Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jääkiekko | Torstaina 50 vuot­ta täyt­tä­vä HPK:n pää­val­men­ta­ja Jarno Pik­ka­rai­nen sanoo valmentamisen vaatineen myös uhrauksia - "Poikani kasvussa en ole voinut olla riittävästi mukana"

Kuopiossa syntyneellä, mutta Joensuussa varttuneella Jarno Pikkaraisella on kaksi kotia. Perhe asuu Raisiossa ja mies itse Hämeenlinnassa.

Torstaina 50 vuotta täyttävä joensuulaislähtöinen jääkiekkovalmentaja Jarno Pikkarainen luotsaa liigassa toista kauttaan Hämeenlinnan Pallokerhoa.

HPK taistelee pudotuspelipaikasta, joten Pikkaraisella riittää tekemistä.

– Tuloksen kanssa on ollut haasteita, mutta se ei ole yllätys, kotoaan Raisiosta tavoitettu Pikkarainen kertoi.

– Kaiken kanssa on osattava elää ja otettava opiksi.

Kuopiossa syntyneellä, mutta Joensuussa varttuneella Jarno Pikkaraisella on kaksi kotia. Perhe asuu Raisiossa ja mies itse Hämeenlinnassa.

Välimatkaa on ajoajassa mitattuna noin tunti ja 40 minuuttia. Mistään uudesta järjestelystä ei ole kyse.

Pikkarainen valmensi aiemmin neljä vuotta Helsingissä ja asui erillään perheestä. Nyt menossa on toinen vuosi Hämeenlinnassa.

– Tämä on sellaista sekä että -elämää, Pikkarainen kuvasi osuvasti.

Jääkiekossa, jos jossain päävalmentajan työ on hektistä. Pelejä on jatkuvalla syötöllä, ja välillä pitäisi myös harjoitella.

Valmentajan ajatukset ovat kiinni päivittäisessä työssä. Toisaalta vaakakupissa painaa myös läheisten ja rakkaiden ihmisten kaipuu.

– Kyllä ihminen kaipaa normaalia elämää, josta saa energiaa. Etenkin silloin, jos töissä menee huonosti. On tässä toisaalta enemmän aikaa työlle ja sille omistautumiselle, Pikkarainen pyöritteli.

Ammattivalmentajana pitkään työskennellyt Pikkarainen on joutunut tekemään myös uhrauksia.

– Poikani kasvussa en ole voinut olla riittävästi mukana. Olen joutunut luopumaan läsnäolosta, ja se on aika kova hinta, Pikkarainen myönsi rehdisti.

Jääkiekkovalmentajan työ on todella rankkaa ja täynnä tunnetta.

Heti harjoitusten tai pelien jälkeen ei kotona välttämättä pysty asioita nollaamaan niin nopeasti kuin haluaisi.

Pikkarainen ei tarkalleen muista, miten hän päätyi jääkiekon pariin. Luistelukoulun kautta innostus kuitenkin lähti.

– JoKP oli silloin sen verran kova juttu Joensuussa. Jääkiekko ja seura vetivät puoleensa.

Nuorten sarjoista Pikkarainen muistaa vuodet, kun hän pelasi Hannu Kapasen luotsaamassa juniorijoukkueessa yhdessä Sami Kapasen kanssa.

– Ne olivat hienoja vuosia.

Miesten edustusjoukkueessa Pikkarainen debytoi I divisioonassa kaudella 1992–1993. Peliura loppui Kiekko-Karhuissa II divisioonassa vuonna 1998.

– JoKP:n edustusjoukkueessa purin vaihtopenkillä mailan tuppea neloskentässä. Onneksi pääsimme jäälle edes maaleja juhlimaan, Pikkarainen virnuili hyväntahtoisena.

Pikkarainen ei koe kokeneensa vääryyttä, kun peliaikaa ei juurikaan herunut. Hän ymmärsi, miksi kulutti pääosin vaihtopenkkiä.

– Siihen tottui ja sopeutui, kun riittävän pitkään penkillä istui. Itseluottamus alkoi olla jo niin alhaalla, että alkoi tavallaan toivoa, ettei pääsisi jäälle.

Pikkarainen ei peittele yhtään sitä, että vaihtopelaajana joutui kamppailemaan häpeän tunteen kanssa.

– Opin tunnistamaan ja tiedostamaan, miltä häpeä näyttää pelaajan vinkkelistä katsottuna. Se oli äärettömän tärkeää valmentajan uraani silmällä pitäen.

Jos kokenut päävalmentaja pääsisi nyt neuvomaan nuorta neloskentän laituria Jarno Pikkaraista, mitkä ohjeet olisivat paikallaan.

– Epävarman nuoren pelaajan itsetunnon vahvistaminen. Ihmisenä jokainen on otettava huomioon. Toki jokaisen on ansaittava peliaikansa, Pikkarainen pohdiskeli.

JoKP:n edustusjoukkueen vaihtopenkillä istuessa syntyi tärkeä sykäys Pikkaraisen valmennusuralle.

– Siinä oli hyvää aikaa seurata valmentajien työskentelyä.

Pikkarainen muisti, kuinka Rauno Bies pyysi häntä aikoinaan Jokipoikien juniorijoukkueen valmentajaksi. Siitä se lähti.

– Valmentaminen puraisi heti. Huomasin, miten pystyn vaikuttamaan asioihin etenkin tunnetason kautta.

Jääkiekon taktiset hienoudet eivät Pikkaraista vieneet pelin pariin vaan enemmän tunnepuoli. Täysin noita asioita ei toki voi toisistaan erottaa.

– Pelikirja on tärkeä, mutta sillä ei eroja tehdä, koska Suomessa koulutustaso sen suhteen on niin korkea. Persoona ja ihmisten johtaminen ovat asiat, joilla eroja syntyy, Pikkarainen muistutti.

Nuorena 25-vuotiaana valmennusuransa aloittanut Pikkarainen on tällä hetkellä kiitollinen mies.

– Taustani on vähän rikkonainen ja valmentajana työskentely on osaltaan pitänyt minut oikealla polulla, Pikkarainen jutteli tyytyväisenä.

Hän on luotsannut matkan varrella kolmen eri sukupolven pelaajia. Nuorille pelaajille perustelut ovat usein tarpeen. Kokeneimmat voivat vastaavasti kaivata suoria teräviä ohjeita.

– Vanhemmuus, yhteiskunta ja koulumaailma ovat muuttuneet ja sitä kautta myös valmentaminen. Valmentamisen ja johtamisen täytyy seurata aikaa, Pikkarainen totesi.

Myös mies itse on muuttunut vuosien saatossa.

– Kolmikymppisenä luulin tietäväni kaikesta kaiken, nyt viisikymppisenä tiedän, että elämä on jatkuvaa oppimista loppuun asti.

Silmät avautuivat Pikkaraiselle kymmenisen vuotta sitten. Juuri samaan aikaan pojan syntymän kanssa. Tämä muutti miehen elämänkatsomusta.

– Päävalmentajana peilaat itseäsi valmennettaviesi kautta, ja samalla he tekevät sitä minun kautta. Samaa on vanhemmuudessa. Olet peili omalle lapsellesi.

– Valmentaakseen tällä tasolla näin pitkään on pysyttävä kasvamaan ihmisenä. Näin se vain menee, Pikkarainen järkeili.

Jääkiekkovalmentajana Pikkaraisen tavoite oli päästä Helsingin IFK:n valmentajaksi. Se kävi toteen.

– Kun pääsin IFK:n valmentajaksi, unelma oli voittaa siellä Suomen mestaruus, Pikkarainen kertoi.

Sitä ei punanutuissa irronnut, mutta mestaruus ei ole kuitenkaan ollut hänelle mikään päähänpinttymä.

Jo pääsy Helsingin IFK:n peräsimeen oli todella kova suoritus. Samoin kuin se, että Pikkarainen luotsasi täysin seuraorganisaation ulkopuolelta tulleena maineikasta joukkuetta monta vuotta. Koronakaudesta jäi vähän hampaankoloon.

– Meillä oli alla 12 ottelun mittainen voittoputki, Pikkarainen muisteli hieman harmistuneena, kun kausi päättyi kesken.

Pikkarainen elää ammattivalmentajana päivän kerrallaan.

– Valmentaja kehittyy paremmaksi niin huonojen kuin hyvien kokemusten kautta.