Kiekko Urheilu

Analyysi: Päävalmentajan valinta on ratkaiseva rekrytointi

Uskallan väittää valistuneella arvauksella, että Mika Toivolan papereissa on ympyröity kaksi nimeä paksulla tussilla – Ilveksen apuvalmentaja Olli Salo ja Löwen Frankfurtia Saksan DEL2-liigassa valmentava Matti Tiilikainen.

Molemmat on koulutettu HPK:n talon – ja pelikulttuurin – tavoille jo nuoresta pitäen ensin junioripelaajina, sitten juniorivalmentajina. Ei ole itseisarvo, että HPK tulee valitsemaan seurassa valmentaneen tekijän, muitakin vaihtoehtoja varmasti on. Sitä kuitenkin uskaltaa pitää itseisarvona, että asioita tarkkaan punnitsevan Toivolan aikana mitään Kai Suikkasen kaltaista eilispäivän miestä ei HPK:ssa tulla näkemään.

Kuten Toivola haastattelussa totesi, on mahdollista, että uusi päävalmentaja ei ole kaikkein meritoitunein nimi. Siihen kysytään palkkaavilta tahoilta valveutuneisuutta pelin kehityksestä ja sitä Toivolalla on. Niin Salo kuin Tiilikainen ovat nuoremman polven innovatiivisia valmentajia, jotka ovat innokkaita opiskelemaan pelaajia ja valmentajuutta.

Tiilikainen lähti Saksaan mukavuusalueensa ulkopuolelle opiskelemaan valmentamista paitsi miesten sarjassa myös toisessa maassa. Tiilikainen sai aikaan jo niin hyviä tuloksia Kerhon A-nuorten joukkueessa voittaen mestaruuksia ja lyöden mm. Nuorten SM-liigan runkosarjan piste-ennätyksen uusiksi. Sellaistakin kuulee, että viime kaudella U20-joukkueen liepeillä oli jo tullut ikävä Tiilikaista.

 

Kohteliaasti, jopa kiltisti, julkisesti esiintyvä Tiilikainen osaa vaatia, mutta moni on epäillyt hänen karismansa riittävyyttä auktoriteetin muodostamiseksi.

Toisaalta nykypäivän pelaajat odottavat erilaista johtamista kuin kenties aiemmin, jolloin autoritäärisempi valmennuskulttuuri oli vallassa. Huutamisen sijaan jääkiekkopukuhuoneissa yhä useammin valmentajan auktoriteetti luodaan sisältöosaamisella.

Tiilikaisen teeseihin Frankfurtin suhteen lukeutui mm. luoda uutta kulttuuria, jossa satsataan pelaajakehitystyöhön niin, ettei joukkue olisi vain kokeneiden pelaajien työmaa. Avauskaudella Löwen Frankfurt voitti heti runkosarjan, mutta taipui finaaleissa hopealle.

 

Olli Salon tiessä on nähtävillä samanlaisia kaikuja kuin Pennasenkin tiessä. Salo on toiminut jo lyhyen pätkän HPK:n päävalmentajana, voittanut Tiilikaisen tavoin A-nuorten mestaruuden. Lisäksi Salo on ollut Nuorten Leijonien apuvalmentajana voittamassa viime kaudella maailmanmestaruutta. Tiedot kertovat, että se oli juuri Salo, joka oli valmennustiimin pelilliset aivot, vaikka päävalmentaja Jussi Ahokas vastasyntynyt lapsi sylissään lentokentällä saikin suurimman huomion osakseen.

Salo nousi keväällä 2016 HPK:n päävalmentajaksi loppukaudeksi, kun Pasi Arvonen sai potkut. Samalla hän sai kohtuuttomastikin Arvosta nakertaeneen miehen maineen. Lojaalisuus on tietysti arvostettava piirre, mutta jos näkee veneen pohjassa reiän – kannattaako kiltisti upota laivan mukana vai alkaa äyskäröimään?

Salo toimii tällä hetkellä Ilveksessä, joka on löytänyt uuden suunnan. Ilves profiililtaan muistuttaa kenties eniten sitä työtä, mitä myös HPK:ssa tehdään.

 

Toivolan perusteluissa keskeiseksi asiaksi nousee peli. Juuri vastustajia vahvemman pelitavan ja siihen sitoutumisen ansiosta niin HPK kuin Leijonatkin onnistui tekemään viime kaudella pienet ihmeensä. Materiaalin yksilötarinoita ne eivät olleet. Pelin muutos esimerkiksi Toivolan valmennusaikoihin on ollut räjähtävän nopeaa – ajattelutavan muutoksesta alkaen.

Toivola on nähnyt nyt, mitkä tekijät täytyy olla kunnossa, että mestaruus voidaan voittaa tai että sitä päästään edes lähelle. HPK:n kaltainen suuria pienemmän pelaajabudjetin seura voi muiden osa-alueiden toimimisen lisäksi luoda suurimman kilpailuetunsa edelleen juuri pelissä.

Urheilujohtaja Toivola vaikuttaa mieheltä, joka osaa tunnistaa mitä aito menestykseen johtava toiminta oikeasti on ja osaa siksi sitä etsiä – ja myös erottaa kuulijaa kosiskelevan roskapuheen. Siinä mielessä HPK:n urheilujohdossa on palattu järjen aikaan ja siksi tulevan päävalmentajan palkkaamisen onnistuminen on todennäköisempää kuin epäonnistuminen. Oli tuleva päävalmentaja sitten Olli Salo, Matti Tiilikainen – tai joku muu.

Jos HPK:sta poistettaisiin Toivolan aivot rekrytointiprosessista, samaa ei voisi enää sanoa. Siksikin kovaan ääneen vaaditun urheilujohtajan palkkauksen merkitys tulevaisuuden kannalta on kiistaton.

Lisää aiheesta: Liiga-extra: Kuka on HPK:n seuraava päävalmentaja?

Tästä pääset lukemaan Liiga-Extran!