Kolumni EM-kisapaikan kohtalo oman pelin kehittymisen käsissä
Kun kesällä 2024 jalkapallon EM-kisat potkaistaan käyntiin Saksassa, on kulunut kahdeksan vuotta niin sanotusta normaalista lajin arvoturnauksesta maanosassamme. Ranskan 2016 EM-turnauksesta on pitkä aika ja voi vain kuvitella, millainen koko mantereen kansanjuhla reilun vuoden kuluttua käytävä turnaus keskellä Eurooppaa tulee olemaan. Pandemia-ajan ympäri maanosaa jaetut kisat 2021 olivat paitsi joukkueille, myös niiden kannattajille niin hankalat, että nälkää ja innostusta tulee Saksaa kohtaan olemaan ennennäkemättömästi. Siinä innossa ovat jo mukana ainakin Suomen kannattajat, joita on torstaina karsintojen avauksessa Kööpenhaminassa lähes 2000.