Kiekko Urheilu

Analyysi: Turussa olisi herättävä nopeasti tai sisäänpäin lämpiävän TPS:n jättisatsaukset valuvat viemäriin

Sisäänpäin lämpiävä TPS on ajautunut HPK:ta vastaan kiipeliin puolivälieräsarjassa. Seura on isossa kuvassa kuitenkin edelleen tuuliajolla kävi puolivälierissä sitten miten tahansa.
TPS:n päävalmentaja Kalle Kaskisen joukot ovat ajautuneet ahtaalle HPK:ta vastaan. Kuva: Pekka Rautiainen
TPS:n päävalmentaja Kalle Kaskisen joukot ovat ajautuneet ahtaalle HPK:ta vastaan. Kuva: Pekka Rautiainen

HPK:n päävalmentaja Antti Pennanen on käyttänyt retorista keinoa, jossa hän on toistuvasti luonnehtinut HPK:n olevan haastaja TPS:lle, yhdelle Liigan mestarisuosikeista. Pennanen on siirtänyt paineet vastustajalle ja pitänyt HPK:n haastajana suuremmilla rahoilla kasatun TPS-nipun edessä.

Pennanen on ihan oikeassa sanoessaan, että TPS on virittänyt mestaruusprojektiaan nyt vuosia ja muistuttaen taitavasti, että Turussa on varmasti odotukset korkealla.

Tappioita TPS-leirissä on viimeisten vuosien aikana tehty miljoonakaupalla, pahimmillaan jopa yli kaksi miljoonaa tilikaudessa.

On yritetty puhua katastrofivuosien jälkeen urheilullisesta kunnianpalautuksesta, mutta jokainen voi kysyä itseltään olisivatko muutkin seurat tehneet kasvojenkohotusta, mikäli ne olisivat saaneet elää samanlaisessa talousrealismissa kuin TPS – ja tehdä miljoonaluokan tappioita?

Nyt mestaruushaaveet uhkaavat pössähtää Turussa taas savuna ilmaan – HPK johtaa puolivälieräsarjaa jo 2–0.

 

TPS:ssä on viime vuosina ollut paljon puhetta, mutta vähemmän tekoja.

Kevään 2010 jälkeen seura on päässyt kerran välieriin ja sijoittunut neljänneksi. Suoritusta on vaikeaa pitää mairittelevana erityisesti viime vuosien kiihtyviin panostuksiin nähden.

TPS-juniorijääkiekko ry on ilmoittanut haluavansa olla Euroopan paras kasvattajaseura vuonna 2020. Jos näkee kokonaisuutta hieman syvemmälle kuin 18-vuotiaan superlupauksen Kaapo Kakon taakse, eivät tulokset ole olleet Euroopan kovimman kasvattajaseuran tasoa, eivät edes Suomen. Viime vuonna NHL:ään TPS:stä valittiin yksi pelaaja, Lauri Pajuniemi numerolla 132, eikä eri juniori-ikäluokilla voi sanoa menevän lujaa omissa sarjoissaan.

TPS aloitti kautensa vahvasti, mutta tulokset alkoivat romahtaa kevään edetessä. Menestyminen Liigassa ei ole HPK:n onneksi vain rahakilpailu vaan pelin, pelaajien ja kulttuurin kehittämiskilpailu.

Siinä HPK on onnistunut Antti Pennasen valmennusjohdon kanssa TPS:ää huomattavasti paremmin. TPS:ssä Markus Nurmi, Pajuniemi ja kumppanit eivät ole ottaneet sellaisia askeleita eteenpäin kuten on esimerkiksi Jere Innala ja Eetu Tuulola HPK:ssa.

Voi myös kysyä miten ihmeessä Lukon urheilujohtajaksi siirtynyt Kalle Sahlstedt saattoi onnistua ryöstökalastamaan Tarmo Reunasen kaltaisen helmen TPS:n nokan alta? Kun katsoo TPS:n puolustuskalustoa, voi vain ihmetellä, miten Reunaselle ei olisi sieltä löytynyt ruutua.

Myös taktisesti HPK:n Pennanen on toistaiseksi esikuntineen vienyt Kaskisen tiimiä. TPS:n hyökkäyspeli on kärjistetysti toistaiseksi näyttäytynyt olevan se, että annetaan kiekko Kaapo Kakolle ja toivotaan, että jotain mukavaa tapahtuu.

 

“Menestyminen Liigassa ei ole HPK:n onneksi vain rahakilpailu vaan pelin, pelaajien ja kulttuurin kehittämiskilpailu.”

 

TPS-yhteisössäkin vaikuttaa vallitsevan apatia.

Lukuunottamatta yhtä äänekästä fanikatsomonosaa tunnelma muinoin kiekkokaupunkina pidetyssä Turun Gatorade Centerissä on ollut aneeminen. Pudotuspeliavaukseen saatiin paikalle – ilmoitetusti – 5128 henkeä, joka on Turun mittakaavassa pieni lukema.

Ihan kaikki ei ole mennyt markkinoinnissakaan siis nappiin, vaikka joukkueessa löytyy markkinointivipusimeksi Kaapo Kakko – tämän kauden Patrik Laine -tason ilmiö.

 

Jos nyt itseään kunnioittavassa ja tavoitteellisessa ammattilaisseurassa alettaisiin kriittisesti tarkastelemaan seuran avainhenkilöiden onnistumista, tulos voidaan pitää hyvänä vain siinä mielessä, että keskinkertaisuus riittää.

Turussa kriittistä tarkastelua ei kuitenkaan ehkä ole luvassa, sillä kaikki linkittyy toisiinsa.

Seura on lähtenyt ilmeisen järjestelmällisesti hakemaan uutta urheilullista nousua entisten pelaajiensa voimin.

Urheilutoimenjohtajaksi on pestattu lähes kylmiltään vain NHL-kykyjenetsijätehtäviä pelaajauransa jälkeen tehnyt Antero Niittymäki, kehitysjohtajaksi pestattiin Saku Koivu, kykyjenetsijäksi viime kauden kapteeni Tomi Kallio ja valmennuspenkin taakse ex-tähtipelaajat Kimmo Rintanen, Sami Salo ja Fredrik Norrena. Myös uusi toimitusjohtaja Santtu Jokinen ja päävalmentaja Kalle Kaskinen ovat seuran entisiä junioripelaajia.

Esimerkiksi Niittymäen puhutaan päässeen urheilutoimenjohtajan leipiin, koska hän kaveerasi entisen TPS-toimitusjohtaja Mika Eskolan kanssa. Eskolan ja Niittymäen pojat pelasivat samassa TPS:n juniorijoukkueessa. Näytöt suhteessa käytettyyn rahaan eivät ole olleet kummoisia.

Turussa ilmeisesti edelleen nähdään, että parhaat voimat nostamaan seuran tuloksia ovat Vladimir Jursinovin opetuslapset, joista monilla on eväinä kokonaisuuksien johtamiseen vain pelaajakokemus.

 

“Vaikka TPS tekisi pienen kuvan ryhtiliikkeen ja nousisi välieriin, huomisen isoa kuvaa on vaikeaa nähdä edes nykyistä valoisampana.”

 

 

Puheet TPS:n sisäänpäin lämpiävyydestä eivät ole olleet liioiteltuja koskaan. Voi kysyä ketkä kaikki TPS:n liepeillä ovat tulleet antamaan TPS:lle, entä ketkä ottamaan TPS:ltä?

Ei ole suuri ihme, että tulokset ovat jääneet laihoiksi ja TPS onkin muistuttanut pikemminkin liiga-ajan Jokereita.

Nyt tikarit on helppo osoittaa jälleen päävalmentajan – Kalle Kaskisen – suuntaan, mutta silloin ummistetaan silmät suuremmalta kokonaisuudelta. TPS:kään ei organisaationa saavuta aikuisuuden tilaa kunnes muutkin katsovat itseään peilistä ja kysyvät itseltään: Miten hyvä minä olen johtamaan kokonaisuuksia ja tiedänkö minä mistä menestyvä seura rakentuu?

TPS näyttäytyy viime vuosien perspektiivillä siltä, että se on isännätön, ajelehtiva laiva. TPS:ssä jahdataan entistä jursinovilaista aikaa, mutta ei ole löytynyt keinoja saavuttaa sitä ja päivittää samalla toimintaa suurten tavoitteidensa tasolle.

Niin kauan kuin suurin houkutin tulla TPS:ään pelaamaan on raha, ei pitkässä juoksussa voi tapahtua paljoakaan hyvää. Silloin joukkue on vain yksilöiden kokoelma.

Ei TPS:ssä ole sellaista menestymisen kulttuuria kuin Kärpissä ja Tapparassa, jossa kulttuuri asettaa ympäristölleen oman sisäisen arjessa korkealle nostetun riman ennen kuin se asettaa sen suhteessa vastustajaan. TPS:ssä tulisi ymmärtää, että sisäisen riman nostaminen ja sitoutuminen ei edes maksaisi mitään.

 

Nyt viestit Turusta kertovat, että ensi kaudeksi Supercell-pelimiesten – Ilkka Paanasen ja Mikko Kodisojan – mitta on siinä mielessä täysi, että ensi kaudesta alkaen on alkamassa pelaajabudjetissa kiristystoimenpiteet, mikä asettaa entistä suuremman vaatimustason osaamiselle.

Se saattaa samalla paljastaa myös nykytason entistä paljaammin. Vaikka TPS tekisi pienen kuvan ryhtiliikkeen ja nousisi välieriin, huomisen isoa kuvaa on vaikeaa nähdä edes nykyistä valoisampana.

Mutta jos pudotuspeleissä laulukuoro odottaa jo puolivälierissä, luulisi jonkun muunkin mitan täyttyvän.

Asiasanat