Maailmancupin perusteella ylivoimaisin urheilija kilpailee naisten yhdistetyssä. Suomen mitaliodotukset kasautuvat maastohiihtoon.
Viimeistään Ljubljanan lentoasemalta kohti Planicaa ajaessa käy selväksi, mihin lajiin slovenialaisten menestysodotukset pohjoismaisten hiihtolajien MM-kilpailuissa kohdistuvat. Mäkihyppy on näkyvästi esillä mainoksissa, mutta myös liikennemerkeissä, jotka opastavat kulkijoita kohti lentomäestään tunnettua Planicaa.
Tällä ja ensi viikolla lentomäki saa olla rauhassa. Alastulorinnettä valkaisevat valtavat lumikasat, joiden odotetaan kestävän maalis-huhtikuun taitteen miesten maailmancupin finaaleihin saakka.
Vuorenrinteessä on kaikkiaan kymmenkunta mäkeä, joista MM-kilpailuissa käytössä ovat suurmäki ja normaalimäki. Miehissä isäntämaan Anze Lanisek ja Timi Zajc sekä naisissa Ema Klinec ovat maailmancupin kärkikahinoissa, mutta suurimmat tähdet tulevat muualta.
Miesten cupia hallinneet Norjan Halvor Egner Granerud ja Puolan Dawid Kubacki ovat suosikkeja myös Planicassa. Granerud on voittanut tällä kaudella Keski-Euroopan mäkiviikon ja kymmenen maailmancupin osakilpailua. Kubacki on voittanut viisi.
Ei sovi unohtaa myöskään Lanisekin jälkeen neljäntenä vaanivaa Itävallan Stefan Kraftia ja Puolan Piotr Zylaa. Kraft voitti suurmäen ja Zyla normaalimäen kaksi vuotta sitten Oberstdorfin MM-kilpailuissa.
Naisten cupissa Klinecin edellä ovat Itävallan Eva Pinkelnig, Saksan Katharina Althaus ja Norjan Anna Odine Ström. Naiset aloittavat urakkansa illalla normaalimäen karsinnassa.
Niskaset kuuluvat mitalisuosikkeihin
Mäkihypyssä suomalaiset ovat kaukana suosikkien takana, mutta maastohiihdossa tilanne on toinen. Maastohiihto on MM-lajeista ainoa, johon kohdistuu suomalaiset mitaliodotukset.
Iivo Niskanen on lajinsa supertähti, mutta kausi on ollut vaikea. Hän sairastui koronavirukseen juuri ennen maailmancupin alkua ja palasi kilpaladuille vasta vuodenvaihteen Tour de Skillä. Niskanen keskeytti Tourin eikä jäänyt väsyttämään itseään Keski-Eurooppaan. Tammikuun lopulla hän nappasi kauden toistaiseksi ainoan maailmancupin palkintokorokesijoituksensa Les Roussesin 20 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähdössä.
Planicassa Niskasen päämatka on päätöspäivän 50 kilometrin perinteinen, mutta yhdistelmäkilpailun olympiapronssimitalistilla on sanansa sanottavana myös ensimmäisellä kisaviikolla.
Siinä missä Niskanen on kuntonsa suhteen kysymysmerkki, lajin valovoimaisin urheilija Norjan Johannes Hösflot Kläbo on ollut vastaus siihen, kuka voittaa maailmancupin kilpailut. Kläbo johtaa maailmancupia ja sprintticupia. Normaalimatkojen cupissa edellä ovat maanmiehet Pål Golberg ja Hans Christer Holund.
Niskasista Iivon isosisko Kerttu Niskanen on cupissa kolmantena ja johtaa normaalimatkojen cupia. Tasaisesti pisteitä kerännyt urheilija sijoittui Tourilla toiseksi ja voitti joulukuussa Beitostölenin kymmenen kilometrin perinteisen kilpailun.
Norjan Therese Johaugin lopetettua naisten joukosta on puuttunut selkeä ykköstähti. Miehistä poiketen cupin kymmenen kärkeen on ehtinyt peräti kuusi eri kansalaisuutta ja vain kolme norjalaisurheilijaa. Miehissä luvut ovat neljä ja kuusi.
Naisten cupia johtava Norjan Tiril Udnes Weng jahtaa ensimmäistä henkilökohtaista maailmanmestaruuttaan. Sellaista ei ole myöskään Tour de Skin voittaneella Ruotsin Frida Karlssonilla tai sprintticupia johtavalla Ruotsin Maja Dahlqvistilla.
Kärkiurheilijat saavat levätä vielä tänään, jolloin ensimmäisenä maastohiihtokilpailuna Planicassa järjestetään naisten viiden ja miesten kymmenen kilometrin vapaan hiihtotavan karsinnat.
Herola on musta hevonen
Norjan Jarl Magnus Riiber on voittanut yhdistetyn maailmancupin kolmesti peräkkäin, mutta on nyt vasta cupin neljännellä sijalla. Edellä olevista Itävallan Johannes Lamparter puolustaa kahden vuoden takaista suurmäen MM-kultaansa. Norjan Jens Lurås Oftebro jahtaa ensimmäistä henkilökohtaista maailmanmestaruuttaan, mutta Saksan Julian Schmid on mukana vasta ensimmäisissä MM-kilpailuissaan.
Oftebro otti kaksi vuotta sitten MM-pronssia Riiberin ja Suomen Ilkka Herolan perässä normaalimäen kilpailussa. Nyt Herola ei ole mitalisuosikki vaan pikemminkin musta hevonen. Hän on yltänyt tällä kaudella palkintokorokkeelle vain kerran, mutta iskunpaikka on etenkin lauantaina normaalimäen kilpailussa.
Naiset ovat mukana MM-kilpailuissa vasta toista kertaa. Norjan Gyda Westvold Hansen on voittanut kauden kaikki yhdeksän henkilökohtaista cupin kilpailua ja yhden joukkuekilpailun. Hän puolustaa Planicassa maailmanmestaruutta.