peli putkeen, jossa pelimme alkaa vasta kun on ihan pakko. Emme edes tee oikeastaan mitään vääriä asioista, vaan emme vain ole ottelussa läsnä, Steelersin päävalmentaja Petri Kemppainen harmitteli.

Kemppaisen mielestä keskiviikon pelissä oli paljon hyvääkin. – Maalivahtimme Pasi Järvinen piti meidät pelissä mukana ja antoi meille mahdollisuuden kiriin. Ottelun lopun 17 minuuttia olivat koko joukkueeltakin vahvaa menoa, mutta nyt vain pitää saada lähdöt paremmiksi, Kemppainen suunnitteli. Järvinen torjui Vantaalla 27 kertaa. EräViikinkien veskarille Santtu Strandbergille kertyi 15 torjuntaa. Mikael Lax (1+1), Marko Juselius , Perttu Puska , Markus Salmi ja Roni Laasonen iskivät vantaalaisten maalit. Steelersin liigapelit jatkuvat lokakuun 25. päivänä kotikentällä Elenia-areenassa. Joukkue kohtaa tuolloin Turun Palloseuran. HäSa