Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ukko-Pekka Luukkonen ja Nuoret Leijonat lähtevät voittamaan MM-finaalia – "Sen takia tänne on tultu"

Nuoret Leijonat ja joukkueen maalissa vahvoja otteita esittänyt Ukko-Pekka Luukkonen lähtevät taistelemaan tosissaan alle 20-vuotiaiden MM-kullasta.

Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue saavutti 6–1 -välierävoitolla Sveitsistä mahdollisuuden pelata MM-kullasta Kanadan Vancouverissa.

Suomen maalit välierässä viimeistelivät kaksi kertaa osunut kapteeni Aarne Talvitie, Jesse Ylönen, Henri Jokiharju, Aleksi Heponiemi ja Rasmus Kupari.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello 3.00 Suomen aikaa pelattavassa finaalissa Nuoret Leijonat tulee kohtaamaan Yhdysvallat, joka kaatoi omassa välierässään Venäjän.

Sveitsiä vastaan Suomi näytti nopeasti, kumpi joukkueista matkaa finaaliin ja kumpi pronssiotteluun. Ensimmäisessä erässä jo ajassa 7.43 Suomi oli latonut taululle väkevän 4–0 -johdon.

HPK:sta täksi kaudeksi kanadalaisen juniorisarja OHL:n Sudbury Wolvesin riveihin siirtynyt ja MM-turnauksessa vakuuttavia otteita esittänyt Suomen ykkösmaalivahti Ukko-Pekka Luukkonen torjui ottelussa 16 kiekkoa. HPK:n puolustaja Otto Latvala luuti ottelussa kolmosparissa Anttoni Hongan parina ja Kerho-hyökkääjä Valtteri Puustinen kolmosketjussa Santeri Virtasen ja Jesse Ylösen kanssa.

Hämeen Sanomat tavoitti Luukkosen tuoreeltaan ottelun jälkeen puhelimitse Kanadasta.

– Pelasimme hyvän, tylyn pelin. Tässä turnauksessa meillä on ollut omat vaikeutemme, mutta olemme kasvaneet joukkueena. Hyvä joukkuehenki näkyy ja olemme parantaneet turnauksen edetessä, Luukkonen analysoi.

Nuoret Leijonat hävisi alkusarjassa Yhdysvalloille lukemin 4–1, mutta Luukkonen uskoo, että finaalissa Suomi tulee laittamaan jenkeille kahta kauheammin kampoihin.

Luukkonen lupailee, että värikkäiden vaiheiden kautta kultamitaliotteluun noussut Suomen nippu on valmis, kun kiekko MM-finaalissa putoaa jäähän. Jos Nuoret Leijonat voittaisi, se tekisi samalla historiaa, sillä kultamitali olisi Suomelle ensimmäinen alle 20-vuotiaiden MM-turnauksessa Pohjois-Amerikan maaperällä.

– Kun saa tällaisen mahdollisuuden päästä pelaamaan finaalissa, koko joukkueella on varmasti kova näyttämisen halu. Tämä ei ole ollut helppo turnaus, mutta joukkueena olemme pystyneet voittamaan ratkaisupelit. Myös finaalin haluamme voittaa, sen takia tänne on tultu.

Laajemmin Ukko-Pekka Luukkosen mietteitä luvassa Hämeen Sanomien verkkosivuilla lauantain aikana.