Suomelle pronssia suunnistuksen naisten EM-viestissä

Suomi päätti kansainvälisen suunnistuskauden arvokisamitaliin, kun naisten joukkueEeva-Liina Ojanaho, Hanne Hilo ja Ida Haapala otti pronssia Liettuan EM-kisojen viestissä sunnuntaina.

Euroopan mestaruuden voittaneen Ruotsin ankkuri Tove Alexandersson kukisti Sveitsin Simona Aebersoldin hieman yli minuutilla. Suomen ankkuri Haapala jäi voittajasta minuutin ja 38 sekuntia.

Suomen ykkösjoukkue oli kisassa kuudes.

Miehet sijoittuivat kuudenneksi

Suomen miehet sijoittuivat suunnistuksen EM-kisojen viestissä Liettuassa kuudenneksi. Euroopan mestaruuden voitti Sveitsi ennen Norjaa ja Ruotsia.

Suomen ankkuri Miika Kirmula toi joukkueen maaliin 1.26 minuuttia voittajan jälkeen. Akseli Ruohola ja Aarni Ronkainen juoksivat ensimmäiset kaksi osuutta.

Suomen kakkosjoukkue sijoittui kymmenenneksi.

Suomen saldoksi Liettuassa Druskininkain kaupungin ympäristössä käydyistä EM-koitoksista jäi kaksi pronssia. Venla Harju oli kolmas lauantaina kisatulla keskimatkalla.