Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sahalle ja Djoukaeville Itämeren alueen mestaruuskultaa Orimattilan judokisoissa

Riihimäen Judoseuran Luukas Saha otteli kultaa miesten kilon sarjassa lauantaina Orimattilassa järjestetyssä avoimissa Baltic Sea Championships -kilpailuissa. Myös Hämeenlinnan Judoseuran Turpal Djoukaev ylsi Orimattilassa sarjavoittoon alle 21-vuotiaiden 73 kilon sarjassa.

Hämeenlinnan judokoiden menestystä täydensi Lalli Nuorteva ottamalla hopeaa miesten alle 100 kilon sarjasta.

Lukuisia judokilpailuja on peruutettu Euroopassa koronaviruksen vuoksi, mutta Orimattilassa onnistuttiin järjestämään tasokas kansainvälinen kilpailu, joka keräsi 330 urheilijaa seitsemästä maasta.

Finaalissa Saha kohtasi Venäjän Turpal-Ali Khambievin. Venäläiselle taistelijalle Saha tarjosi kotiin viemiseksi hopeamitalin vajaan minuutin kamppailun jälkeen. Kaksi hyökkäystä kahdella heitolla ja mattomylläkällä Khambiev kesti.

Kolmannessa Sahan de-ashibarai-jalkaheitto pudotti venäläisen kyljelleen, ja janakkalalainen pudottautui venäläisen viereen ja kuristi vastustajan antautumaan.

Djoukaev otti nyt toisen kultamitalinsa Baltic Sea Championshipista. Viime vuonna tuli voitto alle 66 kilon sarjasta, tänä vuonna hämeenlinnalainen otteli luokkaa painavammassa sarjassa.

Djoukaevin finaalivastustaja oli selvästi sarjan toiseksi paras judoka. Israelin Oren Azulai kävi päälle kuin yleinen syyttäjä, mutta ottelun ainoasta pistesuorituksesta vastasi Djoukaev waza-arillaan. Israelilaisen raivoisat yritykset kilpistyivät Djoukaevin tanssiin, niin pehmeästi hämeenlinnalainen liikkui tatamilla.

Nuortevan sarjan kultamitalin ratkaisseessa ottelussa nähtiin neljä minuuttia tiukkaa yritystä ja otetaistelua, jossa Venäjän Vladislav Veselov onnistui kerran paremmin kuin judoseuran kasvatti. Näin kolmas peräkkäinen kulta Itämeren mestaruuskisoissa himmeni hopeiseksi.